perjantai 11. heinäkuuta 2014

Triathlon kausi käyntiin

Kausi avattiin toden teolla muutama viikko sitten OTC:n harjoitustriathlon kisoilla Valkiaisjärvellä. Kisat oli tarkoitus pitää alkuperäisen suunnitelman mukaan Haukiputaalla Virpiniemessä, mutta kylmän meriveden vuoksi kisapaikka siirtyi. Hyvä niin, sillä näin uimisesta ei muodostunut selviytymiskamppailua kylmän kanssa. Starttasin kisaan sen suurempia odottamatta, takana ensimmäinen harjoituskausi joka on tähdännyt erityisesti triathloniin.


Kisa meni kohtuullisesti, mukaan mahtui hyvää ja "huonoa". Huonoa oli kisan alku eli uinti (750m), vaikka teknisesti uinti on mennyt eteenpäin paljonkin sorruin sähellykseen, siinähän se tekniikka hajoaa ja koukkua tulee! Koukulla tarkoitan mutkia järvessä, aika serpentiiniä oli koko matka ja uinti olikin ajallisesti samaa kaliiperia mitä viime kesän vastaavassa harjoituskisassa. Uusi märkkärikään ei paljoa lohduttanut, sillä olin sortunut ostamaan liian ison (se menikin heti kisan jälkeen vaihtoon)! Hyvää olikin sitten kaikki muut, erityisesti pyörävauhti sekä vaihdot! Pyöräilyssä oli peesikielto ja ajeltiinkin seurakaverin kanssa kissa-hiiri menetelmällä koko 19km. Ajallisesti pyörävauhdista lähti viime kesään verrattuna pois n. 5min. Aika hyvin tuolle 19km. matkalle J Juoksemaan säntäsin keulapaikalta, takanani heti kannoilla toisena tuleva seurakaverini Johanna ja edessäni tuttu mies Jani, luotin hänen vauhtiinsa –jos en päästä häntä karkuun voi olla saumat pitää takaa-ajajat  takana, sillä tiesin varsinkin Johannan olevan kova juoksemaan. Juoksu meni ok. vaikka kylkipistos vaivasi puolimatkasta. Juoksumatkana oli 4,5km. ja edellisvuoteen ajasta lähti minuutti pois. Tulokset

Varustepuolta on päivitetty ja hankittu omia lainakamppeiden tilalle... Enään ei ajella appiukon pyörällä ja kengillä ;)
 

Menomonot ja musta kiituri!
 

Kohti Joroisten puolimatkaa


Pyöräilyyn haettiin vielä vauhtia seuran (Team Donna Agile) järjestämältä Syötteen pyöräilyleiriltä. Sainkin tehtyä siellä pari hyvää pyörä+juoksu yhdistelmätreeniä ja yhden pitkän mtb-treenin, joka sekin päätettiin kevyellä juoksuverralla. Uinti Syötteellä meni vähän pyrstölleen, sillä veden lämpötilan ollessa n. +10astetta ei ollut järkeä ottaa riskiä, jotta ei palelluttaisi itseään. Yhdesti kävimme jäätävässä vedessä lyhyitä uintipyrähdyksiä vaikka heti veteen menon jälkeen nilkkoja ja ranteita särki armottomasti jääkylmä vesi ja kasvot olivat jäässä. Varpaitakin sai sulatella juosten n. 2km. uinnin päälle, ennen kuin tunto varpaisiin alkoi hiljalleen palautua.

Valmistava treeni kotikonnuilla oli tänään. Uintia 1500m. Valkiaisjärvellä, perään pyöräilyä 40km. nousevalla teholla ja päälle juoksua 3x2km. puolimaraton vauhdilla (1:30 palautuksella). Treeni meni hyvin, uintivauhti oli ok. aikaa uintiin 30:16. (reipasta matkavauhtia). Pyöräily 1:20:20 (30km/h. keskinopeudella). Juoksussa yritin juosta rennon kovaa, pitäen sykkeen alle 170. Kävelypätkät tekivät jaloille kyllä hyvää, varsinkin ensimmäisen 2km. juoksun jälkeen jalkoja hieman kangisti ja palauttelun aikana ne vertyivät hyvin. Juoksussa kilometrivauhdit liikkuivat 4:50-5:17 välillä eli ihan hana pohjassa ei siis menty vaan haettiin tuntumaa todelliseen kisavauhtiin Joroisilla.
Uusi sykemittari Polar V800 toimi loistavasti, mahtavaa kun ei tarvi käteen laittaa mitään ylimääräisiä härpäkkeitä vaan gps on mittariin sisälle rakennettu ja saahan tuosta paljon enemmän irti mitä aikaisemmin käytössä olleesta RCX5-mittarista vaikka ei sekään todellakaan mikään huono ollut!
Tässäpä tämä uusi märkkis, ei jää ainakaan puvusta uinti kiinni...

Joroisilla olisikin tavoitteena saada teknisesti hyvä uinti, maltilla matkaan ja pyörällä ei saa runtata jalkoja finaaliin jotta juoksusta ei katoa rentous. Valmistavan treenin jälkeen se 6h. tavoitteena ei tunnu enää niin pahalta J Maaliin ”kunnialla” on kuitenkin tärkein tavoite!

Huomenna levätään ja sunnuntaina pitkä 3h. pyörätreeni ja päälle juoksuverra, ensi viikko otetaankin sitten palautellen ja virettä yllä pitäen J
Täytyy myöntää, että vähän jo jännittää!
 
Aurinkoisia kesäpäivä toivottaa, Anu

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti