NUTS Karhunkierros Ultra 17.5.204 (DNF)

Lähtökohdat kauden ensimmäiseen starttiin olivat kaikkea muutakin hyvät, sillä torstaina kropan totaalisesti tyhjentänyt vatsatauti vei verot kropasta ja tietysti mielikin oli sitä myöten hieman matalalla. Matkustimme Rukalle mieheni kanssa perjantaina alkuillasta. Tämä kevään yhteinen ISO kisareissu oli typistynyt jo aika tyngäksi tuon taudin vuoksi ja mieheni siirtyi 53km. ultralta suoraan Fun Run – sarjaan. Itse urhoollisesti päätin lähteä ainakin kokeilemaan 53km. selätystä.

Hotellilla, joka toimi myös kisakeskuksena näimme paljon tuttuja. Olimme ostaneet jo pari uutta juomareppua tätä reissua varten (isompien seikkailureppujen tilalle), mutta matkaan tarttui vielä myyntipisteeltä se pitkään himoittu reppu!

Hotellihuoneessa pakkasin ja laittelin seuraavan päivän varusteita valmiiksi ennen siirtymistä katsomaan todellisten ultraajien 160km. lähtöä. Porukkaa oli paikalla mukavasti, musiikki soi ja tunnelma oli korkealla. Reilu kymmenen reipasta miestä kirmaisi matkaan muiden kannustaessa, edessään hieman tuntematonkin koitos – kova ja pitkä matka. Kukaan ei varmasti tässä vaiheessa arvannut missä kunnossa maasto todellisuudessa on. Lunta oli paljon enemmän kuin kukaan starttaaja varmasti osasi odottaa, se teki matkasta haastavan ja hitaan.

Meille muille tilanne maastossa alkoi aueta vasta seuraavana päivänä ennen lähtöä. Saimme tietoon, että nämä 160km. sarjalaiset olivat osa jo keskeyttäneet ja muilla oli mennyt alkumatkassa paljon paljon kauemmin aikaa mitä olivat suunnitelmissa laskeneet.

Itselleni suurinta harmia aamulla aiheutti uudelleen sekaisin mennyt vatsa, kunnon tyhjennyksellä käytiin monta kertaa ja mikään ei tuntunut taaskaan pysyvän sisällä. Kisajännitystä, kai vähän sitäkin mutta ei minulla viime vuosina juuri ole vatsa tällätavalla reagoinnut! Aamupalalla sain hädin tuskin yhden leivän alas joka ei varmasti montaa minuuttia sisällä pysynyt. Niinpä starttasin vähän pelonsekaisin tuntein kohti Oulangan Luontotaloa. Menimme sinne omalla autolla. Lähtöpaikalla liiankin hyvissä ajoin n.45min. ennen starttia, yritin hieman juoda Gainomax:a, huonolla menestyksellä. Vertailimme vastustuksia, kuka on lähtennyt milläkin kengälllä ja vaatetuksella sekä juttelimme taktiinkoista. Mieheni kävi katsomassa alkumatkaa ja kertoi sen olevan osaksi jäällä; ”-ota rauhassa ja varovasti!”. Tuntee minut ;) Aina alussa tahtoo lähteä liiankin railakkaasti.

Alkuinfossa kerrottiin aikarajan siirtymisestä 10h. aikarajaa oli vedetty Rukalta kohti Oulankaa. 10h. aikana tulisi selviytyä ns. Konttaisen tienylityspaikkaan, jotta saisi luvan jatkaa maaliin. Lisäksi varoiteltiin lumitilanteesta J

Lähdössä yleensä on tunkua eturiviin, nyt tuntui että aika harva sinne hakeutui ja moni mateli eteenpäin, kiirettä pitämättä. Ryhmä asettui kuitenkin mukavasti lähtöviivan lähettyville ja toivotimme Oulun naiset (Mari, Marjo, Sanna ja Tytti) toisillemme onnea matkaan!

