lauantai 2. maaliskuuta 2013

Aina ei voi voittaa!


Yksi saavutus ja erävoitto on päästä viivalle. Sinne ei tänä viikonloppuna selvitty, sillä perjantaiaamusta orastamaan alkanut vatsatauti kaatoi perjantai-iltana tämän mamman totaaliseen vuodelepoon. Kurkusta alas ei tahtonut saada mitään, pelkkä syömisen ajatteleminenkin suorastaan oksetti. Heikkoon happeen sitä menee, jos ei vuorokauteen syö juuri mitään L

Lauantai-aamuna olo oli hitusen parempi, mutta ei mitään puhettakaan kisoihin lähtemisen suhteen. Pertin Hiihto kotiladuilla Kempeleessä jäi siis harmittavasti väliin. Kisaa odotin kovasti, sillä sen oli tarkoitus olla talven ainoa pitkän matkan kisa perinteisellä tyylillä. Joten täytyy myöntää, että kyllä se vaan kirpasi katsoa kelloa ja todeta, että nyt sitä oltaisiin lähtöviivalla ja kohta paukku pamahtaisi! Nyt alkoi sitten vähän poltella jo kisakalenterista poistettu Tervahiihto, kun tuo Pertin Hiihto jäi nyt vain haaveeksi. Täytyy nyt katsoa miten tässä toipuu, milloin pääsee taudin jälkeen ekan lenkin vetäisemään ja tehdä päätös Tervahiihdon suhteen sen jälkeen.

Raahessa 24.2


Pohjois-Suomen Aluemestaruuskilpailut ampumahiihdon normaalimatkalla kisattiin tuulisissa olosuhteissa. Homma kaatui tällä kertaa ikävästi talven heikoimpaan ampumasuoritukseen. Suksi kulki kohtuullisen hyvin, vaikka viimeisin terävyys ja yritys menivät huonon ammunnan myötä. Motivaatio laski jo ensimmäisellä ammuntapaikalla, kun kolistelin peltiä peräti neljän ohilaukauksen verran. Pystyltä tuli sakot 2+0 ja makuulta siis 4+3. Kiikari ”miestä” ei ollut matkassa, joten ei hajuakaan, mistä menivät ohi ja näin syytäkään on vaikea löytää. Uskotaan, että tämä oli nyt ammunnallisesti se kauden pohjanoteeraus. Menneitä on turha jäädä märehtimään, uusia kisoja tulee kyllä!

Katse eteenpäin - kauden tärkeimmät kisat ovat kuitenkin vielä edessäpäin.  

Ampumahiihdon SM-kilpailut Oulussa 2013


Viikonloppuja!

Terkuin; toipilas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti