Lost in Kajaani Adventure, Team Lanza kisaraportti

Lost in Kajaani seikkailu-urheilukilpailu 21.-22.9.2012

Suunnitelmaa…

Alkuun oli tarkoitus startata TriTeam Donnat joukkueella (2hlö) Lost-sarjan kilpailuun. Suunnitelma muuttui n. 1vrk. ennen starttia kisaparini Lean sairastuttua flunssaan. Sen verta pitkä kisa (+10h) olisi ollut tiedossa, että ei sinne todellakaan kannata lähteä puolikuntoisena – on se terveys vaan niin tärkeä asia! Joten Lea teki ihan oikean päätöksen. Vaikkakin vaikea on jättää kisa välistä, kun siihen on pitkään valmistautunut, satsannut satasia ja odottanut kuin ”kuuta nousevaa”! Siirryin siis Team Lanza joukkueeseen, joka sekin joutui täten vaihtamaan Lost-sarjasta, pidempään Extremely Lost (+14h) sarjaan jossa täytyi olla 3henk. joukkueet. Joukkueemme muodosti kapteenina toiminut Lasse Seppänen, Jani Oikarinen ja meikäläinen. Lasselle ja minulle tämä oli toinen seikkailu-urheilukilpailu ja Janille ensimmäinen. Pitkä kisa vaatii hurjasti varusteita, niinpä ahdoimme auton kattoa myöten täyteen jo torstai-iltana, jotta perjantaiaamuna lähtö Kempeleestä kohti Kajaania tapahtuisi sutjakkaasti. Ja sitä tavaraa oli, mutta jokainen joukkueen jäsenkin autoon mahtui vaikka varusteita oli sylissä ja jaloissa J

Hetki ennen H-hetkeä –jännitystä ilmassa, mitä tulevan pitää?

Saavuimme Kajaanin n. 9.30 eli hyvissä ajoin. Klo. 10. ilmoittautumaan ja kisamateriaalia noutamaan. Päädymme heti tämän jälkeen suunnittelemaan ja piirtämään päivän reittejä. Reittikirjasta selvisi heti, että kisa alkaa Rantapuistosta (Linnanraunioilta) prologilla joka on korttelisuunnistusta juosten. Kartan tähän tulisimme kuitenkin saamaan vasta juuri ennen starttia/startissa eli reittisuunnitelmaa tähän ei voinut tehdä ennakkoon. Vaihdoimme kisavaatetuksen ylle, päädyimme valitsemaan prologin perusteella lenkkarit ensimmäisen päivän juoksujalkineiksi. Täytimme juomat pulloihin ja juomapusseihin reppuun. Pyörien viritytä ja kamppeiden kasaamista. Yöpymiskamppeet saimme sullottua kahteen jätesäkkiin, jotka järjestäjä kuljetti yöpymispaikalle. Lähdimme pyöräilemään lähtöpaikalle pieni kutina vatsanpohjassa – tästä se alkaa!

Joukkueemme Team Lanza (vasemmalta) allekirjoittanut, Jani Oikarinen ja Lasse Seppänen

Rantapuistossa porukka jutteli ja kaikki odotti… Emit-korttien nollaus, porukka hienoon riviin ja kartat tossun alle. Lasse sai kunnian olla meillä suunnistusvastaava, sillä olihan koko kesän tätä harjoitellut. Päätimme kuitenkin, että minä suunnistan prologin ja Lasse käy leimaamassa. Jani huolehtii, että yli 100m. ei ole jäsenten ero, jotta ei tulisi hylkäystä. 100m. sai olla ero ensimmäisellä ja viimeisellä joukkueen jäsenellä eli ihan rinta rinnan ei tarvinnut kuitenkaan taivaltaa.

Lassen blogissa hieman lyhyempi koote kisasta

Startti!

Saimme kartan käteen ja pikainen tsekkaus mihin suuntaan – minä vedin ja miehet seurasi. Vähän meinasin kyllä hoputtaa heitä, sillä prologissa meidän vauhti oli aika verkkaista. 