 

 

Alun lähdin maltilla, kuten ”oli” kehotettu J

Ja siinäkin mielessä, että ei ollut mitään takeita miten elimistö alkaisi toimia. Pysyvätkö nesteet sisällä ja riittääkö sen myötä energia. Hölkkäilin kevyesti ja mäet reippaasti kävellen, syke oli tälläkin menolla normia koreammalla n. 10-15lyöntiä. Reitti oli haastava, kuten kuvasta näkyy. Heti alkumatkasta sain juoksukaverin eräästä naisesta, meillä meni vauhti ja jutut mukavasti yksiin. Edes nimiä ei tässä vaiheessa ennätetty kysyä, juttu luisti ja matka meni mukavasti vaikka lumiset pätkät olikin suuri puheenaihe. Niitä alkoi tulla enemmän jonkin matkaa ennen Jussin kämppää. Nesteet ja energiat pysyivät sisällä –hyvä niin! Vaikka aika hintsusti niitä uskalsin vetää ja se kyllä vähän söi vauhtia. Vauhti olisi ollut varmasti normitilanteessa toinen ja ehkä olisin uskaltanut lähteä Tytin ja Sannan peesiinkin (juosten, jos olisi pyöräkisa en olisi edes harkinnut). Nyt päätin mennä omaa vauhtia! Jussin kämpällä nopeasti pulloon vettä järvestä ja maistuipa hyvältä – jääkylmä vesi! Otimme pika pikaa kuvat ja matka jatkui.

 

 

 Jokin matkaa taivallettua alkoi oikean polven ulkosivulle tulla pistävää kipua, varsinkin rinteitä laskeutuessa. Juoksu vielä onnistu tässä vaiheessa kohtalaisesti. Kipu lisääntyi kilometrien mukaan ja Kitkajoen rantaan päästyämme juoksu alkoi olla melko mahdotonta. Kävimme pikaisesti matkan varrella olleessa ulkohuussissa ja vedin polveen kinesio teipit, sen toivossa että helpottaisi kipua. Jo kilometrin jälkeen totesin juoksukaverille, että ei auttanut. Sanoin, että hänen on nyt parempi jatkaa yksin ja jään itse Juumaan. Nyt täytyi ajatella järkevästi, ihan turha pistää polvea ”rikki”. Soitin miehelle ja hän lupasi hakee RAADON Juumasta. Jatkoin matkaa kävellen ja muistin heti sitten meidät ohittaneen kolmikon, missä yhdellä naisista oli myös polvikipua. Pian edessä alkoikin vilkkua tuttu kolmikko ja päätin ”kiriä” kipeällä kintulla heitä kiinni. Pian saavutinkin, sillä reittiä etsiessä olivat harhautuneet hieman ja minä perässä samaan (tietysti). Tämä kolmikko teki pian ratkaisun, kaksi heistä jatkaa tavoitteena Ruka ja me kaksi polvivaivaista jatkamme kinkkaamista tavoitteena Juuman ”raatoauto”. Matka kävellen meni jutustellen ja maisemia sekä tokkuraisia sammakoita ihmetellen, vaikka kilometrit tuntuivat pitkiltä kivun kanssa kamppaillessa. Takaa kirmasi ohi muutamia 83km. sarjaslaisia ja toivotimme heille onnea taipaleelle. Mielessä pyöri jatkuvasti polven tilanne, miten tästä selviää sillä seuraava iso kisa olisi tiedossa jo helatorstaina!

 Järjestäjien mahtava video Karhunkierroksen ultrajuoksusta!

Vihdoin pääsimme autolle ja AHH sitä tunnetta, kun sai istahtaa autoon. Kisakeskuksessa luovutimme GPS-laitteet ja tutut kyselivät keskeyttämisen syytä, vaikka taisi se näkyä kilometrien päähän ;) Sen verran jalkapuoli sitä oli!

Suihkun kautta syömään, ruoka ei tuntunut vieläkään uppoavan. Muuten olo oli hyvä, harmittihan se keskeyttäminen. Edellisen kerran muistan keskeyttäneeni melkein 10v. sitten ampumahiihdon SM-normaalimatkalla Kontiolahdella, kun tempasin heti ekalta makuupaikalta 5sakkoa eli 5min. lisäaikaa, eipä siinä ollut paljon mieltä jatkaa… Takaisin tähän juoksuun, olihan se reilu 31km. toisaalta hyvä suoritus ”tyhjällä” kropalla.

Syömisen lomassa seurasimme GPS-seurantaa ja kannustimme tuttuja maaliin, vaikka pari ennättikin vilahtaa liian ”nopeasti” ohi. Onneksi maaliin oli lyhyt matka mennä onnittelemaan. Tutut Passion Adventuren naiset olivat odotetusti kovia! Olin niin iloinen heidän onnistuneista suorituksista – onnittelut vielä heille! Moni muukin tuttu selvisi hienosti maaliin J Vaikka ”raato” autollekin tuttuja päätyi, matka oli raaka ja rankka varmasti kaikille.

Jalan hoito-operaatio alkoi ja tietysti heti kisan jälkeen. Vedin imukupilla reiden ulkosyrjän kalvoja auki. Kylmää kipukohtaan ja seuraavana päivänä koutisin, mieheni ja siskoni kanssa toimintasuunnitelma. Heti maanantaina siskolle hierontaa ja sen jälkeen polvelle ultraa entisessä opinahjossani OAKK:n Hierojaklinikalla. Tiistaina uusinta ultra ja entinen opettajani Tirkkosen Kari laittoi polveen Kinsesio teippauksen, tässä vaiheessa polvessa ei ollut enää kipua edes tärähdyksessä (pari juoksuaskelta). Keskiviikko oli ultrasta välipäivä ja illalla kahvakuulatreenissä polvi kesti hienosti, jopa kevyttä hölkkää. Torstaina aamun uintitreenin jälkeen jälleen ultraa ja uudet teipit. Tekisi todella mieli juosta, mutta EN JUOKSE–en ennen ensi viikon keskiviikkoa tai vasta jopa kisassa torstaina.

Helatorstain kisa tulee olemaan pitkä, ihanneaika voittajilla n. 12h. Joten mitään ei nyt riskeerata. Toki treenaan, mutta sovelletusti. Uusi maantie kiituri on korkattu tänään perjantain aamulenkillä ja tästä sekä Iin Karkkainen Challenge kisasta jatketaan juttua reilun viikon kuluttua!

 

Lämpimiä treenejä toivottelee, Anu

NUTS Karhunkierros ultrajuoksu 17.5.2014

Pitkään odotettu kisa on jo ovella, vaan ei mennyt valmistautuminen ihan nappiin… 

Palautuminen viikon takaisesta Myddy-X kisasta lähti hyvin käyntiin ja hierojallakin ennätin palautella jäseniä useamman kerran viikon aikana. Jo sunnuntaina Myddy-X.n jälkeen kävin palauttavan juoksu ja kävelylenkin 40min. Jalat tuntuivat yllättävän hyviltä, ei ollenkaan jäykiltä ja tukkosilta vaikka edellispäivän melkein 4h. kisassa oli tintattu pyörällä aika kovilla tehoilla. Toki kroppa tuntui tyhjältä, niinpä ruokapöydässä otettiin energiaa olan takaa, sillä palatutuminen oli nyt optimoitava jotta energiat riittäisivät tulevaan 53km. ultrajuoksuun.

Luonto päätti toisin… Poikamme 2,5v. sairastui ti/ke. välisenä yönä rajuun vatsatautiin. Siinä meni molemmilla vanhemmilla yöunet, sotkuja siivotessa ja valvoessa itkevän sekä rajusti oksentavan lapsen rinnalla vuorotellen. Aamulla olo oli itsellä kuitenkin melko pirteä ja suuntasin pt-hommiin ja mieheni jäi hoitamaan pikkumiestä. Iltapäivällä kouraisi vatsassa pari kertaa, en kuitenkaan huolestunut. Illan kahvakuulaohjauksessa ohjattavat kyselivät, entäs jos tauti tulee Sinuunkin – niinpä! Niinhän se tuli ja kunnolla, torstaiaamu valkeni totissa tunnelmissa. Ravaus vessassa jatkui koko aamun ja pitkälle päivään, kaksi "isoa" sairasti ja pikkumies piti omaa sirkusta eikä todellakaan ymmärtänyt, että äiti eikä iskä jaksanut nyt leikkiä ja painia hänen kanssaan.

Alkuillasta alkoi olo koheta vaikka syöminen olikin todella väkinäistä ja sen jälkeen armottoman paha olo. Mieheni teki jo päätöksen, ei juoksisi koko 53km. matkaa. Itse en vielä päättänyt, halusin katsoa aamuun. Aamu tuli ja fiilis oli odottavan jännittävä; mikä olo, voiko syödä, maistuuko ruoka, mitä tuumaa maha, onko olo ihan raato, vai mitä…? Aamupuuro maistui ja olo oli hyvä, siinä sitten mietittiin ja päätös oli lähteä ultraan! 

Fiilis aika outo, valmistautuminen oli kaikkea muuta kuin optimaalinen. Kunnon ”tyhjennysharjoitus” tuli aika huonoon saumaan, mutta näillä mennään. Onneksi kisan aikana voi juoda ja syödä J 

Huomenna nähdään miten mamman käy? Tavoitteita ei ole kuin yksi – maaliin 10h. aikarajan puitteissa.

Kisan GPS-seuranta täällä, sarjan 53km. startti klo. 10.00 (lauantaina).

Jännittävää!

Kisajärjestäjien sivut löytyvät täältä.

Kisaraporttia tulossa myöhemmin…

T. Anu

Myddy-X 10.5.2014

Pyöräsuunnistus rogaining kisattiin lauantaina 10.5.2014. Muhoksella. Tämä olikin kesän avauskisa. Kisaviikolla oli ke-to. ihan pientä orastavaa kurkun karheutta ja olin vielä to. aamuna hyvin erävarma starttaamisesta. Iltaa kohti olo koheni ja päätin lähteä kisaan jos ei isompaa takapakkia tule.

Kisa-aika oli tuttuun tapaan 4h. ja tällä kertaa päätin mennä yksin vaikka kaverin kanssa kulkemista ei säännöissä kielletä. Oikeastaan en edes kysellyt matkakaveria, vaan halusin oman kisan.

Pe-la. välisenä yönä satoi raakasti (ainakin Kempeleessä) ja kyllä niinä aamuyön tunteina, kun tuntui että katto tulee kotona alas sateen vaikutuksesta hiipi ajatuksiin kisan väliin jättäminen, sillä mitään riskiä sairastumisesta tai paleltumisesta en halunnut ottaa. Sillä onha tiedossa seuraavana lauantaina Rukan NUTS ultrajuoksu 53km. Pitkään odotettu koitos!

Kisa-aamuna suunnattiin Niinan kanssa auton nokka kohti Muhosta. Viritetiin pyörät lähtövalmiiksi ja gps:n ja kartanjaon jälkeen reittiä suunnittelemaan.

Kisan kartta ja GPS-seuranta löytyvät täältä.

Alkumatka rastille 91 sujui Passion Adventuren Niinan ja Sannan kanssa samaa matkaa, rasti oli hienossa paikassa harjanteen päällä mutta ei siinä enättänyt maisemia ihailemaan. Seuraavalle rastille kirmatessa meinasi pyörä tehdä sen mitä eniten pelkäsin, vanhan menopelin vaihteisto alkoi krekata. Taisi siinä pari ärräpäätä päästä… Pyörän keväthuolto jäi ennen kisaa itselle ja miehenikin sitä vähän tuunasi, sillä herättiin huoltoon viemisen suhteen aivan liian myöhään, olisihan se pitänyt tietää että on viikkojen huoltoajat näin keväisin. No, onnkeksi pyörän krekaaminen melkein loppui tähän J Seuraava rasti löytyi taas helposti nro. 35. Siellä teinkin sitten heti ensimmäisen reittisuunnitelmasta poikkeaman ja näitä poikkeamia tuli tietysti senkin jälkeen ja paljo. Yhdesti kun lähtee sooloilemaan, se kertaantuu ainakin tässä hommassa.

Päätin nimittäin, että en lähde Niinan ja Sannan kanssa samaan suuntaan, ei ole kiva roikkua toisten perässä vaan saada se oma suoritus. Suuntasin suorinta tietä rastille 14. Jolle pääsy ei sitten ollutkaan ihan yksinkertaista SUORINTA TIETÄ ;) Tie loppui, rämeikköä alas ison ojan rannalle. Hetken tiirailin ylityspaikkaa, toisessa paikassa oli jäätä vielä mutta vesi virtasi jään alla kohinalla – tuntui liian isolta riskiltä ylityspaikaksi. Niinpä päädyin kapeimpaan ylityspaikkaan mikä nopeasti silmään iski. Pyörä uppeluksiin ja olihan vettä, renkaat peittyivät kokonaan. Töytäsin pyörän satulan ja ohjaustangon vastarannalle ja sitten hyvä ponnistuspaikka tossun alle ja tavoitteena vastaranta – onnistui! Sitten alkoi armoton kiskonta ylämäkeen keskellä metsää, mäki oli kieltämättä n. 80-100m. ja sen jyrkkyyttä en uskalla edes arvioida, korkeuskäyristä laskelmalla nousumetrejä tulee riittävästi. Syke hakkaa, risut rääpivät ja koko ajan saa olla tarkkana sillä virheaskel tai tasapainon menettäminen tietää menoa – alaspäin ja kovaa! Tossu (=juoksu) -sarjan naiset kipittävät viereltä ohi ja tuumaavat että onneksi ei ole pyörää raahattavana kun on tässä muutenkin tekemistä, näinpä J Saan kammettua itseni ja menopelini törmän päälle, koville otti ja myöhemmin selviää sykemittarin tiedostoista, että tässä nousussa tärähti uusi maksisyke 193. 

Rastita toisella matka jatkuu leppoisasti, muutamia pieniä pummeja sillä 1:35 000 karttaan ei todellakaan ole merkitty kaikkia uria metsässä. Kunnon vesisade yllättää ja päätän tempaista sadekamppeet päälle eräässä risteyksessä ennen rastia 61. Vastaan tulevat miehet kyselevät kohteliaasti onko kaikki ok. Reittisuunnitelmassa tulee siis poikkeuksia edelleen ja päätän hakea mm. rastit nro. 61+42, jota saa bonuspisteitä reittivälin nopeinten kulkeneet. Ei siinä tosin nopeudesta ole tietoa sillä välillä oleva ura on aika epämääräinen ja todella suota. Välillä kahlaan vedessä melkein polvea myöten pyörää perässä raahaten. Tässä vaiheessa alkaa voimatkin olla jo aika finaalissa. Pusken eteenpäin kuitenkin sen mitä kropasta irtoaa. Tuolla rastivälillä meinasin ensiksi mennä 61:tä 42:lle sähkölinjaa pitkin, reitti olisi ollut selkeä mutta suota kartan mukaan enemmän ja sitä upottavaa laatua. Päätän siis mennä ”kuivempaa reittiä” joka on aikatavalla pidempi. Myöhemmin selviää, että osa miehistä meni sähkölinjaa pitkin ja ilmeisesti ei juuri märempi ollut. 

Seuraavaksi suuntaan ampumaradan rasteille ja ne löytyvät kätevästi pienen koukun kautta. Saapuessani toiselle rastille perätä tuleva mies huutaa; ”Hei, sulla on reppu auki!” Ajattelen mielessä nopeasti ”Voi taivas, toivottavasti ei ainakaan kännykkä ole tippunut”, asiasta huomauttanut mies tarkistaa kohteliaasti kännykkätilanteen ja tallessa on ja samalla vetäisee vetoketjun repustani kiinni. Aika hyvin, ei tarvinnut edes reppua riisua – kiitos Hänelle J Vilkaisen kelloa, näyttää sen verran reilusti että on suunnattava kohti kisakeskusta ja ajatuksena poimia matkalta muutama rasti. Risteyksen joka vie rastille 81. tempaisen iloisesti ohi ja mitään mahkuja kääntymiselle ei enää ole, aika ei riitä. Yritän poimia vielä pari rastia matkan varrelta, toisen pummaan ja toinen löytyy helposti. Maaliin tuttua reittiä viimeinen reilu kilometri ja energiat on loppu, mutta olo onnellinen!

Kisan sykeseuranta löytyy täältä :)

Yllättävän hyvin kuitenkin jaksoin, paremmin mitä oletin. Viime kevään (2013) Myddy-X Hailuodossa oli paljon raskaampaa menoa vaikka keskisyke oli tuolloin ollut 162 ja nyt oli 168 (88% maksimista). Eli kertoo siitä, että kone kestää rasitusta aika tavalla enemmän ja jaloissakin on pyöräilyssä vaadittavaa lihaskestävyyttä sillä wattimäärät tuntuu nousseen ja hapotus pysyvän kurissa paremmin vaikka itse pyörätreeniä ei paljon kokonaismäärästä olekaan ollut, mutta moninkertaisesti viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tästä tasosta täytyy kyllä kiittää valmentajaani Katja Väisästä, yhteistyö toimii loistavasti. Katja osaa vetää oikeasta narusta ja painaa jarrua tarvittaessa. Katja rakentaa raamit, minä luon viikkosuunnitelmat, jotka Katja sitten vielä tarkistaa ja tarvittaessa muokkaa.

Näillä jatketaan kohti Rukan NUTS Karhunkierros ultrajuoksua 53km. la. 17.5. Siitä juttua piakkoin!

t. Anu