”Vain” elämää!

Jokainen elää tyylillään, eikös niin tavata sanoa? Meidän tyyli on ollut viime kuukausina se, että arki on hyvinkin aikataulutettua vaikka olen hoitovapaalla. Voisin jopa sanoa, että päivät ovat aivan yhtä hektisiä jos ei jopa hektisempiäkin mitä töissä. Tämä meidän pikku ihanuus Jonne säätelee perusrytmin ja yritetään siinä välissä sitten luovia kaikkea mahdollista ja välillä mahdotontakin. Päivät tuntuvat välillä venyvän ja aamut alkavan hetkeä liian aikaisin, mutta mitäs tuosta kunhan saa jossakin välissä jäsenet oikaista ja hengähtää eli lepoa tarpeeksi. Tästä levosta yritänkin pitää kynsin ja hampain kiinni sillä huomaan kyllä heti olossa niin fyysisellä kuin henkiselläkin puolella jos horrostilassa on tullut vietettyä aivan liian vähäinen aika.

Unta palloon…ZZZzzzzz…

Tapanani on ollut mennä hyvissä ajoin nukkumaan oikeastaan aina. Muista vielä hyvin kuinka yläaste ikäisenäkin nukkumaan menin aina viimeistään klo. 21. Eivätkä viikonloput tehneet tähän juurikaan poikkeusta sillä olihan tuolloin ainakin talvisaikaan usein kisoja. Herätys oli aamulla klo.6.30–7.30 riippuen koulun alkamisesta tai kisoihin lähdöstä. Unta tuli siis n. 9,5–10,5h. Kuinkahan moni teini tänä päivänä nukkuu tarpeeksi, suositusten mukaiset yöunet? Toki heitäkin on, sitä en kiistä.

Aikuisiällä olen pyrkinyt nukkumaan yössä 7-9h. Itselleni 7h. on hieman alakanttiin, sellaisia öitä kestää muutaman – ei pidemmän päälle, ainakaan jos meinaa treenata. Taaperoikäisen perheessä nukkuminen on tosin viimeaikoina ollut vähän katkonaista, kun herra pikku-ukko haluaa välillä yölläkin viihdyttää mammaa… Vaikka yösyöminen on meillä jäänyt pois jo 6kk. iässä.

Vuoron vaihto

Iskä tulee, mamma menee-mamma tulee, iskä menee… Ja Jonne vilkuttaa ovella. Kaksi tavoitteellisesti treenaavaa ja aikataulut on arjessa aika täynnä. Välillä saa tosiaan olla aika luova, jotta helpot ratkaisut =kaatua sohvalleJ eivät veisi pidempää kortta kuin treeniin lähteminen.

Maailman kärki!

Menee eikä meinaaJ Olin viime viikonloppuna Oulun hiihtoseuran tykkihiihdoissa. En muista milloin olen viimeksi hiihtänyt 5km. kilpaa, taitaa olla joskus vuonna 2007. Nyt lähdin viivalle, tavoitteenani saada pikkuinen ”shokkihoito” kropalle tämmöisestä pikamatkasta. Meno olikin kuin hidastetusta filmistä – olisin jaksanut varmasti samaa vauhtia sen 30km. joka olisi ollut hieman tutumpi kisamatka. MUTTA SE MAAILMAN KÄRKI Riitta-Liisa Roponen eli Ritu, tosiaan meni ja jätti meikäläistä yli 4min. 5,4km. matkalla. En masennu, EN! Sillä ei minusta koskaan mitään maailman huippua tule, saatikka vitosen hiihtäjää. Uskalsin kuitenkin lähteä Ritun kanssa samalle viivalle ;)

Kotiovelta ladulle, YES!

Talvi on saapunut Kempeleeseen. Lunta sen verta, että huonoilla suksilla uskaltaa jo kotiovelta lähtevälle ladulle. Asumme siis ladun vieressä, kas kummaa J 

Hyvin oli latu jo tallaantunut suksien alla, ilman koneitakin.

Köykkyrin tykkilatu on viimein tasattu ja sain maanantaina 10.12 kunnian olla ensimmäinen lykkijä tuolla ladulla. Parin tunnin pertsan lenkki meni mukavasti 1km. lenkkiä höylätessä ees-taas, eikä sunnuntain vitosen kisakaan jäsenissä enää jäytänyt! 

Ensimmäisenä Köykkyrin tykkiladulla lykkimässä!

Terveisin, Anu