Karhunkierroksen pettymys oli pois mielestä, kun uusi kisa
alkoi lähestyä! Kyseessä oli seutukunnallamme ensimmäistä kertaa järjestettävä Kärkkäinen Challenge seikkailu. Olin päässyt huiskeeseen Passion Adventure (PA2) -tiimiin mukaan ja meno olisi sen mukaista
;) Vajaa viikko ennen kisaa pidimme palaveria ja sovittiin käytännön asioista
kisan osalta, varusteet, kuka vastaa mistäkin, kuka suunnistaa, kenelle on
mikäkin osuus helppo –kenelle vaikea.
Pakkaaminen itse kisaan meni viime tinkaan ja keskiviikkona
oli vielä epäselvää millä pyörällä ajan!? Omasta meni kampi ja en ennättänyt
sitä saamaan huollosta, mutta onneksi neuvokas tiimikaveri hoiti homman ja sain
hänen kaverinsa 29-tuumaisen jäykkäperäisen lainaan. Sitä sitten vielä
iltakasilta keskiviikkona viriteltiin ja säädettiin mittoihini sopivaksi. Huh!
Viimein olivat kaikki tavarat kasassa ja valmiina autossa aikaiseen
aamuherätykseen.
Helatorstaina kello soi aikaisin, olo tuntui kuitenkin hyvin
levänneeltä. Mutustin ison aamiaisen eli kaurapuuroa, mehukeittoa, marjoja,
raejuustoa, luonnon jogurttia sopivasti sekoitettuna ja vielä kahvit sekä sämpylä
reiluilla täytteillä. Olo olikin aika täysi ja rupesihan se leukoja repimään
ajaessa kohti Ii:tä. Menomatkalta soittelin vielä tiimikavereille ja
varmisteltiin, että pumpuissa mitkä ovat mukana on sama venttiili mitä kaikkien
pyörissä? Ihan 100-varmoja ei oltu, päätti Kirsi napata vielä varalta toisen
pumpun mukaan.
Kisapaikalle saavuttaessa alkoi kisakamppeiden järjestely,
pyörän viritys ja viime hetken jännitys. Tytti ja Kirsi hurauttivat paikalle
pari minuuttia minun jälkeen ja päätettiin täyttää meidän uinti – ja
uimapatjailu osuudelle varaamat ns. varavuoteet heti valmiiksi. Tytillä oli
tähän pelit ja vehkeet kohdallaan, nimittäin automaattinen ”pöhötin” tms. mikä lie, joka tuotti ilmaa auton
tupakansytyttimeen kytkettynä –kätevää! Ei mennyt kuin muutama sekunti, kun
meidän menopelit vesille oli valmiina. Muut tarvikkeet viriteltiin valmiiksi
vaihtoalueelle, joka oli hienosti järjestetty kaikille aika tiiviille alueelle
huoltorakennuksen läheisyyteen.
Täytettiin vastuuvapaus lappu, jolla vapautettiin
kisajärjestäjä vastuusta jos tunaroimme tai matkalla sattuu jotain ja sitä
vastaan saimme kartat sekä reittikirjan. Ensimmäinen huomiomme oli, vähän
rasteja! Kartta vaikutti vähän jopa ”epätarkalta” mittakaava oli hurjan suuri
ja todellakaan kaikkia mitä olisimme haluneet kartasta ennakkoon nähdä ei siinä
näkynyt, näinpä jätimme reittisuunnitelmaan vähän säätämisen varaa. Olimme
palaverissa jo sopineet, että suunnistusvastuu on Tytillä ja minä helppaan
tarvittaessa. Karttoja pyörittäessä ja kontaktimuovilla päällystäessä
mutustimme vielä välipalaa vaikka ei ainakaan itsellä nälkä ollut mutta edessä
olisi näillä näkymin n. 12h. kisa eli nyt oli vielä aikaa vetää tankit täyteen J
Olimme hyvissä ajoin valmiina ennen starttia, joka tapahtui yhteislähtönä klo. 9:00. Suunnistus
prologilla juosten Illinsaaren maastoissa. Suunnitelmamme mukaan menisimme alun
maltilla, ei juosta jalkoja alta. Itse en ollut päässyt melkein kahteen
viikkoon juoksemaan polviongelman vuoksi, joten tossut kuopi lähtöpaikalla
melko innokkaasti. Startin tapahduttua tempaistiin matkaan ja näkyi sitä
juoksuintoa olevan Tytillä ja Kirsilläkin, sovitusta rauhallisesta alusta ei
juuri ollut tietoa. Jossain vaiheessa vilkaisin sykemittaria ja näytti 180,
askel oli kuitenkin keveä ja kroppa täynnä energiaa, ihan päinvastainen fiilis
