Venlojen viesti 2014

Kuopiossa kajahti, tarkemmin Vehmarsalmella. Monen vuoden tauon jälkeen pääsin vihdoin mukaan tähän alkukesän suurimpaan ja hienoimpaan urheilu juhlaan! Juhlaan tosiaan, sillä tapahtuma on tunnelmaltaan, hengeltään ja sisällöltään, jotain aivan käsittämättömän hienoa. Täytyy sanoa, että kyllä tuo on semmoinen häppeninki, että se on pakko kokea aina uudelleen ja uudelleen, kerrassaan koukuttavaa. Jukola 2014

Olinkin ihan liekeissä, saadessani kutsun Koskelankylän Riennon Venla joukkueeseen! Edellisestä Venla viestistä olikin aikaa jo hurjat 6v. Tampereella vuonna 2008, ankkuroin Saarijärven Pullistuksen joukkuetta. Välissä on ollut vuosia, että lähteminen tuohon skapaan on jäänyt milloin huonojen kulkuyhteyksien, milloin puuttuvan joukkueen (tykkään juosta joukkueessa jossa tunnen edes jonku) ja elämäntilanteen vuoksi (raskaus-vauva aika jne.) mutta nyt käytin tilaisuuden hyväkseni J

Oulurasteilla ennätin ennen viestiä käymään vain pari kertaa, joten mitään hurjaa rastinottoharjoitus taustaa ei tälle keväälle ollut. Toki homma on vuosien saatossa sen verran tutuksi tullut, että en hätääntynyt vähäisestä suunnistusharjoittelusta, sillä tiesin että tossulla tempaisen sen kiinni mitä teknisesti häviän. Päivittelin vielä viime hetkellä kompassiakin ja ostin torstaina uuden, joka ei sitten ihan miellyttänytkään (ohut neula, joka vispaa ees-taas) ja kisapaikalla uudelleen Keltamäen kojulle hakemaan toinen uusi kompassi (paksu neulanen).

Kisapaikalle saavuttiin kimppakyydillä ja olin päiväretkellä eli illaksi kotiin! Missattiin naisten startin lähtö, sillä viimeiset kilometrit parkkipaikalle olivat tuskaisen hitaita ruuhkassa seisomista. Harmitti hieman, mutta kaikkea ei voi saada… Kisapaikalla oli tunnelma taivaissa, edes hieman kolea sää ei verottanut ilmapiiriä. Seikkailimme hieman kisa-alueella ja tuttuja tuntui tulevan vastaan edestä-sivulta-takaa… Kaikkien kanssa ei ennättänyt jutella, sillä alkoi olla jo kiire vaatteiden vaihtoon ja valmistautumiseen kohti lähtöpuomia.

Lähtöportilla, luettiin kisanumero, emit -leimasin ja nollattiin emit ja sitten lämmittelemään! Otin hyviä lämpöjä alle sillä tiesin ensimmäisen viitoituksen ns. K-pisteelle olevan pitkä. Siinä olisi mahdollista vetää heti ”hana auki” monesta joukkueesta ohi. Lähtöpuomin kohdalla ei tarvinnutkaan kauan patsastella, kun näin 2-osuuden viestin viejämme saapuvan karttatelineelle. Karin antoi kartan ja huikkasi perään ”liukasta”. Painelin matkaan – urku auki ja ohitinkin ensimmäisen kilometrin aikana arvioilta ainakin 20joukkuetta.

Maasto näytti heti puolensa, matka oli todellakin rymyämistä. Mäkeä ylös-alas, neliveto päälle ylämäessä eli välillä ihan kontaten, alamäkeen pyllyllään, juurakkoa, kivikkoa, sakeaa metsää, uria ristiin rastiin ja poikittain. Pää olisi pidettävä kylmänä, oma suunnistus. Niinpä niin! Helpommin sanottu, kuin tehty. Koukkua tulee, rastit löytyvät parin pienen pummin jälkeen. Askel painaa aina mäkien jälkeen, hapottaa! Missaan toisen juottoaseman oikaisemalla hieman linjasta, jano – mutta takaisin en käänny, en todellakaan. Sitten ISO pummi, porukkaa menossa samalle rastille, huikkaan suunnan menevän liikaa oikealle, ovatko muut samaa mieltä? Eivät! Epäilyttää, huikkaan uudelleen, että menee liikaa oikealle! Katsokaa vaan tuossa vasemmalla ihan vieressä on jyrkänne, käännyn sinne ja pari naista seuraa. Osa epäilee kun näytän kartasta missä ollaan, jatkan eteenpäin. Muut seuraa epäilyistään huolimatta. Olen 100% varma missä olen, ärsyttää kun oma pää petti aikaisemmin, onneksi rasti löytyy heti ja olen kartalla! Luottamus saa kolauksen ja siitä maksetaan sitten seuraavilla rastiväleillä, kun otan vähän ”rauhallisemmin”. Tossu nousisi ja liikkuisi paikoin paljon kovempaa, porukkaa edessä jonoksi asti ja mistään ei pääse ohi, on niin kapeaa uraa ja tiheikköä.

 

Viimeiset rastit löytyy vähä koukkua tulee, viitoitus alkaa ja urku auki vaihtoon. Kartta Saralle ja hän lähtee ankkuroimaan joukkuettamme. Olipa rymy reissu, hauskaa ja haastavaa – todellakin!

Jälkeenpäin katson sykemittarilta vetäneeni uudet maksimisykkeet ihan lopussa vaihtosuoralla. Kaikki siis revittiin mitä irti oli otettavissa ja mikä parasta, polvi kesti hyvin (ei yhtään kipua)! 
Yhteenveto suorituksesta sykemittarilta (lopussa maaliin tulon jälkeen kävelyä seuran teltalle). 
 -163 sijoitusta nostoa joukkueellemme omalla osuudellani, joten ihan ok. suoritus vaikka pummit veivät monta sijoitusta. Mutta sehän on tämän lajin "suola" ;)

 Joukkueemme tulokset

Ensi vuonna Paimiossa jatketaan! Tänään jo Oulurasteilla J

Liikunnallista Juhannusta!

Kärkkäinen Challenge 2014

Karhunkierroksen pettymys oli pois mielestä, kun uusi kisa alkoi lähestyä! Kyseessä oli seutukunnallamme ensimmäistä kertaa järjestettävä Kärkkäinen Challenge seikkailu. Olin päässyt huiskeeseen Passion Adventure  (PA2) -tiimiin mukaan ja meno olisi sen mukaista ;) Vajaa viikko ennen kisaa pidimme palaveria ja sovittiin käytännön asioista kisan osalta, varusteet, kuka vastaa mistäkin, kuka suunnistaa, kenelle on mikäkin osuus helppo –kenelle vaikea.

Pakkaaminen itse kisaan meni viime tinkaan ja keskiviikkona oli vielä epäselvää millä pyörällä ajan!? Omasta meni kampi ja en ennättänyt sitä saamaan huollosta, mutta onneksi neuvokas tiimikaveri hoiti homman ja sain hänen kaverinsa 29-tuumaisen jäykkäperäisen lainaan. Sitä sitten vielä iltakasilta keskiviikkona viriteltiin ja säädettiin mittoihini sopivaksi. Huh! Viimein olivat kaikki tavarat kasassa ja valmiina autossa aikaiseen aamuherätykseen.

Helatorstaina kello soi aikaisin, olo tuntui kuitenkin hyvin levänneeltä. Mutustin ison aamiaisen eli kaurapuuroa, mehukeittoa, marjoja, raejuustoa, luonnon jogurttia sopivasti sekoitettuna ja vielä kahvit sekä sämpylä reiluilla täytteillä. Olo olikin aika täysi ja rupesihan se leukoja repimään ajaessa kohti Ii:tä. Menomatkalta soittelin vielä tiimikavereille ja varmisteltiin, että pumpuissa mitkä ovat mukana on sama venttiili mitä kaikkien pyörissä? Ihan 100-varmoja ei oltu, päätti Kirsi napata vielä varalta toisen pumpun mukaan.

Kisapaikalle saavuttaessa alkoi kisakamppeiden järjestely, pyörän viritys ja viime hetken jännitys. Tytti ja Kirsi hurauttivat paikalle pari minuuttia minun jälkeen ja päätettiin täyttää meidän uinti – ja uimapatjailu osuudelle varaamat ns. varavuoteet heti valmiiksi. Tytillä oli tähän pelit ja vehkeet kohdallaan, nimittäin automaattinen ”pöhötin”  tms. mikä lie, joka tuotti ilmaa auton tupakansytyttimeen kytkettynä –kätevää! Ei mennyt kuin muutama sekunti, kun meidän menopelit vesille oli valmiina. Muut tarvikkeet viriteltiin valmiiksi vaihtoalueelle, joka oli hienosti järjestetty kaikille aika tiiviille alueelle huoltorakennuksen läheisyyteen.

Täytettiin vastuuvapaus lappu, jolla vapautettiin kisajärjestäjä vastuusta jos tunaroimme tai matkalla sattuu jotain ja sitä vastaan saimme kartat sekä reittikirjan. Ensimmäinen huomiomme oli, vähän rasteja! Kartta vaikutti vähän jopa ”epätarkalta” mittakaava oli hurjan suuri ja todellakaan kaikkia mitä olisimme haluneet kartasta ennakkoon nähdä ei siinä näkynyt, näinpä jätimme reittisuunnitelmaan vähän säätämisen varaa. Olimme palaverissa jo sopineet, että suunnistusvastuu on Tytillä ja minä helppaan tarvittaessa. Karttoja pyörittäessä ja kontaktimuovilla päällystäessä mutustimme vielä välipalaa vaikka ei ainakaan itsellä nälkä ollut mutta edessä olisi näillä näkymin n. 12h. kisa eli nyt oli vielä aikaa vetää tankit täyteen J

Olimme hyvissä ajoin valmiina ennen starttia, joka tapahtui yhteislähtönä klo. 9:00. Suunnistus prologilla juosten Illinsaaren maastoissa. Suunnitelmamme mukaan menisimme alun maltilla, ei juosta jalkoja alta. Itse en ollut päässyt melkein kahteen viikkoon juoksemaan polviongelman vuoksi, joten tossut kuopi lähtöpaikalla melko innokkaasti. Startin tapahduttua tempaistiin matkaan ja näkyi sitä juoksuintoa olevan Tytillä ja Kirsilläkin, sovitusta rauhallisesta alusta ei juuri ollut tietoa. Jossain vaiheessa vilkaisin sykemittaria ja näytti 180, askel oli kuitenkin keveä ja kroppa täynnä energiaa, ihan päinvastainen fiilis mitä Karhunkierroksen ultralla! Porukkamme pysyi hyvin kasassa ja Tytti suunnisti varmoin ottein, ilman pummeja. Saavuimme prologista hyvillä sijoilla vaikka tässä vaiheessa jo myönnetään, että meidän tiimillä ei juuri mitään tulos tavoitteita ollut koko kisaan. Keväällä tästä kisasta sopiessamme puhuimme ”hyvällä fiiliksellä seikkailusta ilman tulos tavoitteita”. Niinpä, kyllähän sen tietää, kun laput isketään rintaan ja kello käy…

 

