torstai 18. heinäkuuta 2013

Triathlonin harjoituskisa (OTC) la. 13.7.2013

Seikkailukilpailuista on tasan viikko, kun puetaan jo seuraavan kerran numerolappua ylle. Kyse on tosin harjoituskilpailuista. Ajatuksenani on testata jalan kuntoa ja alustavasti olenkin suunnitellut sekä valmistautunut mahdollisesti vain uinti – ja pyöräilyosuuteen. Juoksen mitä juoksen, jalan mukaan. Sillä nyt eikä muutenkaan ole syytä ottaa turhia riskejä parantumisen suhteen. (Jalkaan tuli ns. juoksijan polvi seikkailukisasta). Päällä on vielä lääkekuuri ja kroppa tuntuu tämän vaikutuksesta "vieraalta".

Aamu härdelli kotona on suoraan sanottuna hiostava, kaksi lähdössä harjoituskisoihin ja pikkumies keksii viime hetkellä kaikki kivat jutut vanhempien ”pään menoksi”. Kamat autoon ja poika ystävän luokse hoitoon.

Kylmä ulkoilma n. +15 ja kova tuuli askarruttaa… Uinti ja mahdollisella juoksuosuudella (jahka sen pääsen suorittamaan) tarkenee kyllä, mutta se fillari. Noin +/-30km/h. vauhdissa ei välttämättä tällä kelillä märällä triathlonasulla ole mitenkään lämpimät oltavat vaikka syke naputtaisi maksimikestävyysalueella.
Isompia lämmittelyitä ei ennätä tehdä ja rannalla ennen starttia onkin melko viileä olo. Järvessä käyn ennen lähtöä ottamassa ns. veden puvun sisälle ja sitähän se hörppää kunnolla. Puku on nimittäin jäänyt valtavan suureksi! Vatsan alueelle tulee oikeen puvusta makkarat J Ja järvestä noustaessa lahkeista humahtaa varmasti ämpäritolkulla vettä. Vois uinti kulkea aika paljon kepoisammin ilman moista lisätaakkaa, uusi puku on siis hankittava ensi kesäksi.

Team Donna Agile naisia rannalla, valmiina starttiin! (Kuva; Jouko Kaarteenaho, Kuvaaja; Tiia Törrö)

Lähdössä on tunnelmaa kun iso joukko pääasiassa OTC:n ja Team Donna Agile:n porukkaa ryhmittyy lähtörintamaan. Uinnin aloitan aika reippaasti, onhan matka suht lyhyt 750m. Alku jähmeää, kroppa ei ollut valmis rykäisyyn – olisi pitänyt ennättää lämmitellä kunnolla! Hieman puolenvälin jälkeen alkaa kropassa tuntua ja aika sik-sakkia taitaa matkasta tulla. Edessä vilkkuu tutun värinen uintilakki ja päätän, että en päästä sitä karkuun J Nousenkin vedestä ajalla 14:44 ja innoissani huudan sen olevan yli minuutin parempi kuin viime vuotisessa harjoituskisassa!

Uinnin aloituksessa on säpinää... (Kuva; Jouko Kaarteenaho, Kuvaaja; Tiia Törrö)
Puku pois vauhdilla ja fillari alle! (Kuva; Jouko kaarteenaho, Kuvaaja; Tiia Törrö)

Vaihto (uinti-pyöräily) menee ripeästi (kiitos ison märkäpuvun) vaikka hieman jahkaan; laitanko takin vai en? Laitan ja tätä kadun jo ensimmäisellä pyöräilykierroksella. Vauhdista en kuitenkaan uskalla takkia riisua ja pysähtymisessä menee liian kauan aikaa, sama pitää takki päällä pyöräilyosuuden loppuun. Pyöräily on 19km. ja ajamme tämän kahtena lenkkinä. Miehiä viuhtoo ohi hirveällä kyydillä. Ei auta, peesaaminen on kielletty. Jalkoja hapottaa, tunnen kuinka en saa niistä irti juuri mitään –palautuminen seikkailukisoista on todella pahasti vaiheessaan. Sinnittelen ja kun ajamme aina vastakkain muiden kilpailijoiden kanssa, vertaan vauhtiani muihin naisiin. Kärki naisista veivaa omaa tahtiaan, ovat omaa luokkaansa. Olen sitten kolmantena ja takana hiillostaa ainakin pari tuttua naista, melko lähellä. Ero pysyy melko samana saavuttaessa pyörä-juoksu vaihtoon.

Veivaa -> HAPOTTAA! (Kuva; Jouko Kaarteenaho, Kuvaaja; Tiia Törrö)
Vaihdossa (pyöräily-juoksu) sompaan ja heitän pyörän kilpasiskon vaihtopaikalle (molemmilla samat Ikean siniset kassit maassa, eikä niitä siinä vauhdissa tajunnut erottaa)… Joten kiire oli!
Pääsen juoksemaan ja tiedän että takaa ei uhkaajat saa kiinni mikäli polvi kestä. Varovasti liikkeelle. Jalat jähmeät kylmyydestä ja hapottavasta pyöräilyosuudesta,  askeleet alkuun kankeita. Kilometrin kohdalla alkaa helpottaa ja juoksu maistua. Mieleen hiipii –eihän tämän jalan pitänyt kestää, kestääköhän loppuun? Kääntöpaikalla (juoksuosuus 4,5km.) fiilis on hyvä, polvi tuntuu hieman oudolta mutta päätän rullata kevyesti loppuun. Lopussa innostun kuitenkin ottamaan pienen n. 200m. kirin kun huomaan kellosta ajan olevan yllättävän hyvä.

Juoksu alkaa hieman nihkeästi kankeilla jaloilla. (Kuva; Jouko Kaarteenaho, Kuvaaja; Tiia Törrö)


Ajat (suluissa viime vuotiset):

Uinti 750m. 14:44 (15:49)
Pyöräily 19km. sis. uinti-pyöräily ja pyöräily-juoksu vaihdot 40:00 (37:41)
Juoksu 4,5km. 21:03 (21:00)
Loppuaika 1.15:47 (1.14:30)
Aika jäi viime vuotisesta heikon pyöräilyn vuoksi, mutta syy on tiedossa. Muuten fiilis ja tuntemus olivat hyvät. Tästä oli siis hyvä jatkaa valmistautumista kohti Finntriathlonin pikamatkaa! Huomenna (pe. 19.7) ollaan siis Joroisilla viivalla tavoitteena saada ennen kaikkea ehjä suoritus eli juoksu osuuskin kunnialla läpi ja ainahan se on haaveena parantaa hieman edellisvuoden aikaa.

Seuraavassa jutussa kisakuulumiset Finntriathlonista!
Tsemppiä kaikille harjoitteluun ja viikonloppuna kisaan lähteville J


Terkuin, Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti