Piinaviikko

Ala –ja ylämäkeä

Viime viikonloppu meni reissussa vanhempieni luona Kokkolassa. Lastenhoito ongelmia ei siis ollut joten käytin lenkille siis… Perjantai starttasi mukavasti vaunukävelyllä, jonka jälkeen jatkoin lenkkiä vielä juosten. Syke oli herkässä, mutta olo muuten hyvä.

Pe. 11.1 (aamu) Vaunukävely 20min. + Juoksu 25min. Keskisyke 119, Kulutetut kalorit (257kcal).

Illalla hiihtelin Lohtajan kylällä Houraatin ”serpentiini” ladulla lapsuudesta ja nuoruudesta tutuissa maisemissa. Kylläpä oli silloin niin valtavalta tuntuneet mäet muuttunut pieniksi!

Pe. 11.1 (ilta) Maastohiihto vapaalla 1h2min. Keskisyke  142, Maksimisyke 167, Kulutetut kalorit 536kcal.

Hiihto meni tuntemuksen mukaan peruskestävyys alueella, parissa ylämäessä annoin nousta mitä nousee rennossa hiihdossa turhia rutistamatta. Lenkin jälkeen palelsi hieman, olinko sittenkin pukenut liian vähän vaatetta, vai? Olisihan ne hälytyskellot pitänyt näin jälkeenpäin ajateltuna soida jo tuossa vaiheessa!

Sama pää kesät talvet…

Olo oli taas lauantaina hyvinkin normaali, joten lenkillehän sitä piti päästä. Suuntasin vaihteeksi Kokkolan Köykärille. Sieltä löytyy selkeästi Kokkolan kovimmat hiihtomaastot, ei löydy Oulustakaan niin kovia nousuja! Suunnitelmana oli tehdä lajivoima, jotta sykkeet eivät vielä toipumisen jälkeen nouse ihan tappiin.

Kokkolan Köykärin tiukat ylämäet, pituutta niillä riitti! Jatkuu loivana nousuna vielä tuolta  missä  hiihtäjä näkyy.

La. 12.1 Maastohiihto  vapaalla 1h6min. Alkulämmittely 10min.+ Tasatyöntö 5min/Sauvoittaluistelu 5min. x4+Loppuveryttelyt. Keskisyke 159, Maksimisyke 184 (HUI), Kulutetut kalorit 687kcal.

Illalla oli jalat väsyneet ja ”pala nousi kurkkuun” ahdistamaan. Valkosipulia naamariin ja kädet ristiin kyynärpäitä myöten! Sunnuntai valkeni ja alkoi kotimatka, olin niin väsynyt että nukuin melkein koko matkan… Kotona alkoi päätä särkeä, kurkku tuntui ahdistavalta ja ”se” palanen kuristi kurkussa. Olotila oli suoraan sanottuna todella ankea ja ärsytys-ahdistus-kuristus valtasi mieltä – tässäkö tämä talvi nyt oli!? Ei kai tämä voi enää normaalia olla, josko onkin sitä mykoplasmaa? Varasin oitis maanantaille uuden lääkäriajan samalle lääkärille, jolla kävin edellisenkin kerran.

Alkuviikon ahdistus

Koitti maanantai (14.1) ja lääkäri otti pienen verenkuvan, tulehdusarvot ja mykoplasma kokeen. Verenkuva ja tulehdusarvot ok. ei hälyttävää. Hb (hemoglobiini) oli urheilijalle hieman matalalla 133, joten lääkäri määräsi rautalisää. Mykoplasma kokeiden valmistuminen kestää, joten jäin odottamaan lääkärin soittoa ja jatkoin antibioottikuurin popsimista vielä toisen viikon. Päivät menivät hitaasti, vaikka yritettiin Jonnen kanssa kehitellä monenlaista tekemistä kotosalla – odottavan aika on todellakin pitkä! Aika henkien taistelua oli päivät… Päässä pyöri monta ajatusta, siitä miten talvi jatkuu jos mykoplasma on ja miten jos ei ole? Surffailin netissä lukien mykoplasmasta, urheilijoiden blogeja, seikkailukisoja ja muita tutkien sekä varustepuolta kartoittaen.

Helpotus!

Tuli perjantai (18.) ja tiesin lääkärin soittavan, kelloa tuli tuijotettua tiukasti. Miksi puhelin ei jo soi!? Soittaisi kai jo jos jotain hälyttävää… Viimein odotettu soitto tuli ja ILOUUTINEN! Molemmat mykplasma kokeet negatiivisia J Toinen koe määritti tämän hetkistä tilannetta ja toinen kertoi pidemmästä historiasta. Tämä jälkimmäinen oli hieman koholla, mutta ei paljon eli ei hätää! Ohjeeksi sain luvan aloittaa harjoittelun kevyesti ja KEHOA KUUNNELLEN. Todellakin nyt mennään maltilla.

Pakotettu pysähtyminen ja analyysin paikka

Tässä analysoidessa omia liikkumisia, harjoituksia ja kilpailuja, tuntemuksia, vireystilaa, nukkumista, palautumista jne. viimeisen vuoden ajalta olen tajunnut ajaneeni itseni hiljalleen loppuvuoden 2012 aikana ”kuilun partaalle” orastavaan ylikuntoon, joka ilmeni näin sairastelukierteellä. Liikuntamäärät ovat kuitenkin nousseet viimeisen vuoden (2012) aikana yli +50 %, vuoteen 2011 verrattuna jolloin olin raskaana. Vaikka kuntopohja oli hyvä vuonna 2010 ja harjoitustunteja ennen raskautta (vuosi 2010) saman verran mitä vuonna 2012 oli tämä välivuosi 2011 ”tehnyt tehtävänsä”.  2012 loppuvuoden treenit ja hiihtomäärät olivat piste iin päälle, itse kun ei tajunnut tai pikemminkin halunnut myöntää itselleen missä mennään – kroppa laittoi STOPIN!”Suutarin lapsellahan ei ole kenkiä” – taustan ja ammattini puolesta voisi fiksuna todeta, että kyllähän tuo nyt pitäisi tajuta! Tajuaa, mutta kun ei halua myöntää… Hyvä todiste siitä, että vaikka kuinka osaisi muita neuvoa, ohjeistaa ja valmentaa niin omalla kohdalla se ei aina toimi. Vaatii yksinkertaisesti itseltään liikaa! Harjoittelu ja liikkuminen ovat vaan niin mukavaa puuhaa, mutta se mukavakin loppuu jos vetää jatkuvasti överiksi. Niin monet ammattiurheilijat ovat vetäneet itsensä ylikuntoon, ammattitaitoisista valmentajista huolimatta ja se on meille kaikille ikävä kyllä mahdollista jos yrittää haukata kerralla liian isoa palaa harjoittelun suhteen. Malttia ja suunnitelmallisuutta matkaan, käsijarrua täytyy osata vetää tietyin väliajoin. Kausi jatkuu, mutta nyt pistetään hieman kapuloita rattaisiin ja kuunnellaan kehoa haukan lailla ;)

Hyvää viikonloppua ja pitäkää itsenne terveenä!

Terkuin, Anu

Alamäkeä Kokkolan Köykäriltä...