mitä Karhunkierroksen ultralla! Porukkamme pysyi hyvin kasassa ja Tytti
suunnisti varmoin ottein, ilman pummeja. Saavuimme prologista hyvillä sijoilla
vaikka tässä vaiheessa jo myönnetään, että meidän tiimillä ei juuri mitään
tulos tavoitteita ollut koko kisaan. Keväällä tästä kisasta sopiessamme
puhuimme ”hyvällä fiiliksellä seikkailusta ilman tulos tavoitteita”. Niinpä,
kyllähän sen tietää, kun laput isketään rintaan ja kello käy…
Prologista nopea
vaihto rullaluisteluosuudelle, joka tulisi olemaan PITKÄ! Taktiikkamme oli
selvä, me Kirsin kanssa vedetään ja Tytti peesailee. Ensimmäinen rasti olisi
Kärkkäisen pihassa ja suunnistimme sinne muiden joukkueiden vanavedessä. Tiesin jo ennakkoon, että tämä
rullaluisteluosuus tulee olemaan minulle varmasti koko kisan osuuksista helpoin
(jotain hyötyä tuosta hiihtotaustasta), sillä luistelussa sai käyttää sauvoja. Kärkkäisen
pihassa oli kisan ensimmäinen quest (=tehtävärasti). Parkkiruutujen laskeminen,
jaoimme nopeasti laskettavat alueet ja sitten ynnättiin yhteen. Lukema
ilmoitettiin järjestäjille ja mönkään meni, siitä aikasakkoa 15min! Huh heijaa,
siinä paineli monet naisjoukkueet ohi… Sakko oli ajallisesti tosi paljon näin
kisan alussa. Vähän siinä harmiteltiin, että turhaa meni aikaa laskemiseen.
Olisi pitänyt heti arvata jotain, jotta sakkokello olisi alkanut raksuttaa heti.
Oltiin melkein viimeisiä naisjoukkueita jotka sakkopaikalta lähti, kirittävää
siis oli ja paljon. Maltilla matkaan, rullat rullasi reippaasti ja malttia
vaadittiin, jotta peesi hyöty ei valuisi hukkaan. Tytillä oli haastetta
matkassa, sillä sauvojen käsilenkit olivat luiskahtaneet ylisuuriksi ja täten
sauvojen pitäminen käsissä oli haastavaa saatikka rennon työnnön
aikaansaaminen. Vauhdista yritimme niitä säätää, mutta olisi tarvinnut jotain
terävää, jolla pidike olisi aukaistu ja vauhdista toisen sauvan piikin käyttö.
Tähän olisi tehnyt aikamoisia vaaratilanteita, sillä luistelimme tällöin vanhaa
8-tietä autojen seassa välillä Ii-Haukipudas, suuntana Virpiniemen
hyppyritorni. Mukavasti naisjoukkueita tuntui kuitenkin tulevan selkä edellä
vastaan ja Haukiputaan keskustassa Tytin hyvän paikallistuntemuksen mukaan
säästettiin taas pieni koukku matkassa. Juuri ennen Virpiniemeä saavutettiin
vielä yksi naisjoukkue ja matkavauhdilla ohi J
Virpiniemessä on quest ja jonoa suorituspisteelle
kiitettävän paljon, asetuimme heti jonon jatkoksi ja Tytti lähti säätämään
sauvoja, saikin siihen apuja kivasti miehiltä (kiitokset Team 1Life). Jonottaminen tuntui
kestävän ja kestävän, näissä kisoissa ei saa aikahyvitystä jonottamisesta ja on
tuurissaan minkä verran joutuu jonottamaan (kärkipää yleensä tietysti vähemmän
aikaa). Jonottaessa söimme ja yritimme pitää itsemme lämpimänä sekä mietimme
quest:n suorittamista. Alhaalla valjaat päälle, ylös torniin, köyteen kiinni
siinä mäkihyppylavan lähtöpaikalla ja tämän jälkeen kipuaminen hyppytornin
reunan yli. Tehtävänä kiertää torni, ulkopuolella olevan palkin varassa. Palkki
oli n. 10-15cm. leveä ja edessä meni köysi josta ei saanut pitää kiinni. Tornin
tukipalkkeja joista voisi käsillä ottaa tukea oli harvassa ja olikin aikamoista
tasapainoilua, jotta pysyisi siellä n. 30m. korkeudessa palkin päällä. Onneksi
kiipeily ja korkeat paikat eivät minua henk.koht. pelota, mutta kyllä siinä
aina syke nousee. Köysilaskeutuminen on ”iisiä” tähän verrattuna. Vaikeinta oli
90 asteen kulmat ja reunan yli meno sekä takaisin kapuaminen tornin
ulkopuolelta torniin.