Prologista nopea vaihto rullaluisteluosuudelle, joka tulisi olemaan PITKÄ! Taktiikkamme oli selvä, me Kirsin kanssa vedetään ja Tytti peesailee. Ensimmäinen rasti olisi Kärkkäisen pihassa ja suunnistimme sinne muiden joukkueiden vanavedessä.  Tiesin jo ennakkoon, että tämä rullaluisteluosuus tulee olemaan minulle varmasti koko kisan osuuksista helpoin (jotain hyötyä tuosta hiihtotaustasta), sillä luistelussa sai käyttää sauvoja. Kärkkäisen pihassa oli kisan ensimmäinen quest (=tehtävärasti). Parkkiruutujen laskeminen, jaoimme nopeasti laskettavat alueet ja sitten ynnättiin yhteen. Lukema ilmoitettiin järjestäjille ja mönkään meni, siitä aikasakkoa 15min! Huh heijaa, siinä paineli monet naisjoukkueet ohi… Sakko oli ajallisesti tosi paljon näin kisan alussa. Vähän siinä harmiteltiin, että turhaa meni aikaa laskemiseen. Olisi pitänyt heti arvata jotain, jotta sakkokello olisi alkanut raksuttaa heti. Oltiin melkein viimeisiä naisjoukkueita jotka sakkopaikalta lähti, kirittävää siis oli ja paljon. Maltilla matkaan, rullat rullasi reippaasti ja malttia vaadittiin, jotta peesi hyöty ei valuisi hukkaan. Tytillä oli haastetta matkassa, sillä sauvojen käsilenkit olivat luiskahtaneet ylisuuriksi ja täten sauvojen pitäminen käsissä oli haastavaa saatikka rennon työnnön aikaansaaminen. Vauhdista yritimme niitä säätää, mutta olisi tarvinnut jotain terävää, jolla pidike olisi aukaistu ja vauhdista toisen sauvan piikin käyttö. Tähän olisi tehnyt aikamoisia vaaratilanteita, sillä luistelimme tällöin vanhaa 8-tietä autojen seassa välillä Ii-Haukipudas, suuntana Virpiniemen hyppyritorni. Mukavasti naisjoukkueita tuntui kuitenkin tulevan selkä edellä vastaan ja Haukiputaan keskustassa Tytin hyvän paikallistuntemuksen mukaan säästettiin taas pieni koukku matkassa. Juuri ennen Virpiniemeä saavutettiin vielä yksi naisjoukkue ja matkavauhdilla ohi J

Virpiniemessä on quest ja jonoa suorituspisteelle kiitettävän paljon, asetuimme heti jonon jatkoksi ja Tytti lähti säätämään sauvoja, saikin siihen apuja kivasti miehiltä (kiitokset Team 1Life). Jonottaminen tuntui kestävän ja kestävän, näissä kisoissa ei saa aikahyvitystä jonottamisesta ja on tuurissaan minkä verran joutuu jonottamaan (kärkipää yleensä tietysti vähemmän aikaa). Jonottaessa söimme ja yritimme pitää itsemme lämpimänä sekä mietimme quest:n suorittamista. Alhaalla valjaat päälle, ylös torniin, köyteen kiinni siinä mäkihyppylavan lähtöpaikalla ja tämän jälkeen kipuaminen hyppytornin reunan yli. Tehtävänä kiertää torni, ulkopuolella olevan palkin varassa. Palkki oli n. 10-15cm. leveä ja edessä meni köysi josta ei saanut pitää kiinni. Tornin tukipalkkeja joista voisi käsillä ottaa tukea oli harvassa ja olikin aikamoista tasapainoilua, jotta pysyisi siellä n. 30m. korkeudessa palkin päällä. Onneksi kiipeily ja korkeat paikat eivät minua henk.koht. pelota, mutta kyllä siinä aina syke nousee. Köysilaskeutuminen on ”iisiä” tähän verrattuna. Vaikeinta oli 90 asteen kulmat ja reunan yli meno sekä takaisin kapuaminen tornin ulkopuolelta torniin.

