Syksyn seikkailut ja leikkailut

Kuva; Virpi Kvick

Lost in Kajaani seikkailu-urheilukilpailut käytiin syyskuussa ja kilpailin Passion Adventure 2. joukkueessa. Kilpailu oli erittäin mahtavasti järjestetty ja kävimme loppuun saakka tiukkaa voittokamppailua Passion Adventure 1. joukkueen kanssa. Ykkösjoukkueemme Sannan kirjoittamaan blogiin voitte tutustua tällä J

Tulokset

Kuvia
Lisää kuvia

Näin pitkän kisan jälkeen seuraavat viikot menivätkin palautellessa ja työrintamalla tullut liikuntamäärä tuntui hyvin riittävän. Palauttivat hyvin kovan yli 19h. kestäneen kilpailun päälle ;)

Pari viikkoa kisan jälkeen oli vuorossa nielurisaleikkaus. Leikkaukseen päädyttiin useita talvia vaivanneiden monia viikkoja jatkuneiden selittämättömien kurkkukipujen vuoksi. Leikkaus oli melko kivulias kokemus ja toipuminen oli pidempi mitä osasin arvata. Onneksi leikkaus ei ollut ”turha” vaan lääkärini mielestä erittäin aiheellinen. Jospa tämä kohta starttaava harjoituskausi selvittäisiin ilman isompia sairasteluita ja kohti Ironman Kalmaria –projekti onnistuisi ilman takapakkeja. Näin uskotaan ja luotetaan!

Avaan lähiaikoina uuden blogin ja linkitän sen tänne – joten pysythän kuulolla J

Syysterveisin, Anu
  

Kohti Ironman Kalmaria

Ensi kesän kisakalenteri alkaa olla raameiltaan valmiina J

Pitkään mielessäni pyörinyt triathlonin ”kuninkuusmatka” on nyt askeleen lähempänä! Eli alan valmistua elämäni ensimmäiseen Ironman-kilpailuun! Triathlonin täysmatkalle; 3,8km. uintia, 180km. pyöräilyä ja päälle maraton 42,2km. Tavoitteena on ensisijaisesti tietysti maaliin pääsy!

 

Muuten kisakalenteri rakentuu Mallorcan IM-puolimatkasta toukokuussa, Himoksen SM-pikamatkasta kesäkuussa sekä Joroisten SM-puolimatkasta heinäkuussa. Joten hyvä kisaprässiä tiedossa ennen elokuun IM- Kalmaria.

Parin viikon kuluttua Lost in Kajaani seikkailu-urheilukilpailun jälkeen vietetään muutama viikko huilia harjoittelusta. Käyn tuolloin mm. nielurisaleikkauksessa, jotta ensi talvena säästyisin jatkuvalta kurkku kipuilulta jota on pari talvea podettu.

Sävelet ovat siis selvillä eli lisää treeniä, kovempaa treeniä, painoa pois, voimaa lisää, hapenottokykyä paremmaksi ja kohti Kalmaria J Koutsina jatkaa Väisäsen Katja ja luotto valmentajaan on kova vaikka itsehän minun se käytännön ”työ” on tehtävä! Mutta sehän on kivaa!!!

Kunnon tavoite tuo mukavasti vipinää tekemiseen J

Mukavia syystreenejä!

t. Anu

 

 

Triathlon SM-Perusmatka Kuopio 9.8.2014

Joroisten SM-puolimatkan jälkeen tehtiin päätös osallistua myös toiselle SM-matkalle, sillä jäihän Joroisilta hampaan koloon aika paljon!

Perusmatkalla (ns. olympiamatkalla) tämä olisi ensimmäinen kisani, aikaisemmin en siis ole ko. matkaan kisannut. Perusmatka koostuu 1,5km. uinnista+40km.pyöräilystä+10km.juoksusta. Tavoiteajaksi olin laskenut ennakkoon 2:45. ja TAVOITTEEKSI asetimme koutsini kanssa ei sen enempää eikä vähempää kuin MITALI omasta ikäsarjasta N 30-34.

Valmistautumista

Ennakkovalmistautumiseen kuului ilman märkäpuku uintia, sillä ennakkotiedoissa väläyteltiin märkäpukukieltoa, koska Kallaveden lämpötila oli yli +22, joka on säännöissä rajana säännöissä märkäpuvun käyttöön SM-kisoissa.  Kisaviikon keskiviikkona tein viimeisen kovan valmistavan harjoituksen, ilman märkäpukua. Pyörällä hieman vetoja ja juoksussa lyhyitä aukaisuja jaloille.

Perjantaina kisapaikalla kiersin seurakaverin kanssa autolla pyöräreitin pariin kertaan läpi, sillä reitti ja kisapaikka oli minulle uusia. Pyöräreitti sisälsi paljon korttelia, tiukkoja mutkia, nopeita rytminvaihdoksia ja vauhdikkaan laskun sekä yhden suhteellisen reippaan nousun. Juoksureittiin tutustuttiin osaksi kävellen ja juosten sekä loppupätkään autolla. Uintituntumaa haettiin pulahtamalla järveen vielä illan päälle.

Kisapäivä

Oulun kisaporukkaa! (Kuva; Tiia Törrö)

Jännitys oli melkoista (oikeastaan jännitin koko viikon) ja eniten hirvitti ensimmäinen kisauinti ilman märkkäriä. Uinti on minulle haastavin, joten yritin pitää pään kylmänä ja lähteä maltilla matkaan. Nyt kuitenkin osaisin jo hieman suhteuttaa vauhtia kisamatkaan, sillä ennen Joroisten puolimatkaa ei kokemusta ollut yli 750m. kisauinnista.

Pyörä ja muut vaihtokamppeet viriteltiin samalle vaihtopisteelle.

Jännäsin serkun ja seurakavereiden pikamatkan suorituksia ja mahtavia tuloksia tuli heille J Onnea erityisesti Riikka (pika 2) ja Henna (pika 3)!

Ennen starttia pulahdin hakemaan vähän tuntumaa veteen ja sitten energiageeli huiviin ja odottelua sekä verryttelyä rannalla…

Uinnin lähdössä, jännittää ihan sairaasti! (Kuva; Tiia Törrö)

Uinti

Lähtö (kuva; Tiia Törrö)



Vaihtoon... (Kuva; Tiia Törrö)

Startissamme oli kaikki SM-ikäryhmien naiset ja uinti kierrettiin 2x 750m. lenkkinä. Eteemme lähti SM-ikäsarjojen miehet ja perään kuntosarjalaisia, jotka saivat uida märkäpuvuilla. Lähtö oli suhteellisen rauhallinen, sillä rantaviiva mistä lähtö tapahtui oli melko leveä, sainkin uida ensimmäisen n. 750m. melko rauhassa. Sitten toisella kierroksella alkoi trafiikkia olla enemmän, kun edessä tuli vastaan SM-sarjojen miehiä ja takaa jyräsi ohi (= osaksi yli uimalla ja osaksi kylkiä hipoen) kuntosarjalaisia märkäpuvuissa. Vähän tuli välillä olo, että märkkärittömänä jää jyrän alle… Uinti meni suhteellisen hyvin, sain pidettyä rytmin ja tekniikan kasassa loppuun saakka haasteista huolimatta ja rytmitys happi, joka toisella vedolla kisavauhdissa tuntui toimivan paremmin mitä joka kolmannella-neljännellä käsivedolla hengittäminen. Rantauduin tavoiteajassa ja kohti vaihtoa, joka ei mikään super nopea ollut…

Pyörälle

Vauhdissa :) (Kuva; Tiia Törrö)

Sain heti alusta hyvän rytmin päälle ja naisia alkoi tulla enemmän selkä edellä vastaan, kuin takaa ohi. Miehiä kyllä painoi ohi, mutta siitä en huolestunut;) Pyöräreitti oli 4 x10km. ja varsinkin alku – sekä loppumatka tiukkaa korttelia, mutkineen ja rytmin vaihdoksineen. Mukulakiviosuudella aerotangoista lensi juomapullo kaaressa pitkin katua, onneksi mukana oli vielä kaksi perus urheilujuomapulloa. Osa reitistä oli kahteen suuntaan ajettavaa, joten oli hyvä vertailla omaa etenemistä edessä meneviin, kun he tulivat vastaan kääntöpaikan jälkeen. Näin, että pari tuttua seurakaveria ei ole kaukana edessä. Hiljalleen saavutin oman sarjan naisia ja sijoitus (uinnissa 9.s) alkoi nousta matkan edetessä. Reitillä oli paikoin ruuhkaa ja melko rohkeana polkijana päästelin kyllä mutkiin sekä mäkiin aikamoista vauhtia. Huomasinkin, että näillä pätkillä sain aina etua useimpiin naisiin, kun taas tasaisella en kyennyt eroa niinkään saamaan tai kanssakilpailijat olivat nopeampia.

Hyvin rullaa! (Kuva; Tiia Törrö)

Energiaa naukkailin tiukasti ja nestettä meni hyvä määrä. Suolatabletteja ja Nutrend:n AntiCramp-valmisteita, kramppien ennaltaehkäisyyn.

Pyöräily sujuikin ilman ongelmia, mitä nyt kolmannella kierroksella kisakeskuksen läheisyydessä olleella ”kääntöpaikalla” meinasi takarengas lähteä hieman luisuun.

Pyörä-Juoksu vaihto

Hyppäsin pyörän selästä hyvävoimaisena juoksun vaihtoon ja pyörän kanssa vaihtopaikalle juostessa ei ollut samanlaisia tuntemuksia mitä Joroisilla. Jalat tuntuivat yllättävän hyvältä!

Vaihdossa SE sitten ISKI –KRAMPPI, sukkaa jalkaan vetäessä vasen etureisi veti ihan tilttiin! Meinasi märy pääsät, purin koskea ja ravistelin jalkaa. Kalliita sekunteja kului… Kävelin eteenpäin, venyttelin ja vaihtoon kului vähintään minuutti liikaa. En luovuttanut –eteenpäin! Serkku oli huoltamassa ja antoi heti suolaa sekä mangnesiumia. Pääsinkin melko pian juoksurytmiin n. 200m. jälkeen vaihdosta.

Juoksu

Juoksu meni ihan äärirajoilla, osa-alueista juoksu onkin selkeästi nyt se mitä pitää jatkossa kehittää ja paljon! 10km. kisamatka juostiin kahtena 5km. edestakaisena lenkkinä. Reitti oli minulle mieluisa, sillä se sisälsi polkua ja epätasaista alustaa, toki asfalttiakin matkalla oli. Mukavasti tuli naisia selkä edellä vastaan, mutta menihän niitä ohikin. Seurakaveri Johanna saavutti minut n. 3,5km. kohdalla ja peesiin ei ollut saumaa. Jäin suosiolla hänen vauhdista, mutta yritin pitää näköyhteyden, sillä tiesin meidän molempien kamppailevan mitalisijoista (ennakkoon lähtölistoja tutkineena). Näköyhteys säilyi ja viimeisellä 5km. matkalla lyhensin eroa jonkin verran. Koko ajan oli mielessä, tuolla se pronssi menee ja toisaalta toivoin, että toivottavasti siellä menee hopea!

Maalissa! (kuva; Tiia Törrö)

 

Maalissa olin ihan finaalissa!

Makasin maalissa tovin ja parin krampin sekä oksennuksen pidättämisen jälkeen siirryin hiljaa viilentävälle pulahdukselle järveenJ

Kaikkeni siis annoin ja se selviää tästä:

 

Uinti; keskisyke 173 (87% maksimista)

Pyöräily; keskisyke 175 (88% maksimista)

Juoksu; keskisyke 182 (92% maksimista)

 

 

 

Tulokset, neljäs vai pronssia?

Aika pian sain tiedon serkultani, että olin neljäs. Niin lähelle, niin kauas mitalista – 24sekuntia erotti minut mitalista. Toisaalta olin hirmu onnellinen, että mitali meni seurakaverille! Suihkun ja ruokailun jälkeen odottelimme tovin pyöräosuudella tippunutta pulloani. Ja olimme jo niin väsyneitä odotukseen, että jätimme pullon tiedot järjestäjille ja hyppäsimme autoon kotimatkalle. Iisalmen ABC:llä pysähdyttyämme luin WC-ssä Facebook viestejä ja siellä seurakaverini Tiina laittoi viestiä; ”ANU SÄ SAIT SEN PRONSSIN!” Siis mitä!? Siinä sitten huutelin wc-kopista matka – ja seurakaverilleni Katariinalle, taisi sivulliset ihmetellä! Menin kyllä vähän sekaisin ;)

Tuloksissa olin siis ensiksi sen vuoksi neljäs, koska tuloksissa oli sekaisin kuntosarjalaiset (jotka käyttivät märkäpukua) ja me SM-sarjalaiset jotka emme käyttäneet märkäpukua. Lisäksi SM-sarjaan osallistuminen vaatii Triathlonliiton alaisen seuran jäsenyyden.

Kiitokset seurakavereille kannustuksesta ja kuvista sekä serkku Hennalle huollosta. Sekä tietysti kanssakilpailijoille ja järjestäjille, hienosta tapahtumasta!

SM-tulokset

Kaikki tulokset väliaikoineen

 

Kisan jälkeen…

Mitalikahvit juotiin sunnuntaina ja maanantai alkoi vähän ikävämmissä merkeissä. Niska oli niin krampissa, että en päässyt sängystä ylös! Nopeasti aikaa kiropraktikolle, päivän valmennusasiakkaiden siirtäminen. Hengittäminen sattui, liikkua ei juuri voinut, pää kääntyi n. 2cm. Tuskaa!!!

SM-pronssi, tuli postissa!

Fasettilukkoja auottiin ja kävin vielä lääkärillä hakemassa piikkiä, relaksantteja ja kipulääkkeitä. Yö oli tuskaa ja ajelin taksilla edes-takaisin OYS:n päivystykseen aamuyöllä hakemaan kipupiikkejä. Sinnittelin tuskan ja kivun kanssa. Torstaina kävin fysiatrian erikoislääkärillä ja epäilys c4-5 prolapsista, magneettikuvat ja ONNEKSI ei ollut pullistumaa! Fasettilukot siis todella tiukassa ja lihakset sen vuoksi krampissa. Nyt aletaan sitä kuntouttaa fysioterapiassa ja kiropraktikolla sekä hieronnalla.

Tahkon puolimatka jäi nyt sitten vain haaveeksi, hieman harmittaa mutta nyt täytyy nauttia tuosta saavutetusta SM-pronssista ja kuntouttaa niska kuntoon!

Ehkä pääsen vielä jotain triathlonkisoja tälle kesälle vääntämään, ja jos en pääse kisoja kyllä tulee... Syyskuussa kisataan vielä tiukka koitos Lost in Kajaani seikkailussa J

Tsemppiä kaikille Tahkolle matkaaville ja muillekkin treeneihin sekä kisoihin!

Terveisin, Anu

 

Joroisten Finntriathlon puolimatka kisaraporttia

Edessä oli tämän kesän ISO kisa, elämäni ensimmäinen puolimatka. Päätös kisaan osallistumisesta kypsyi jo edellisenä kesänä ja vaikka talvella kisattiin jonkin veran sivakoilla sekä keväällä seikkailu-urheilun puolella oli päätähtäin ehdottomasti triathlonin puolella ja siellä se pysyy jatkossakin!

Lähdin kisaan varovaisin, mutta toiveikkain miettein. Uinti tulisi olemaan haastavin teknisesti, sillä kaikki ”ikäsarjojen” naiset aina 30v. ylöspäin olivat kaikki samassa lähdössä joten ruuhkalta tuskin vältyttäisiin. Ajatuksena oli uida oma rennon reipas uinti ja yrittää pitää tekniikka kasassa sekä suunta suorana. Pyöräily oli arvoitus, sitä toki on treenattu mutta määrällisesti kuitenkin melko vähän. Varsinkin tuolla pari kuukautta sitten ostetulla maantiepyörällä ja pari viikkoa omistamillani aerotangoilla. Juoksusta on kokemusta eniten ja sen pitikin olla se ”helpoin” lenkki, mutta kun puhutaan triathlonista ja ala on pienoiset jumpat ennen juoksuosuutta on tilanne ihan toinen mitä tuoreilla jaloilla juokseminen –sen kyllä koin kisassa karvaimman kautta.

Tapahtuma oli taas kerrassaan huikea, torstaina kävimme katsomassa jo pikku triathlonisteja lasten sarjan kisatessa, perjantaina jännäsimme seuraten pikakisaa, jossa oli monta tuttua (valmentajani – pokaten hienosti hopeaa, serkkuni sekä seurakavereita).  Virittelimme välineitä valmiiksi lauantaille ja fiilis kohosi jännityksestä puhumattakaan!

 

Kisa-aamuna päräytettiin pyörillä Valvatuksen rantaan, juoksukamat veimme jo edellisenä iltana Urheilutalolle odottamaan vaihtoa. Rannassa oli kuhina päällä kun n. 1300 triathlonistia pörräsi ympäriinsä sekä valtava joukko kannustajia sekä huoltajia. Odotusaika omaan starttiin oli pitkä sillä lähtöni oli vasta toiseksi viimeisessä lähtöryhmässä klo. 11:34. Paahtava helle protti ja yritimme hakeutua varjoon aikaa kuluttamaan.

Lähtö oli aika leppoisa, siihen saakka kunnes olimme vedessä! Sitten alkoi kuhina, tuli osumaa oikealta-vasemmalta- edestä sivulta. Porukka kauhoi eteenpäin, osa pää pinnalla kuten minä aina ensimmäiselle poijulle (n. 100m) saakka, sillä aina kun yritti pistää pään veteen tuli kolaria. Olin tarkoituksena ottanut paikan oikeasta laidasta (kierto suunta reitillä oli oikealle). Näin sain vedettyä sisälaitaa melko suoraan vaikka vähän meinasi painua uintilinja paikoin liikaakin oikealle. Poijuilla eli kääntöpaikassa oli aina ruuhkaa, mutta muuten sain pidettyä hyvän uintirytmin päällä ja tekniikkakin pysyi suhteellisen hyvin kasassa. Kelloa en uskaltanut vilkuilla matkan varrella, mutta heti vedestä noustua näin lukema 40:05 joten tavoiteaikataulussa oltiin J Ennakkoon olin ajatellut, että viimeistään 45min. lähdöstä olisi oltava jo pyörän päällä. Vaihto oli hidas, jos vertaa pikakisojen vaihtoihin vaikka oli uinti-pyörä vaihtoajoissa sarjani toiseksi nopein (todella yllättää)!

Pyörä lähti rullaamaan heti yllättävän hyvin, ihan yli odotusten. Kellotin 30min. välein väliaikoja, sillä tuohon aikaa pitäisi mennä vähintään se 15km. Ensimmäisen 60min. jälkeen olin tavoitetta edellä mukavasti sillä mittari näytti matkaksi 32,9km. Homma jatkui samaan malliin ja varsinkin alamäkiosuuksilla sekä loivissa myötämäissä tuntui pyörä rullaavan kivasti. Samojen naisten ja tutun seurakaverin Niinan kanssa jatkettiin pitkään kissa-hiiri ajoa peesikiellon vuoksi.

Viimeinen 8km. olikin sitten tiukkaa jopa tuskaa, reisien kramppauksen vuoksi. Jouduin himmaamaan vauhtia, nousemaan selkä suorana ylös satulasta ja vedin kaksin käsin suolaa sekä mangnesiumia. Hirvitti tuleva vaihto juoksuun ja klossien irroitus pyörästä, jos jalat vetää totaali kramppiin juuri irroitushetkellä voi pyörän kanssa vaikka rynätä… Selvisin irroituksesta ja jatkoin köptellen pyörätelineelle, huomaten että sarjamme pyörätelineessä on vasta muutamia pyöriä! Joten pyörä ei voinut mennä huonosti…

Kellosta katselin pyöräajaksi n. 2:54:20, joten tavoite alle 3h. meni jopa helposti loppumatkan himmailusta huolimatta. Vielä 15km. ennen maalia olin tavoiteaikaa n. 10min. edellä. Joten 2:50 alitus olisi realistinen ilman ongelmia.

