Joroisten Finntriathlon puolimatka kisaraporttia

Edessä oli tämän kesän ISO kisa, elämäni ensimmäinen puolimatka. Päätös kisaan osallistumisesta kypsyi jo edellisenä kesänä ja vaikka talvella kisattiin jonkin veran sivakoilla sekä keväällä seikkailu-urheilun puolella oli päätähtäin ehdottomasti triathlonin puolella ja siellä se pysyy jatkossakin!

Lähdin kisaan varovaisin, mutta toiveikkain miettein. Uinti tulisi olemaan haastavin teknisesti, sillä kaikki ”ikäsarjojen” naiset aina 30v. ylöspäin olivat kaikki samassa lähdössä joten ruuhkalta tuskin vältyttäisiin. Ajatuksena oli uida oma rennon reipas uinti ja yrittää pitää tekniikka kasassa sekä suunta suorana. Pyöräily oli arvoitus, sitä toki on treenattu mutta määrällisesti kuitenkin melko vähän. Varsinkin tuolla pari kuukautta sitten ostetulla maantiepyörällä ja pari viikkoa omistamillani aerotangoilla. Juoksusta on kokemusta eniten ja sen pitikin olla se ”helpoin” lenkki, mutta kun puhutaan triathlonista ja ala on pienoiset jumpat ennen juoksuosuutta on tilanne ihan toinen mitä tuoreilla jaloilla juokseminen –sen kyllä koin kisassa karvaimman kautta.

Tapahtuma oli taas kerrassaan huikea, torstaina kävimme katsomassa jo pikku triathlonisteja lasten sarjan kisatessa, perjantaina jännäsimme seuraten pikakisaa, jossa oli monta tuttua (valmentajani – pokaten hienosti hopeaa, serkkuni sekä seurakavereita).  Virittelimme välineitä valmiiksi lauantaille ja fiilis kohosi jännityksestä puhumattakaan!

 

Kisa-aamuna päräytettiin pyörillä Valvatuksen rantaan, juoksukamat veimme jo edellisenä iltana Urheilutalolle odottamaan vaihtoa. Rannassa oli kuhina päällä kun n. 1300 triathlonistia pörräsi ympäriinsä sekä valtava joukko kannustajia sekä huoltajia. Odotusaika omaan starttiin oli pitkä sillä lähtöni oli vasta toiseksi viimeisessä lähtöryhmässä klo. 11:34. Paahtava helle protti ja yritimme hakeutua varjoon aikaa kuluttamaan.

Lähtö oli aika leppoisa, siihen saakka kunnes olimme vedessä! Sitten alkoi kuhina, tuli osumaa oikealta-vasemmalta- edestä sivulta. Porukka kauhoi eteenpäin, osa pää pinnalla kuten minä aina ensimmäiselle poijulle (n. 100m) saakka, sillä aina kun yritti pistää pään veteen tuli kolaria. Olin tarkoituksena ottanut paikan oikeasta laidasta (kierto suunta reitillä oli oikealle). Näin sain vedettyä sisälaitaa melko suoraan vaikka vähän meinasi painua uintilinja paikoin liikaakin oikealle. Poijuilla eli kääntöpaikassa oli aina ruuhkaa, mutta muuten sain pidettyä hyvän uintirytmin päällä ja tekniikkakin pysyi suhteellisen hyvin kasassa. Kelloa en uskaltanut vilkuilla matkan varrella, mutta heti vedestä noustua näin lukema 40:05 joten tavoiteaikataulussa oltiin J Ennakkoon olin ajatellut, että viimeistään 45min. lähdöstä olisi oltava jo pyörän päällä. Vaihto oli hidas, jos vertaa pikakisojen vaihtoihin vaikka oli uinti-pyörä vaihtoajoissa sarjani toiseksi nopein (todella yllättää)!

Pyörä lähti rullaamaan heti yllättävän hyvin, ihan yli odotusten. Kellotin 30min. välein väliaikoja, sillä tuohon aikaa pitäisi mennä vähintään se 15km. Ensimmäisen 60min. jälkeen olin tavoitetta edellä mukavasti sillä mittari näytti matkaksi 32,9km. Homma jatkui samaan malliin ja varsinkin alamäkiosuuksilla sekä loivissa myötämäissä tuntui pyörä rullaavan kivasti. Samojen naisten ja tutun seurakaverin Niinan kanssa jatkettiin pitkään kissa-hiiri ajoa peesikiellon vuoksi.