Saimme kaikki suoritettua tehtävän ilman ongelmia ja
pääsimme jatkamaan matkaa kohti Ii.tä rullaluistellen. Olimme jonottaessa
quest:llä miettineet hieman suunnitelmaa. Minä vetäisin paluumatkalla
mahdollisimman paljon ja Kirsi tarvittaessa säästäen voimia tuleville
osuuksille, Tytti peesailee taas parhaan kykynsä mukaan. Paluumatkalla olikin
aikamoinen vastatuuli, vauhti tuntui hidastuvan pakostakin. Yritin vetää
rennosti, Kirsi otti välillä vetovastuuta, jotta pääsin ottamaan energiageelin
tms. Muutamia joukkueita saavutettiin, mutta ohikin meni miehiä ja
sekajoukkueita. Joukkueen heikko hetki sattui rullailun loppuvaiheelle. Tiputimme vauhtia lopussa, jotta peesihyöty ei
valuisi hukkaan. Viimeinen rasti Illinsaaressa löytyi toiselta puusillalta
mistä sitä osasimme etsiä ja sitten vaihtoon kisakeskukseen. Leimaus ja rullat
pois, jalkapohjat kiittivät, sillä aikamoista tärinää oli takana n. 55km.
Ennen uimapatjailu – ja uintiosuutta oli suoritettavana
jälleen quest.
Yhden joukkueenjäsenen tehtävänä heittää frisbee
tarkkuusheittona renkaan läpi. Heittäjäksemme valikoitui Tytti ja me Kirsin
kanssa haimme yhteistuumin hettovälineen takaisin, sillä uutta heittoa ei
saanut aloittaa ennen heittovälineen palautumista takaisin. Siinä samalla
yritin taas syödä, karjalanpiirakkaa ja cokista. Hyvältä maistui ja kylmä cokis
virkisti, tuon cokiksen olen oppinut triathlonkisoista. Ironman kisoissa tuntuu
olevan monen makuun, joten ekaa kertaa oli itsellä pitkässä seikkailussa
kokeilla ja toimii -kofeiinia ja sokereita (piristävää ja nopeaa energiaa).
Itse tehtävä osoittautui haastavaksi, onneksi PA1 oli juuri saapumassa
uimapatjailusta ja huikkasivat meille mikä heittovälineistä olisi mahdollisesti
paras! Niinpä saimmekin melko pian tehtävän suoritettua ja patjat kainaloon,
juoksulla rantaa pitkin rastille 1. ja sieltä patjan päälle jatkaen rastilta
toiselle välillä rantoja juosten ja välillä patjan päällä pötköttäen käsillä
kauhomalla. Menoa helpotti kovasti ns. vesijuoksuhanskat minulla ja Kirsillä,
Tytillä oli perinteiset ”kovat” uintilättärit. Hanskat olivat siinä mielessä
helpot, että joustavana materiaalina niitä ei tarvinnut riisua pois patjan
kanto-osuuksilla. Kirsi oli selvästi harjoitellut tätä patjalle menoa ja reipasta lähtöä, kun hyppäsi tyylillä suoraan mahalleen patjan päälle ja otti heti kunnon alkuvauhdit rannasta! Vähän jouduttiin himmaan menoa välillä, sillä kylmä vesi teki
tehtävänsä, tiimissä koettiin ensimmäiset lihaskrampit ja meikällä polvi alkoi
”muistutella”. Juoksu alkoi sattua hieman, mutta reipas kävely ei. Leimasimme
rastit tarkan varmasti ja sitten vaihtoon. Päätimme tuhlata nyt pari minuuttia
vaihdossa lisää, vaihtamalla märät housut pois, tilalle pyöräilyhousut ja
pikainen wc-käynti. Sekä tietysti nopea tankkaus ja juomapussien täyttö
reppuun, sillä edessä olisi useita tunteja kestävä MTB-osuus.