Juoksu vaihto meni, HITAASTI! Jalat olivat juoksusta ihan toista mieltä mitä pää ja hapenottokyky. Pääsin hölkäten (ei juosten) ensimmäiset n. 300m. stadionin yleisömeren ohi kunnes jalat tökkäsivät todella. Yritin ravistella, hieroa, raahata jalkoja tönkkösuorina perässä ensimmäistä nousua ja näin nousun päällä valmentajani Katjan. Oli vähän säikähtänyt näkyä… Kehotti vetämään nestettä niin paljon kuin menee. Huikkasin vaan, että PERIKSI EN ANNA! Parin sadan metrin päässä oli sukulaiset ja rakas pikkumieheni kannustamassa, sain heiltä lisää rohtoja. Vedin kaksi käsin nappia naamariin ja pian makasinkin nurmikolla reitin pientareella. Jalka ei vaan taipunut senttiäkään, siinä pötkötellessä ja venytellessä porukkaa viuhtoi ohi vinhaa vauhtia ja ymmärsin, että sijoitukseni tulee romahtamaan nyt rajusti...

Ystävälliset sivulliset seuraajat antoivat minulle IcePowerin kylmä sprayta ja vetelin sitä reisiin reilusti, se tuntui kivasti auttavan. Jatkoin kävely-hölkkä köpöttelyä eteenpäin kramppien rajamailla taistellen. Hiljalleen jalat alkoivat hieman antaa periksi ja etenemistä pystyi paikoin kutsua jopa JUOKSUKSI. Vedin nestettä kaksin käsin päähän, suuhun ja kylmää vettä reisille jokaisella juottoasemalla sekä ystävällisien ihmisten puutarhaletuista kun suihkuttelivat kadulle triathlonistien iloksi paahtavan helteen keskellä.

Juoksureitti oli 7km. ja ennakkoon olin suunnitellut tavoiteajan 40min. pintaan. Eka kierros meni tuskaisen hitaasti, toinen kierros hieman paremmin ja kolmannen alkupätkä sitä vauhtia mitä olisi normisti ilman kramppeja pitänyt pystyä vetämään koko juoksu osuus. Viimeisellä kierroksella en uskaltanut katsella kellosta väliaikaa, tuijotin vain kilometrejä. Ennakkoon ajateltu tavoiteaika alle 6h. oli kuitenkin haarukassa viimeiselle kierrokselle lähtiessä, joten luotin siihen koko matkan ja menin sen mitä keho antoi myöden. Viimeiset pari kilometriä olivat taas kramppien hilkulla ja pari sijoitusta siinä vielä karmasi ohi. Ärsytti, kun ei juuri edes hengästyttänyt, mutta jalat ei vaan antaneet yhtään enempää periksi. Kramppeja näkyi muillakin, joten kuuma ilma vaati veronsa L

                                                                                      Viimeinen suora aukeaa...

Maalissa olo oli onnellinen, tein sen! Mutta melko pian tuli pettymys… Mihin olisinkaan pystynyt ilman kramppeja. No, ensi kerralla sitten! Näin muutamia päiviä kisan jälkeen harmitus on jo enemmän laantunut ja osaan jopa iloita minulle hyvästä uinnista ja mahtavasta pyöräilystä (sarjassani osuusaika 5. nopein)  eikä se loppuaikakaan 5:50:00 tunnu enää niin ”pahalta”, onpa helppo muistaa ja onhan se enemmän mitä lähdettiin alustavasti hakemaan (vaikka valmentajani sanoikin että menen helposti alle 6h).

Tulokset löytyvät täältä

KIITOS järjestäjille, talkooväelle, yleisölle, paikaillisille jotka hienosti elivät mukana ja erityisesti näin helteellä ne puutarhaletkujen suihkuttelijat saavat isot kiitokset! Kiitos myös kanssakilpailijoille, ilman tätä suurta joukkoa ei tämä olisi kesän triathlon klassikko Suomessa!