Prologista siirryimme pyöräilyosuudelle. Reitin piti olla selvä, kartta oli Lassella ja itse olin kirjoittanut kadunnimet käsivarteen. Kuinka kävikään? Porhalsimme vauhdilla ja jäi siinä vissiin se kadun kyltti huomaamatta tai sitten sitä ei ollut. Lasse luotti minuun ja minä häneen – kartta oli Lassella. Rupesi hälytyskellot soimaan, ei sen risteyksen näin kaukana pitänyt olla! Pysähdymme ja huomasin heti kartasta, että 1km. tultiin liian pitkästi. Kartta siirtyi allekirjoittaneen telineeseen. Nopeasti uusi reittisuunnitelma, puikkelehdimme kerrostalojen välistä hiihtoladun pohjalle ja sieltä Lasse osasikin sitten entuudestaan hyppyrimäelle. Rasti nro 1. oli tornissa ja ei muuta kuin kapuamaan, nyt miehet pinkoivat edellä ja jäin hieman taaemmaksi. Rastilla oli ohje mennä ammattikorkeakoululle (kartta oli laitettu, mutta sitä ei saanut mukaan). Lasse tiesi reitin, joten painelimme aika haipakkaa menemään. Tehtävänä oli seinäkiipeily. Yksi joukkueen jäsen kiipeilyseinälle ja tehtävänä oli koskea kattoon. Seinästä ei saisi pudota irti, muutoin suoritus olisi hylätty ja joutuisi sakoksi juoksu hommiin. Joukkueellamme jäi järjestäjien pitämä kiipeilyopastus käymättä, sillä muutoin emme olisi ennen starttia ennättäneet käydä lounaalla. Niinpä sanoin miehille, että jos jotain kiipeilyjuttuja tulee niin teen ja jos muidenkin kuin yhden täytyy tehdä niin neuvon kyllä. Eli homma oli selvä, minä kiipeämään! Valjaat vauhdikkaasti päälle ja tossut jalkaan. Seinä ylös, vaikeaa ei ollut J

Takaisin pyörälle ja kohti rastia nro. 2. lammen rantaan. Tehtävänä oli uida vastarannalle ja takaisin. Vaatteet tempaistiin rivakasti pois, alusvaatteilla lampeen. Järjestäjien määräämät pelastusliivit olivat pakolliset ja vaikeuttivat aika tavalla uimista. Liikeradat olivat suppeat ja uintiasento pysty. Vesi jäätävää, ensimmäinen neljännes uintimatkasta (n.50m.) oli kaikista haastavin, kroppa jähmettyi, mutta aivot käskivät – ui, ui ja ui! Rannalle päästyä, luovutettiin pelastusliivit järjestäjille ja vaatetta takaisin päälle. Osa päätyi vetämään märkien uintikamppeiden päälle, pyöräilykamppeet kun taas osa vaihto kaikki. Ei siinä paljoa kainosteltu, kello kävi ja oli kylmä! Itse päädyin vaihtamaan kaikki kamppeet kuviin, sillä en todellakaan halunnut jättää märkiä vaatteita mahdollisesti loppumatkan ajaksi alle… Tai eihän sitä voisi vielä tietää mitä tulevan pitää?! Oli haastetta yrittää nopeasti pukeutua, iho oli kostea ja kylmä. Sen kuitenkin tiesi, että kohta taas on lämmin J

Pyörät alle ja rastille nro. 3. Osuus oli suunnistuksellisesti helppo ja kun alla oli kova alusta, niin vahvoina maantiepolkijoina ohittelimme mukavasti joukkueita. Leimaus ja eteenpäin eli rasti oli ns. kylmärasti (ei tehtävää).

Rastille nro. 4. olikin lyhyt siirtymä. Siellä saimme käteemme suunnistuskartan. Kysyin radan pituutta ja sanoivat, että n. 40min. Lenkkarit jalkaan, sillä ne suunnistuskenkiä ei ollut. Ne meni jätesäkissä yöpymispaikalle, kun teimme päätöksen kortteli prologin perusteella selviytyä ensimmäisestä kisapäivästä lenkkareilla.  Nyt se kadutti! Tänne maastoon olisi ehdottomasti pitänyt olla, kengät jotka eivät ole liukkaat. Kartta teki tepposet, siinä aderaliini piikissä emme (enkä) huomanneet, että kartta oli ns. suuntaa antava. Pohja-aineisto vuodelta 1990 ja värityksenkin omalaatuisuus meille valkeni vasta rastilla nro. 4.1. Polut oli merkattu sinisellä katkoviivalla, ojat punaisella, käyrät paksulla mustalla jne. Olisihan tuota voinut ennen starttia hieman tarkemmin karttaa katsoa ja mitäs tästä taas opimme;) Rastit kuitenkin saatiin leimattua, vaikka aikaa tuhrautui aivan liikaa.

Rastille nro. 5. tulimme melko hyvää vauhtia. Leimaus ja päädyimme jatkamaan lyhyintä reittiä eteenpäin. Tehtävänä löytää polun pää, umpeen kasvaneelta pellolta. Lähdimme liikaa pohjoiseen ja päädymme pyörien kanssa suon laitaan. Tämä oli paha pummi! Allekirjoittanutta suunnistusvastaavaa kirpasi, sillä ainakin 15min. aikaa tuhraantui. Takasin rastille 5. ja matka jatkui tuttua reittiä kohti seuraavaa rastia nro. 6 (kylmä rasti).

Rasti nro. 7. Oli vaihteeksi tehtävällä höystetty. Yksi mikroautoilemaan ja kaksi maastopyörä osuudelle. Minulla alkoi jalat kampata juuri ennen rastille pääsyä eli tehtävän jako oli taasen selkeä. Minä huilaamaan eli moottori alle ja miehet omalla moottorilla maastopyöräilemään. Mikroautoillessa hikinen vaatetus ei ollut hyvä yhdistelmä vauhdikkaassa menossa. Aika jäätävää kyytiä, nopeasti lämmintä vaatetta lisää ja kuivat sukat. Vesipisteeltä lisää nestettä ja matka jatkui.

Seuraavalla rastivälillä Janin pyörä rupesi kenkkuilemaan, vaihteet reistailivat. Välillä renkaat kohti taivasta ja ketjujen säätöä. 

Rasti nro. 8. oli 6-tien varressa P-paikalla. Leimaus ja valoja virittelemään – hämärä alkoi hiipiä. Taas tuli lisäoppia, viritä valot valmiiksi ennen starttia!

Rasti nro. 9. oli taas kylmä ja jatkoimme matkaa kohti tuttuja Vuokatin maisemia. 

Vaaran päällä P-paikalla olisi rasti nro. 10. Pientä pykälää pyörään ja kampi pyörimään!  Jani heitti taasen renkaat kohti taivasta ja sääti hammasrattaita, jotta voisi osan matkasta ainakin polkea. Matka oli aika hidas, meikäläisen krampit reisissä ei antaneet hetkeäkään armoa.  Jani joutui talutus hommiin vaihdeongelmien vuoksi ja minäkin päädyin loppumatkasta siihen koska jalat panivat sen verta hanttiin. Mukava lämpö tuli kroppaan nousun aikana, tosin vaan hetkeksi sillä leimauksen jälkeen matka jatkui takaisin alas. Kyyti oli aika hyytävä ja vauhtiakin oli himmailtava. Itselläni ei valot ollut mitään huippuluokkaa pimeällä liukkaalla tiellä jyrkässä alamäessä. Janin pyörän jarrut reistailivat ensimmäistä kertaa eli hän joutui vielä enemmän hiljentelemään, jotta vauhti ei kasvaisi hallitsemattomaksi.

Suuntasimme keulat kohti rastia nro. 11. Vuokatin Urheiluopiston urheilukentällä. Paikka oli meille tuttu, joten oikaisimme heti ensimmäisen tilanteen tultua. Alkuun olimme kyllä suunnitelleet vetävämme vielä suorempaan rastilta nro. 10-rastille 11. laskettelurinnettä pitkin, mutta tämä suunnitelma muuttui rastilla 10. kun oli niin pimeää, vettä satoi ja jarruongelmia yhdessä menopelissä. Pyörät jäivät urheilukentälle ja jatkoimme jalkaisin suunnistusosuudelle. Rasteilla oli hajonta eli kaikki joukkueet eivät suorittaneet rasteja samassa järjestyksessä ja aina välissä oli kuitenkin kaikkien tultava urheilukentälle leimaamaan. 