Saimme kaikki suoritettua tehtävän ilman ongelmia ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Ii.tä rullaluistellen. Olimme jonottaessa quest:llä miettineet hieman suunnitelmaa. Minä vetäisin paluumatkalla mahdollisimman paljon ja Kirsi tarvittaessa säästäen voimia tuleville osuuksille, Tytti peesailee taas parhaan kykynsä mukaan. Paluumatkalla olikin aikamoinen vastatuuli, vauhti tuntui hidastuvan pakostakin. Yritin vetää rennosti, Kirsi otti välillä vetovastuuta, jotta pääsin ottamaan energiageelin tms. Muutamia joukkueita saavutettiin, mutta ohikin meni miehiä ja sekajoukkueita. Joukkueen heikko hetki sattui rullailun loppuvaiheelle.  Tiputimme vauhtia lopussa, jotta peesihyöty ei valuisi hukkaan. Viimeinen rasti Illinsaaressa löytyi toiselta puusillalta mistä sitä osasimme etsiä ja sitten vaihtoon kisakeskukseen. Leimaus ja rullat pois, jalkapohjat kiittivät, sillä aikamoista tärinää oli takana n. 55km.

Ennen uimapatjailu – ja uintiosuutta oli suoritettavana jälleen quest.
Yhden joukkueenjäsenen tehtävänä heittää frisbee tarkkuusheittona renkaan läpi. Heittäjäksemme valikoitui Tytti ja me Kirsin kanssa haimme yhteistuumin hettovälineen takaisin, sillä uutta heittoa ei saanut aloittaa ennen heittovälineen palautumista takaisin. Siinä samalla yritin taas syödä, karjalanpiirakkaa ja cokista. Hyvältä maistui ja kylmä cokis virkisti, tuon cokiksen olen oppinut triathlonkisoista. Ironman kisoissa tuntuu olevan monen makuun, joten ekaa kertaa oli itsellä pitkässä seikkailussa kokeilla ja toimii -kofeiinia ja sokereita (piristävää ja nopeaa energiaa). Itse tehtävä osoittautui haastavaksi, onneksi PA1 oli juuri saapumassa uimapatjailusta ja huikkasivat meille mikä heittovälineistä olisi mahdollisesti paras! Niinpä saimmekin melko pian tehtävän suoritettua ja patjat kainaloon, juoksulla rantaa pitkin rastille 1. ja sieltä patjan päälle jatkaen rastilta toiselle välillä rantoja juosten ja välillä patjan päällä pötköttäen käsillä kauhomalla. Menoa helpotti kovasti ns. vesijuoksuhanskat minulla ja Kirsillä, Tytillä oli perinteiset ”kovat” uintilättärit. Hanskat olivat siinä mielessä helpot, että joustavana materiaalina niitä ei tarvinnut riisua pois patjan kanto-osuuksilla. Kirsi oli selvästi harjoitellut tätä patjalle menoa ja reipasta lähtöä, kun hyppäsi tyylillä suoraan mahalleen patjan päälle ja otti heti kunnon alkuvauhdit rannasta! Vähän jouduttiin himmaan menoa välillä, sillä kylmä vesi teki tehtävänsä, tiimissä koettiin ensimmäiset lihaskrampit ja meikällä polvi alkoi ”muistutella”. Juoksu alkoi sattua hieman, mutta reipas kävely ei. Leimasimme rastit tarkan varmasti ja sitten vaihtoon. Päätimme tuhlata nyt pari minuuttia vaihdossa lisää, vaihtamalla märät housut pois, tilalle pyöräilyhousut ja pikainen wc-käynti. Sekä tietysti nopea tankkaus ja juomapussien täyttö reppuun, sillä edessä olisi useita tunteja kestävä MTB-osuus.