Starttasimme MTB taipaleelle reippaina vaikka jokaisella oli
"jotain", joka ehkä aavistuksen askarrutti. Itselläni tämä oli polven
tuntemukset, Karhunkierroksella äitynyt vaiva muistutteli enemmän ja enemmän
pistävänä kipuna. Varsinkin jos watit pyöräilyssä nousi. Kerroin
tiimikavereille reilusti ja maltoin jättää enemmän vetovastuuta muille.
Harmitti, että särkylääkkeet jäivät Illinsaaren vaihtopisteeseen. Matka
ensimmäiselle rastille oli pitkä, Tytti teki suunnistamisen kanssa tarkkaa
työtä. Pystyin itse keskittymään rentoon pyöritykseen, näin polven kipu ei
älähtänyt enempää. Muita joukkueita ei näkynyt vaan taivalsimme ylhäisessä
yksinäisyydessä.
Ensimmäisellä rastilla olikin heti quest. Olin reittikirjan
haltiana pelännyt tätä, sillä reittikirjassa luki juoksu 1h. Auts! Saavuimme
rastille ja tehtävänannossa ei ollut yllättävää, että tehtävä olisi suunnistus
sillä olimmehan keskellä ”ei mitään” ;) Lisäksi kuulimme, että naisten reittiä
on pidennetty alkuperäisestä 5km. matkasta 8km. matkaan! Sillä meidän PA1-tiimi
oli tullut rastille niin aikaisin, että oli kilpailunjärjestäjät tehneet
päätöksen pidennyksestä, jotta naisten kärki joukkueilla saadaan menemään
kisassa riittävän pitkä aika. Kyllä me siinä vähän hyvässä hengessä tuumattiin,
että ”kiitti tytöt” ;) No, saatiin samalla kuulla, että olimme kisassa
neljäntenä naisjoukkueena ja kolmantena oleva ei ollut kaukana edessämme (alle
10min). Niinpä lähdettiin reippaana painelemaan ensimmäistä suopätkää jota
riitti ja riitti… Siinä hetken taivallettuamme ja peesattuamme alun pari sataa
metriä Team 1Life sekajoukkuetta aloimme jo miettiä kääntymistä takaisin,
todellinen heikko hetki. Sitten Tytti sanoi päättäväisenä, että ”mennään nyt
vaan” ja mehän mentiin… Hitaasti tarpoen, nilkkoja ja välillä melkein polvia
myöten mudassa möngertäen. Selvää oli se, että nyt ei pummata ja mahdollisimman
suorat selkeät reitit eli turhat metrit pois. Rastit löytyivätkin kivuttomasti,
kiitos taas suunnistusvastaavamme varman työskentelyn. Muutamia muitakin
joukkueita metsässä nähtiin, lähinnä seka – ja miesjoukkueita. Viimeinen pätkä
takaisin pyörille oli taas suota silmin kantamattomiin. Kompassilla suunta ja
sinne vaan viileeseen velliin…
Pyörille saavuttuamme kuulimme olevamme n. 8min.
kolmostilaa perässä. Sitten se iski – KILPAILUVIETTI! Taisin ensimmäisenä
sanoa, "eiköhän oteta kiinni" ja eipä tarvinnut Tyttiä ja Kirsiä houkutella
hommaan ;) Hyökättiin pyörille niin, että leimaus meinasi unohtua. Onneksi
emitin haltiana, huomasin huikata mennessä ”tarviiko leimata”. Sitten sitä
mentiin, vuorovedolla Tytin kanssa ja Kirsi meidän ”maailman sitkein nainen” kannoilla.