Viimeinen 8km. olikin sitten tiukkaa jopa tuskaa, reisien kramppauksen vuoksi. Jouduin himmaamaan vauhtia, nousemaan selkä suorana ylös satulasta ja vedin kaksin käsin suolaa sekä mangnesiumia. Hirvitti tuleva vaihto juoksuun ja klossien irroitus pyörästä, jos jalat vetää totaali kramppiin juuri irroitushetkellä voi pyörän kanssa vaikka rynätä… Selvisin irroituksesta ja jatkoin köptellen pyörätelineelle, huomaten että sarjamme pyörätelineessä on vasta muutamia pyöriä! Joten pyörä ei voinut mennä huonosti…

Kellosta katselin pyöräajaksi n. 2:54:20, joten tavoite alle 3h. meni jopa helposti loppumatkan himmailusta huolimatta. Vielä 15km. ennen maalia olin tavoiteaikaa n. 10min. edellä. Joten 2:50 alitus olisi realistinen ilman ongelmia.

Juoksu vaihto meni, HITAASTI! Jalat olivat juoksusta ihan toista mieltä mitä pää ja hapenottokyky. Pääsin hölkäten (ei juosten) ensimmäiset n. 300m. stadionin yleisömeren ohi kunnes jalat tökkäsivät todella. Yritin ravistella, hieroa, raahata jalkoja tönkkösuorina perässä ensimmäistä nousua ja näin nousun päällä valmentajani Katjan. Oli vähän säikähtänyt näkyä… Kehotti vetämään nestettä niin paljon kuin menee. Huikkasin vaan, että PERIKSI EN ANNA! Parin sadan metrin päässä oli sukulaiset ja rakas pikkumieheni kannustamassa, sain heiltä lisää rohtoja. Vedin kaksi käsin nappia naamariin ja pian makasinkin nurmikolla reitin pientareella. Jalka ei vaan taipunut senttiäkään, siinä pötkötellessä ja venytellessä porukkaa viuhtoi ohi vinhaa vauhtia ja ymmärsin, että sijoitukseni tulee romahtamaan nyt rajusti...

Ystävälliset sivulliset seuraajat antoivat minulle IcePowerin kylmä sprayta ja vetelin sitä reisiin reilusti, se tuntui kivasti auttavan. Jatkoin kävely-hölkkä köpöttelyä eteenpäin kramppien rajamailla taistellen. Hiljalleen jalat alkoivat hieman antaa periksi ja etenemistä pystyi paikoin kutsua jopa JUOKSUKSI. Vedin nestettä kaksin käsin päähän, suuhun ja kylmää vettä reisille jokaisella juottoasemalla sekä ystävällisien ihmisten puutarhaletuista kun suihkuttelivat kadulle triathlonistien iloksi paahtavan helteen keskellä.

Juoksureitti oli 7km. ja ennakkoon olin suunnitellut tavoiteajan 40min. pintaan. Eka kierros meni tuskaisen hitaasti, toinen kierros hieman paremmin ja kolmannen alkupätkä sitä vauhtia mitä olisi normisti ilman kramppeja pitänyt pystyä vetämään koko juoksu osuus. Viimeisellä kierroksella en uskaltanut katsella kellosta väliaikaa, tuijotin vain kilometrejä. Ennakkoon ajateltu tavoiteaika alle 6h. oli kuitenkin haarukassa viimeiselle kierrokselle lähtiessä, joten luotin siihen koko matkan ja menin sen mitä keho antoi myöden. Viimeiset pari kilometriä olivat taas kramppien hilkulla ja pari sijoitusta siinä vielä karmasi ohi. Ärsytti, kun ei juuri edes hengästyttänyt, mutta jalat ei vaan antaneet yhtään enempää periksi. Kramppeja näkyi muillakin, joten kuuma ilma vaati veronsa L

                                                                                      Viimeinen suora aukeaa...

Maalissa olo oli onnellinen, tein sen! Mutta melko pian tuli pettymys… Mihin olisinkaan pystynyt ilman kramppeja. No, ensi kerralla sitten! Näin muutamia päiviä kisan jälkeen harmitus on jo enemmän laantunut ja osaan jopa iloita minulle hyvästä uinnista ja mahtavasta pyöräilystä (sarjassani osuusaika 5. nopein)  eikä se loppuaikakaan 5:50:00 tunnu enää niin ”pahalta”, onpa helppo muistaa ja onhan se enemmän mitä lähdettiin alustavasti hakemaan (vaikka valmentajani sanoikin että menen helposti alle 6h).

Tulokset löytyvät täältä

KIITOS järjestäjille, talkooväelle, yleisölle, paikaillisille jotka hienosti elivät mukana ja erityisesti näin helteellä ne puutarhaletkujen suihkuttelijat saavat isot kiitokset! Kiitos myös kanssakilpailijoille, ilman tätä suurta joukkoa ei tämä olisi kesän triathlon klassikko Suomessa!

Katseet on käännetty Kuopioon (mietinnässä vielä kumpi kisa pika vai SM-arvon omaava perusmatka) ja siitä viikon päästä Tahkolla toinen kesän puolimatka!

Aurinkoisin ajauksin, Anu