Starttasimme MTB taipaleelle reippaina vaikka jokaisella oli "jotain", joka ehkä aavistuksen askarrutti. Itselläni tämä oli polven tuntemukset, Karhunkierroksella äitynyt vaiva muistutteli enemmän ja enemmän pistävänä kipuna. Varsinkin jos watit pyöräilyssä nousi. Kerroin tiimikavereille reilusti ja maltoin jättää enemmän vetovastuuta muille. Harmitti, että särkylääkkeet jäivät Illinsaaren vaihtopisteeseen. Matka ensimmäiselle rastille oli pitkä, Tytti teki suunnistamisen kanssa tarkkaa työtä. Pystyin itse keskittymään rentoon pyöritykseen, näin polven kipu ei älähtänyt enempää. Muita joukkueita ei näkynyt vaan taivalsimme ylhäisessä yksinäisyydessä.

Ensimmäisellä rastilla olikin heti quest. Olin reittikirjan haltiana pelännyt tätä, sillä reittikirjassa luki juoksu 1h. Auts! Saavuimme rastille ja tehtävänannossa ei ollut yllättävää, että tehtävä olisi suunnistus sillä olimmehan keskellä ”ei mitään” ;) Lisäksi kuulimme, että naisten reittiä on pidennetty alkuperäisestä 5km. matkasta 8km. matkaan! Sillä meidän PA1-tiimi oli tullut rastille niin aikaisin, että oli kilpailunjärjestäjät tehneet päätöksen pidennyksestä, jotta naisten kärki joukkueilla saadaan menemään kisassa riittävän pitkä aika. Kyllä me siinä vähän hyvässä hengessä tuumattiin, että ”kiitti tytöt” ;) No, saatiin samalla kuulla, että olimme kisassa neljäntenä naisjoukkueena ja kolmantena oleva ei ollut kaukana edessämme (alle 10min). Niinpä lähdettiin reippaana painelemaan ensimmäistä suopätkää jota riitti ja riitti… Siinä hetken taivallettuamme ja peesattuamme alun pari sataa metriä Team 1Life sekajoukkuetta aloimme jo miettiä kääntymistä takaisin, todellinen heikko hetki. Sitten Tytti sanoi päättäväisenä, että ”mennään nyt vaan” ja mehän mentiin… Hitaasti tarpoen, nilkkoja ja välillä melkein polvia myöten mudassa möngertäen. Selvää oli se, että nyt ei pummata ja mahdollisimman suorat selkeät reitit eli turhat metrit pois. Rastit löytyivätkin kivuttomasti, kiitos taas suunnistusvastaavamme varman työskentelyn. Muutamia muitakin joukkueita metsässä nähtiin, lähinnä seka – ja miesjoukkueita. Viimeinen pätkä takaisin pyörille oli taas suota silmin kantamattomiin. Kompassilla suunta ja sinne vaan viileeseen velliin…

Pyörille saavuttuamme kuulimme olevamme n. 8min. kolmostilaa perässä. Sitten se iski – KILPAILUVIETTI! Taisin ensimmäisenä sanoa, "eiköhän oteta kiinni" ja eipä tarvinnut Tyttiä ja Kirsiä houkutella hommaan ;) Hyökättiin pyörille niin, että leimaus meinasi unohtua. Onneksi emitin haltiana, huomasin huikata mennessä ”tarviiko leimata”. Sitten sitä mentiin, vuorovedolla Tytin kanssa ja Kirsi meidän ”maailman sitkein nainen” kannoilla. Ihan oikeasti, Kirsi on kyllä sisukas ei hevillä luovuta, vaikka krampit tekivät matkasta tiukkaa. Melko pian saavuimme ns. kylmälle rastille, leimaus ja eteenpäin. Pieni pätkä ihka oikeaa mtb-osuutta, joka toki osoittautui haastavaksi kovilla rengaspaineilla pyörä pomppi aika tavalla. Pyöräosuudella oli paljon tietä, joten siksi olimme lähteneet kovilla rengaspaineilla matkaan.

