Joroisten Finntriathlonin pikamatkan hyvän suorituksen siivittämänä triathlon
kisakärpänen iski toden teolla!
Niinpä päätin aika viime tingassa lähteä Oulaisten Majakka
Triathloniin, sillä tuttavalta tarjoutui kisakyyti. Perjantai oli ollut
treeneistä lepopäivä, joten lauantaina oli tarkoitus tehdä kova treeni ja mikä
sen mukavamaa, kun tehdä ne tehot kisassa J
Kisapaikka oli todella idyllinen, pienen kylän uimaranta. Paikalla
oli mukavasti porukkaa ja ilmoittautumisen jälkeen selvisi että naisten
sarjassa olisi jopa 15kilpailijaa –hyvä niin, aina mukavampi mitä enemmän
kilpailijoita!
Valmistautumista... |
Uintiosuus
Startti! Meikäläisellä aloittelijan virhe -missä ne uimalasit on, otsalla :( |
Uinti suoritettiin yhtenä edestakaisena matkana 200m.
järvelle päin ja toinen takaisin eli yht. 400m. Ranta oli hieman haastava sillä pieni
matalikko n. 30m. rannasta pakotti nousemaan vedestä ylös ja juoksemaan jonkin
matkaa ennen kuin pääsi taas uimaan. Lisäksi sähelsin uimalasien kanssa
todenteolla, unohtaen asentaa niitä paikalleen ennen starttia. Niinpä niitä sai
asetella paikoilleen useamman kerran ja uinti olikin aikamoista räpellystä sekä
aika tämän vuoksi huono vaikka nousin vedestä ihan kohtalaisissa asemissa.
Keskisyke uinnissa 176 (90% maksimista).
Loppu menikin hieman mallikkaammin ja vaihdossa ei ollut ongelmia. |
Pyöräilyosuus
10km. todellinen pikamatkan pikamatka ;) Heti alusta piti
tietysti tässä tapauksessa saada rytmi päälle ja tempoa sen mitä kintuista
irtoaa. Hapotus olikin aikamoista aina välillä, kun vedin muutamia kertoja
porukkaamme. Peesaus näissä ns. pikamatkoissa on sallittua. Pyöräilyosuudella
ohitin yhden naisen. Loppumatkasta yritin hieman säästää jäseniäni pahimmalta
hapotukselta, jotta juoksu lähtisi rullaamaan hyvin. Keskisyke pyöräilyssä oli
181 (93% maksimista).
Kiire vaihtoon! |
Juoksuosuus
Matkana oli 4,8km. Hiekka –ja soratietä sekä asfalttia. Vaihtoon
kannassa tullut nainen lähti juoksemaan pari sekuntia minun perään. Taktiikaksi
otin lähteä maltilla matkaan ja katsoa pysyykö kisasisko miten kannsassa. Melko
pian huomasin juoksevani yksin ja edessä menevät miehetkin olivat reilun 100m.
edellä. N. 2km. kohdalla takanani ei näkynyt pitkällä suoralla ketään ja
miehetkin tuntuivat edessä loittonevan. Iski pieni lamaannus, motivaatio juosta
kovaa tipahti. Piti oikein miettiä mitä keksisi, että saisi taas rytmin päälle.
Niinpä päätin yrittää saavuttaa edessä menevän miehen vaikka kisasi tietysti
eri sarjassa. Juoksu rullasi yllättävän hyvin ja saavutinkin häntä hyvän
matkaa. Viimeisillä sadoilla metreillä en kuitenkaan pystynyt takamatkalta enää
vastaamaan hänen kiriinsä. Keskisyke juoksussa oli 187 (96% maksimista).
Ykkönen Lavosen Suvi (vas) ja mamma kakkosena:) |
Fiilis
Kisa meni hyvin ja alkusähellyksestä huolimatta olin
tyytyväinen kokonaisuuteen sekä loppuaikaan. Sykkeistä taas huomaa, että kaikki
revittiin irti mitä oli mahdollisuus! Kone kävi isoilla kierroksilla alusta
loppuun ja kropassa tuntui luonnollisesti kisan jälkeen hieman väsymystä neljän
peräkkäisen kisaviikonlopun jälkeen. Hienot kisat ja hyvät järjestelyt, joten
kiitos Oulaisten Taru:lle! Tänne voisi
tulla toistekin ja ehdottomasti voi suositella ko. kisatapahtumaa kaikille,
jotka haluavat lähetä kokeilemaan triathlonia kisamielessä.
Kisayhteenveto
Loppuaika 49, 15
Keskisyke 183 (94% maksimista)
Maksimisyke 194 (99,5% maksimista)
Palkintona, hieno Majakka tuikkulyhty :) |
Triathlonin jatko
Iisalmen Yötriathlon ja Kuopio triathlon jäivät tällä erää
välistä, mutta eivät varmasti tulevilta vuosilta. Iisalmeen en lähtenyt palautumisen ja pitkän kisaviikonloppujen putken vuoksi ja Kuopio Triathlon jäi seikkailu-urheilukisojen jalkoihin.
Ensi kesäksi olen asettanut tavoitteita,
joiden eteen aloitan suunnitelmallisen treenaamisen. Oma maantie pyörä on hankintalistalla, saa
appiukko omansa takaisinJ
Pienempi märkäpuku lähtee tilaukseen, heti kun edelliselle löytyy uusi
omistaja. Pyöräily on suurin kehitettävä osa-alue, uinnin lisäksi.
Juoksuvauhtiini olen suhteellisen tyytyväinen, tosin eihän mikään ole koskaan ”liian
hyvä” ;)
Terveisin, Anu