Meidän ensimmäinen rasti nro 12. oli hiihtoputken päässä P-paikalla. Paikka taasen tuttu ja laitoimme tossua toisen eteen! Leimaus ja takasin kentälle – vai? Lasse huutaa, että ”tulkaa takasin” ! Lähtee johdattamaan joukkuetta oikealta rakennuksen taakse. Siinä vaiheessa oli jo selvää, että tehtävää pukkaa ja se on joko hiihtoa tai curlingia. Jalkakramppisena en toivonut curlingia vaikka sekin olisi ollut tuttua puuhaa, kyykistyminen olisi heittojen aikana voinut olla melko vaikeaa jalkojen laittaessa hanakasti vastaan. Armeijan sukset näkyivät aulassa rivissä. Armeijan kumpparit jalkaan ja putkeen hakemaan rastia. Hiihto oli minulle ja Lasselle helppo rasti, välineet tekivät sen haastavaksi. Jani ei saanut isoja saappaita kunnolla siteisiin kiinni ja sitkeänä lykki kuitenkin perässämme kohti putken päätä, josta rasti löytyi. Putken baana oli hyvässä kunnossa ja siinä mielessä helpotti hiihtoa. Muistan joskus aktiivi aikoina kuinka se oli syksyisin pehmeää ”puuroa” ja jäätä alla – onneksi ei nyt! Lopussa tuumasin, että ei ole tämä putki koskaan tuntunut näin pitkältä ja nyt ymmärrän hyvin senkin miksi Suomalaisten miesten hiihtointo mahdollisesti lopahtaa armeijassa!  Kyyti hiihto-osuudella oli sen verta jäätävä, että juomat menivät kohmeeseen ja juomapussin letku umpijäähän:/ 

Suuntasimme takaisin urheilukentälle rastille nro. 13 ja sieltä seuraavalle hajonnalle hiekkarinteeseen rastille nro. 14. Saimme päättää kuka juoksee rastit 15-17-19 rinteen alta ja päätös oli taasen helppo: Lasse, hänellä oli ehdottomasti paras lamppu ja virtaakin tuntui vielä riittävän. Janin kanssa käytimme ajan rastien (15-17-19) bongaamiseen ja tankkaamiseen rasteilla nro. 14-16-18-20. Homma paketissa ja taasen kohti urheilukentän rastia nro. 21. 

Jatkoimme vauhdikkaasti rastille nro. 22. Sillä tiesimme tarkalleen missä se on; Vuokatin Hovia vastapäätä olevan lammen rannassa, vaan eipä ollut! Haravoimme aluetta liian kauan ja sitten sanoin, että soitetaan ratamestarille. Lasse kapteenina otti ”kuuman linjan” ja selkisi, että rasti on haettu pois ja sulkeutunut klo. 21. Tätä ei ollut tätä kirjoitettu karttaan eikä sitä meille sanottukaan urheilukentän rastilla. Fiilis kyllä kieltämättä lässähti, olimme tehneet yli 30min. turhan reissun! Laahustimme kohti urheilukenttää ja huomasimme, että muiden pyöriä ei näkynyt. Kunnia sen on olla viimeinen joukkue viimeisellä rastivälillä. Järjestäjät lohduttivat, että tämä (tietoa rastin sulkeutumisesta) tullaan meille jotenkin hyvittämään emit-leimausten perusteella. Kamppeet kasaan ja pyörillä kohti maalia Vuokattiopistolla.

Maalialueella oli teltat suurimmalla osalla pystytettyinä. Kello alkoi olla 22.30. Laitoimme teltat, nopeasti kuivat vaatteet ylle ahtaassa wc:ssä.  Lasse suuntasi kapteenien kokoukseen ja jäimme Janin kanssa valmistamaan trangialla ateriaa. Pastat ja karjalanpiirakat poskeen – kylläpä teki terää! Samalla tsekkasin nopeasti seuraavan päivän kartat, jotka Lasse toi tullessaan kapteenien kokouksesta. Paljon asfalttia ja soratietä, me päästään taas ”luukuttamaan”. Purin märät kamppeet seikkailurepusta ja lisäsin kuivia tilalle, energiaa lisää repun taskuihin. Hampaiden pesun kautta makuupussiin elpymään. Nukkumaan pääsimme 0.30.

Perjantain yhteenveto

Päivä 2. la. 22.9.2012

Aamulla herättiin klo. 5.15. hieman pätkissä nukutun lyhyen yön jälkeen. Järjestäjiltä sai ennakkoon tilata aamupalan ja olipa aika luksusta päästä lämpimään sisätilaan syömään valmista aamupalaa.

Seikkailukamppeetkin olivat hieman kuivahtaneet, kun levittelimme niitä pitkin huoltorakennuksen käytäviä. Tuoksu näissä huoltotiloissa oli aika huumaava, kun kymmenien märät kamppeet lojuivat pitkin lattioita, seiniä ja kaiteita. Suihkuja ei ollut, mutta onneksi pari sisä wc:tä. Kisavaatetus päälle ja kamppeet kasaan, jätesäkit järjestäjille kuljetettavaksi Kajaani-hallille.

Startti

Kiire meinasi tulla, mutta olimme lähtöpaikalla paria minuuttia ennen starttia (klo. 7.30).  Saimme kartan rasteista nro. 1-7. Tiedossa oli mtb-osuus Vuokatinvaaralla. Yhteislähdössä oli säpinää, kun iso joukko seikkailijoita kirmasi kohti rastia nro. 1. Tässä vaiheessa oli jo tiedossa, että Janin pyöräongelmat tulevat hidastamaan matkaamme aika tavalla. Kolusimme rastit läpi ja yllätykseksemme emme todellakaan olleet viimeinen joukkue joka saapui tämän etapin maalialueelle Vuokatinvaaran päällä olevalle P-paikalle rasti nro. 8. 

Tehtävänantona oli jalkautua maastoon, maastossa olisi 3 rastia ja jokainen joukkueen jäsen menisi yhdelle tehtävärastille suorittamaan tehtävää. Karttaa sai katsoa, mutta sitä ei saanut taaskaan mukaan. Yksi rasti oli lammen rannassa ja saimme eräältä joukkueelta vinkkiä, että siellä olisi rappusten juoksua sekä laskemista. Jani suuntasi sinne. Yksi rasti oli hyppyrimäen kupeessa tuomaritornissa ja sen pystyi täten arvaamaan eli köysilaskeutumista – meikäläisen huki. Viimeinen rasti olisi polun varressa ja siellä tiedossa solmujen tekemistä, Lasse menisi sinne.  Tehtävärasteilta saavuin ensimmäisenä takaisin tuonne lähtöpaikkaan rastille nro. 8. Täältä olisi taas tiedossa edellispäivän tapaan kylmä kyyti pyörän selässä Vuokatin vaaralta alas, joten käytin odotteluajan hyödyksi vaihtamalla kuvat kamppeet päälle. Lasse saapui seuraavana ja jäimme odottamaan Janin paluuta. Hän saapui kivuttuaan muutamia kertoja yli 250 rappusta eli jalat oli ”mukavasti” hapoilla. Nyt oli selviää myös se, että Janin pyörässä ei ollut enää muuta kuin kaasu, sillä jarrut olivat totaalisesti pois pelistä L Eli Jani juoksi pyörän kanssa alas ja me saatiin Lassen kanssa taas huilia.

Rasti nro. 9. olisi Naapurinvaaran P-paikalla joten suunta oli selkeä. Tehtävänä oli traktorin renkaan pyöritystä (rengas lappeellaan) ja miehet voimakkaampina hommiin. Siinä ei kauan vienyt, mutta laskussa Naapurinvaaralta alas sitten vierähtikin tovi jarruttomalla pyörällä. Joukkueita viuhtoi vauhdilla ohi. Onneksi meidän kannalta oli laskun jälkeen taas pitkä pätkä tasaista rastille nro. 10 (kylmä rasti) ja sieltä edelleen rastille nro. 11. Vauhti pysyi yllä, jarrutella ei saanut jotta Jani ei porukan ”peesistä” ajaisi muiden päälle. Ohittelimme mukavasti joukkueita.

Rastilla nro. 11. Oli juosiammuntajuoksu tehtävä. Alkuun 2km. maastojuoksu merkatulla radalla, ammunta 3nuolta/hlö. eli 9nuolta/joukkue, sakkokierrosten juoksu ja loppuun 2km. maastojuoksu. Jalat alkoivat hieman muistatella eilisistä krampeista joten nappasin kielen alle meriuola rakeita ja pari mangnesium taplettia niin johan helpotti. Saimme yhteensä 3 sakkokierrosta ja juoksukin kulki mukavasti, joten hieman sijoitusta nostimme tällä rastilla.

Matka jatkui kylmille rasteille nro. 12 ja 13. Näillä väleillä haastavinta oli taas hillitä jarruttoman pyörän vauhtia laskuissa. Saavuimme rastille nro. 14 ja tehtävänanto oli seuraava; suohiihtoviesti. Edellispäivästä tutut armeijan kamppeet päälle. Aloitin viestin ja ohitin osuudellani yhden sekajoukkueen naisedustajan. Lasse jatkoi ja sivakoi tosi reippaasti lenkin läpi, Jani toimi ankkurina ja toi joukkueen kunnialla etapin maaliin. Varsinainen maali olisi tosin vielä kaukana. Edessä olisi kohta pitkien tieosuuksien jälkeen mtb-osuus eli selvää oli, että porukkaa lappaisi taas meidän ohi. Se oli nyt pelin henki, tasaisilla tieosuuksilla otimme porukkaa kiinni, alamäissä ja maastossa porukka ajaisi meitä kiinni/ohi ja juoksussa taas me parantelisimme asemia.

Rastilta nro. 15. mtd-osuus alkoi alkuun helpolla pätkällä, muuttuen sitten haastavammaksi. Suunnistus meni putkeen, yhtä samaistamisvirhettä lukuun ottamatta rastivälillä nro. 15-16. Tiedossa oli, että kohta ”pääsisimme” pyöristä eroon. Se ei kuitenkaan paljoa auttanut, sillä matkaa oli vielä eli Janilla kantamista riitti… Porukkaa paineli ohi ja gps-seurannasta, kun jälkeenpäin katteli niin aika monta joukkuetta! Tästä jäisi hampaankoloon paljon eli seuraavassa kisassa ei välineillä saa antaa näin paljoa tasoitusta J

Rantapuiston rasti nro. 21. lähestyi. Laitoimme pyörät parkkiin ja juoksukengät jalkaan. Suuntana rasti nro. 22. Niemen kärjessä n. 3km. päässä. Juoksu sujui, pieni pummi rastille edetessä kartan ollessa 1:100 000 eli melko epätarkka kaupunkialueella. Tehtävänä oli jakautua, kaksi joukkueen jäsentämelomaan suunnistus rataa läpi ja yksi coastaleering-osuudelle. Miehet lähtivät melomaan ja minä juoksemaan coastaleering-rataa läpi. Ampaisin matkaan kartan saatua sen ihmeempiä odottelematta. Miehet oli melonnan alussa hieman ottaneet kylmää kylpyä, kun kanootti oli keikannut Janin hypätessä kanootin keulamelojaksi ja Lassen työntäessä kanottia vesille. Siinä heillä oli tovi hurahtanut, kanoottia kääntäessä ja tyhjätessä. Minä olin autuaan tietämätön tästä ja painelin sen mitä kintuista enää tässä vaiheessa pääsi, kohti coastaleering rastia nro. 1. uimarannalle. Pihtileimaus ja tehtävää suorittamaan. Veteen oli viety 6 kpl. kanistereita n. 50m. rannasta ja uimalla tulisi selvittää missä kanisterissa olisi Lost in Kajaani logo. Kamppeet päältä pois, pelastusliivit päälle ja veteen. Edelläni oli lähtenyt kaksi muuta kisailijaa.  Taktikoin ja odotin löytävätkö he logoa ja jos löytävät miltä kanisterilta? Näin ei tarvitsisi uida kovin monelle kanisterille. Löysivät heti ensimmäiseltä ja huusin järjestäjälle; ” täytyykö uida jos tiedän millä kanisterilla on?” Vastaus oli, että täytyy uida ja käydä joka tapauksessa kanisteria koskettamassa. Veteen vaan, alku oli taasen melko hyytävää! Rannalle päästyäni tuuli puri märkää ihoa napakasti ja päädyin vetämään märkien alusvaatteiden päälle pitkät trikoot, kerraston paidan, takin ja numeroliivin. Vedin tossut jalkaan ja kohti rastia nro. 2. joka löytyisi pienestä saaresta. Porukkaa kahlasi sieltä pois, mutta huomasin kivet ja lähdin niitä pitkin loikkimaan tuonne saareen joka oli n. 2m. rannasta. Hyvin onnistui ja tossut pysyi kuivana. 

Rasti nro. 3. olikin melkein Rantapuistossa asti, se sopi minulle sillä tossu tuntui liikkuvan vielä melko mukavasti. Pari joukkuetta tulikin selkä edellä vastaan, leimaus ja kohti melontapaikan alkua coastaleering-osuuden maalia. Menomatkallakin porukkaa jäi taakse ja ajattelin, että nyt saatiin taas hienosti nostettua sijoituksia – miehet varmasti odottaa minua jo rannassa, sillä onhan heillä hartioissa voimaa meloa! Eipä näkynyt miehiä, porukkaa tuli melonnasta ja coastaleering-osuudella ohittamiani joukkueita lähti useita kohti maalia. Hytisin kylmissäni tuulisella niemennokalla ja tähyilin järvelle. Noin 30min. odottelun jälkeen tuttu parivaljakko lähestyi rantaa, vihdoin! Tahti oli aika "verkkainen", Jani aivan jäässä märissä kamppeissa järvellä vietetyn reilun tunnin jälkeen. Minulle siis valkenivat miesten melonnan alkuhaasteet vasta tässä vaiheessa. Leimaus ja juosten kohti maalia Rantapuistossa. Janikin lämpeni hetken juostuamme, joten lopussa taidettiin yksi joukkue kuitenkin ohitella. Kapteeni johdatti joukkueen mallilinjan yli n. 19h. taipaleen jälkeen. Emit-leimasin tarkistettiin ja järjestäjillä oli hienosti savulihakeitot tarjolla. Vettä satoi, joten emme jääneet pitkäksi aikaa maalialueella vaan nopeasti kamppeet kasaan ja kohti Kajaani-hallin lämmintä suihkua!  Peseytyminen oli kyllä rentouttavaa. Pyörät autoon, kamppeet sullottiin autoon ja ABC:lle nauttimaan ansaittua pizzaa. Kotimatka kohti Kempelettä iltamyöhään kangisti jäseniä sen verta, että päätimme pysähtyä Vaalassa hieman jaloittelemaan ja vaihtaa kuskia. Lasse jatkoi ajamista ja minä pääsin takapenkille huilaamaan – unihan siinä tuli.

Lauantain yhteenveto

Mitä tästä opimme?

Välineurheilua – todellakin! Ei riitä vaikka olisi kuinka hyvässä fyysisessä kunnossa jos välineet eivät ole tilanteen vaatimalla tasolla. Levyjarrut ehdottomat, pyörän keveys plussaa (kun joutuu kuitenkin osuuksia kantamaan), lenkkarit voi jättää kotiin (maastojuoksukengät tai suunnistusnastarit paljon paremmat tässä tilanteessa). On hyvä jos on ennakkoon osaamista/lajitekniikkaa monesta eri lajista (suunnistus, uinti, mtb, melonta, kiipeily, jousiammunta, hiihto jne.) eli kaikki lajiosaaminen on tarpeen. Sillä koskaan ei tiedä mitä tehtävärasteilla voi olla? Gps-seurannasta näkee myös, että kylmillä rasteilla vietimme aivan hurjasti aikaa.  Jatkossa niiltäkin saa useita minuutteja aikaa pois, kun leimauksen jälkeen matkaa jatketaan mahdollisimman ripeästi. Syödään vauhdista eli parkissa;) Lajista oppii koko ajan lisää ja harjoitushan tekee mestarin!

Kilpailun gps-seurannan ja kartat näet täältä

Summa summarium…

Tekstistä varmasti huokuu hurja kilpailuhenkisyyteni J . Sunnuntai meni lepäillessä ja kamppeita purkaessa sekä pyykkivuorta tasatessa. Poikamme Jonne oli niin innoissaan äipän ja iskän paluusta, että ei oikein päikkäreille meinannut malttaa. Ikävä oli ollut siis molemminpuolista! Jonnella oli ollut kuitenkin hauskaa mummun ja papan kanssa.

Kisa tuntuu hieman jäsenissä ja sai aikaan toivotun ylirasitustilan. Tuleva viikko otetaan kevyesti ja palautellaan. Lauantaina voi tosin ohjelmassa olla jo Mourunki-Run maastojuoksutapahtuma.  Mikäli olen viivalla, niin rennolla mielellä lähdetään matkaan sillä palautuminen seikkailu-urheilukisasta on vielä totaalisesti kesken. Seuraavat seikkailu-urheilukilpailut menevät varmasti talvelle ja Rovaniemen suuntaan. Matkaan lähtee myös sukset ja toivottavasti hyvin harjoitellut sekä ”nälkäinen” naisjoukkue TriTeam Donnat!