Matka taittui ja tainnutimme kroppaa suolatableteilla ja magnesiumilla, tarpeeseen ja kramppeja ennaltaehkäisevästi. Koko ajan mielessä kävi se hetki, että näkisimme edessämme kolmantena taivaltavan joukkueen. Sitä hetkeä ei tullut ja pummasimme pahasti toiseksi viimeistä rastia. Lopulta löysimme rastin ja varmasti kaikkien ajatuksissa pyöri, että saumaa kolmanteen sijaan ei enää ole. Mutta kuinkas kävikään, viimeisen rastin leimattuamme ja juostessa takaisin pyörille, jotka olivat pienen matkan päässä vastaan tuli naisjoukkue. Huikkasin heti ”siinä ne meni!” Tytti kysyi ”Ihan oikeesti?” sanoin olevani varma ja kun saavuttiin pyörille tunnistin joukkueen pyörät, nyt olin varma ja siitäkö me lähdettiin niin ei ollut enää epävarmaa mikä oli suunta ja tavoite! Maaliin kolmantena vaikka kaikki irti jos tarve vaatii. Vuorovedolla paineltiin aika haipakkaa kohti Illinsaarta ja matkalta viimeinen leimaus. Maali näkyi ja perässä ei ketään!

Huikeata, me tehtiin se! PA2 ”team rampa” eli jokaisella vähän jotain miinusta omassa menossa, mutta kokonaisuus toimi. Ekaa kertaa tällä tiimillä ja toimi kaikella tapaa. Maalissa meitä odottivat lämpimät onnittelut PA1- tiimiltä. He olivat selvinneet hienosti toiselle tilalle tiukan voittokamppailun jälkeen! Ihan huikeat suoritukset molemmilta tiimeiltä :) Kisassa oli mukana todella kovia naisjoukkueita, joten saavutukset olivat kaikin puolin hyviä. Parin minuutin voitto meidän eduksemme pronssista oli enemmän kuin osasimme arvata kisaan lähtiessämme. Meidänhän piti vaan lähteä hyvällä fiiliksellä nauttimaan ei ”kisaamaan”.

Omat fiilikset kisasta olivat loistavat! Ensimmäistä kertaa PA:n tiimissä en ollut ”jojon jatkeena” ja maalissa tuntui, että voimia olisi vielä ollut ihan kivasti. Kaikki meni siis nappiin, polven oikuttelusta huolimatta.
KIITOKSET TIIMIKAVEREILLE JA KOKO PASSION ADVENTURE NAISPORUKALLE, KISAJÄRJESTÄJILLE JA KANSSAKILPAILIJOILLE!

Viikonloppu jatkuikin aktiivisena, sillä perjantain ja lauantain levon jälkeen ja polven kivun lakattua jo pe. illalla päätin valmentajani kanssa, että lähden sunnuntaina (1.6)  Oulujokiajoon polkemaan maantiekisan 50km. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, polvessa ei kipua ja vaikka peesivapaana kilpailuna jouduin jokseenkin paljon vetohommiin varsinkin alkumatkasta riitti energiat hyvin ja vaikka jaloista terävin tempo puuttuikin matka meni hyvällä keskinopeudella. Tuloksena naisten sarjan sija. 2. Tulokset

Tässä koko viikon treenimäärät:

Tunnit: 17h 14min.

Viikoittainen tehoalueiden yhteenveto

5

9%

4

25%

3

32%

2

16%

1

17%

01:29:45

04:03:00

05:17:47

02:38:42

02:50:16

 

Liikunnassa kulutetut kalorit: 10761 kcal

Joten seuraava viikko alkoikin kevyesti ja hierontapöydällä lihaksia huoltaen. Ja yölläkin sai syödä (banaania ja vettä), nälkä oli koko ajan n. 3vrk. kisan jälkeen.

Matka jatkuu kohti Kuopio Jukolaa ja triathlon kisoja!

T. Anu