"Montusta" mäkeen!
Täytynee myöntää, että ensimmäisen kerran elämäni aikana
koin myös pienen henkisen ”lamaantumisen” kovan kisaurakan jälkeen. Työhommat
hoituivat kunnialla, mutta oma vapaa-aika meni palautumisessa. Hierojan
pöydällä makoilin urakalla ja kroppaa aukaistiin useilla eri
hierontatekniikoilla (kiitos ammattitaitoiselle siskolleni!). Hiljalleen alkoi henkinen
kapasiteetti olla kassassa ja palautuminen fyysisesti siinä määrin hyvällä
tasolla, että johan ne treenitkin alkoi mielessä pörrätä. Vaikka jossain vaiheessa mielessä oli sekin,
että mitä jos ne eivät tule mieleen!? Pieni pelko pyrstössä – ei kai tämä
urheilu tähän lopu… !? Ei lopu, uusi
motivaatio löytyi, tavoite on selkeä! Suuntasin ensimmäisen kovan treeni siis mäkeen, kunnon
kuonat kinttuihin ja keuhkot kintaalle Köykkyriä kipittäen. Mäki treenit
ovatkin olleet viikoittain ohjelmassa ja nyt on takana jo reilu kaksi viikkoa
säännöllistä ja ohjelmoitua harjoittelua.
Niin ja se TAVOITE on selvitä ensi kesänä Finntriathlonin puolimatkalta (1,9km. uinti+ 90km. pyöräily+21,1km. juoksu) loppuaikaan alle 6h.
Syksyn maastokisat
Jäivät siis tänä vuonna väliin, mammaa ei näkynyt viivalla Kempeleen Mourunki Run:ssa ja viime hetkellä jätin järkisyistä myös Virpiniemen
maastomaratonin varttimatkan vipeltämättä. Nyt pitää vielä kerätä
kisamotivaatiota. Jalat olivat taas Kajaanissa kovilla ja pientä nilkkakipua on
kireiden jalkapohjan lihasten osalta ollut havaittavissa, joten tennispallolla
pyörittelyä on harrastettu melkein päivittäin. Heti, kun pyörittely on jäänyt
vähemmälle on nilkanalueella tuntunut jomotusta, joten parantelu jatkunee. Joten
järkevää oli jättää nämä juoksut nyt juoksematta. Viimesyksynä juoksin paljon
ja KOVAA, josta sitten maksoin kallista hintaa syksyn hiihtoharjoittelun
osalta, kun polvi ei kestänyt juuri mitään.
Jotain uutta, jotain vanhaa…
Harjoitteluun siis! Uusia tuulia harjoitteluun tuo
valmentaja, Väisäsen Katja. Kovan tason ”entinen” triathlonisti ja hiihtokin on
hänelle tuttu laji. Katjan blogiin voit tutustua täällä!
Harjoittelu onkin saanut uutta säväystä ja rytmitystä on
muutettu. Uskon tämän muutoksen ja harjoitteluun tulleiden uusien teesejen
vievän varmasti eteenpäin. Urautuminen on pahin kehittymisen este harjoittelussakin!
Ihanat mtb-maastot ja syksyinen sää sekä maisema -niin rentouttavaa! |
Harjoittelusta yleisesti
Luo itsellesi tavoite tai harjoitusohjelma, jos et itse osaa
tai kaipaat siihen apua kannattaa se tilata ammattitaitoiselta valmentajalta.
Hän osaa suunnitella tavoitettasi, tarpeitasi ja resurssejasi vastaavan
harjoitusohjelman huomioiden taustasi ja mahdolliset rajoitteet. Näin saat
varmasti uutta potkua ja motivaatiota harjoitteluusi! Tekeminen vie Sinua
eteenpäin ja tuloksia alkaa tulla oli tavoite sitten mikä tahansa. Harjoitukset
on myös hyvä kirjoittaa kalenteriin, niin niille varatusta ajasta tulee
pidettyä kiinni. Sitku-mutku selitykset ovat varmasti meille kaikille jollain
tapaa tuttuja – kun selittelemme tekemättömyyttä… Muistakaa, että liikumme oman
hyvinvoinnin ja tavoitteemme eteen –emme kenellekään muulle, vaikka se
valmentaja olisikin siellä ”takana”! Tavoitteen saavuttaminen vaatii aina motivaation lisäksi, tahdonvoimaa, päättäväisyyttä ja sitkeyttä.
Seikkailu ”siskoni” Lea kirjoittikin hyvin blogissaan liikunnan iloista, tahdosta, päättäväisyydestä yms… suosittelen lukemaan! Voin kyllä täysin allekirjoittaa nämä Lean ajatukset :)
Tsemppiä syyspäiviin!
Terveisin. Anu