Ihan oikeasti, Kirsi on kyllä sisukas ei hevillä luovuta, vaikka krampit
tekivät matkasta tiukkaa. Melko pian saavuimme ns. kylmälle rastille, leimaus
ja eteenpäin. Pieni pätkä ihka oikeaa mtb-osuutta, joka toki osoittautui
haastavaksi kovilla rengaspaineilla pyörä pomppi aika tavalla. Pyöräosuudella
oli paljon tietä, joten siksi olimme lähteneet kovilla rengaspaineilla matkaan.
Matka taittui ja tainnutimme kroppaa suolatableteilla ja
magnesiumilla, tarpeeseen ja kramppeja ennaltaehkäisevästi. Koko ajan mielessä
kävi se hetki, että näkisimme edessämme kolmantena taivaltavan joukkueen. Sitä
hetkeä ei tullut ja pummasimme pahasti toiseksi viimeistä rastia. Lopulta
löysimme rastin ja varmasti kaikkien ajatuksissa pyöri, että saumaa kolmanteen
sijaan ei enää ole. Mutta kuinkas kävikään, viimeisen rastin leimattuamme ja
juostessa takaisin pyörille, jotka olivat pienen matkan päässä vastaan tuli
naisjoukkue. Huikkasin heti ”siinä ne meni!” Tytti kysyi ”Ihan oikeesti?”
sanoin olevani varma ja kun saavuttiin pyörille tunnistin joukkueen pyörät, nyt
olin varma ja siitäkö me lähdettiin niin ei ollut enää epävarmaa mikä oli
suunta ja tavoite! Maaliin kolmantena vaikka kaikki irti jos tarve vaatii.
Vuorovedolla paineltiin aika haipakkaa kohti Illinsaarta ja matkalta viimeinen
leimaus. Maali näkyi ja perässä ei ketään!
Huikeata, me tehtiin se! PA2 ”team rampa” eli jokaisella
vähän jotain miinusta omassa menossa, mutta kokonaisuus toimi. Ekaa kertaa
tällä tiimillä ja toimi kaikella tapaa. Maalissa meitä odottivat lämpimät
onnittelut PA1- tiimiltä. He olivat selvinneet hienosti toiselle tilalle tiukan
voittokamppailun jälkeen! Ihan huikeat suoritukset molemmilta tiimeiltä :) Kisassa oli mukana todella kovia naisjoukkueita,
joten saavutukset olivat kaikin puolin hyviä. Parin minuutin voitto meidän
eduksemme pronssista oli enemmän kuin osasimme arvata kisaan lähtiessämme.
Meidänhän piti vaan lähteä hyvällä fiiliksellä nauttimaan ei ”kisaamaan”.
Omat fiilikset kisasta olivat loistavat! Ensimmäistä kertaa
PA:n tiimissä en ollut ”jojon jatkeena” ja maalissa tuntui, että voimia olisi
vielä ollut ihan kivasti. Kaikki meni siis nappiin, polven oikuttelusta
huolimatta.
KIITOKSET TIIMIKAVEREILLE JA KOKO PASSION ADVENTURE NAISPORUKALLE, KISAJÄRJESTÄJILLE JA KANSSAKILPAILIJOILLE!
Viikonloppu jatkuikin aktiivisena, sillä perjantain ja lauantain
levon jälkeen ja polven kivun lakattua jo pe. illalla päätin valmentajani
kanssa, että lähden sunnuntaina (1.6) Oulujokiajoon polkemaan maantiekisan 50km. Se
osoittautui hyväksi ratkaisuksi, polvessa ei kipua ja vaikka peesivapaana
kilpailuna jouduin jokseenkin paljon vetohommiin varsinkin alkumatkasta riitti
energiat hyvin ja vaikka jaloista terävin tempo puuttuikin matka meni hyvällä
keskinopeudella. Tuloksena naisten sarjan sija. 2. Tulokset
Tässä koko viikon treenimäärät:
Tunnit: 17h 14min.
Viikoittainen tehoalueiden yhteenveto
Liikunnassa kulutetut kalorit: 10761 kcal
Joten seuraava viikko alkoikin kevyesti ja hierontapöydällä
lihaksia huoltaen. Ja yölläkin sai syödä (banaania ja vettä), nälkä oli koko
ajan n. 3vrk. kisan jälkeen.
Matka jatkuu kohti Kuopio Jukolaa ja triathlon kisoja!
T. Anu