Katseet on käännetty Kuopioon (mietinnässä vielä kumpi kisa pika vai SM-arvon omaava perusmatka) ja siitä viikon päästä Tahkolla toinen kesän puolimatka!

Aurinkoisin ajauksin, Anu

Triathlon kausi käyntiin

Kausi avattiin toden teolla muutama viikko sitten OTC:n harjoitustriathlon kisoilla Valkiaisjärvellä. Kisat oli tarkoitus pitää alkuperäisen suunnitelman mukaan Haukiputaalla Virpiniemessä, mutta kylmän meriveden vuoksi kisapaikka siirtyi. Hyvä niin, sillä näin uimisesta ei muodostunut selviytymiskamppailua kylmän kanssa. Starttasin kisaan sen suurempia odottamatta, takana ensimmäinen harjoituskausi joka on tähdännyt erityisesti triathloniin.

Kisa meni kohtuullisesti, mukaan mahtui hyvää ja "huonoa". Huonoa oli kisan alku eli uinti (750m), vaikka teknisesti uinti on mennyt eteenpäin paljonkin sorruin sähellykseen, siinähän se tekniikka hajoaa ja koukkua tulee! Koukulla tarkoitan mutkia järvessä, aika serpentiiniä oli koko matka ja uinti olikin ajallisesti samaa kaliiperia mitä viime kesän vastaavassa harjoituskisassa. Uusi märkkärikään ei paljoa lohduttanut, sillä olin sortunut ostamaan liian ison (se menikin heti kisan jälkeen vaihtoon)! Hyvää olikin sitten kaikki muut, erityisesti pyörävauhti sekä vaihdot! Pyöräilyssä oli peesikielto ja ajeltiinkin seurakaverin kanssa kissa-hiiri menetelmällä koko 19km. Ajallisesti pyörävauhdista lähti viime kesään verrattuna pois n. 5min. Aika hyvin tuolle 19km. matkalle J Juoksemaan säntäsin keulapaikalta, takanani heti kannoilla toisena tuleva seurakaverini Johanna ja edessäni tuttu mies Jani, luotin hänen vauhtiinsa –jos en päästä häntä karkuun voi olla saumat pitää takaa-ajajat  takana, sillä tiesin varsinkin Johannan olevan kova juoksemaan. Juoksu meni ok. vaikka kylkipistos vaivasi puolimatkasta. Juoksumatkana oli 4,5km. ja edellisvuoteen ajasta lähti minuutti pois. Tulokset

Varustepuolta on päivitetty ja hankittu omia lainakamppeiden tilalle... Enään ei ajella appiukon pyörällä ja kengillä ;)

 

Menomonot ja musta kiituri!

 

Kohti Joroisten puolimatkaa

Pyöräilyyn haettiin vielä vauhtia seuran (Team Donna Agile) järjestämältä Syötteen pyöräilyleiriltä. Sainkin tehtyä siellä pari hyvää pyörä+juoksu yhdistelmätreeniä ja yhden pitkän mtb-treenin, joka sekin päätettiin kevyellä juoksuverralla. Uinti Syötteellä meni vähän pyrstölleen, sillä veden lämpötilan ollessa n. +10astetta ei ollut järkeä ottaa riskiä, jotta ei palelluttaisi itseään. Yhdesti kävimme jäätävässä vedessä lyhyitä uintipyrähdyksiä vaikka heti veteen menon jälkeen nilkkoja ja ranteita särki armottomasti jääkylmä vesi ja kasvot olivat jäässä. Varpaitakin sai sulatella juosten n. 2km. uinnin päälle, ennen kuin tunto varpaisiin alkoi hiljalleen palautua.

Valmistava treeni kotikonnuilla oli tänään. Uintia 1500m. Valkiaisjärvellä, perään pyöräilyä 40km. nousevalla teholla ja päälle juoksua 3x2km. puolimaraton vauhdilla (1:30 palautuksella). Treeni meni hyvin, uintivauhti oli ok. aikaa uintiin 30:16. (reipasta matkavauhtia). Pyöräily 1:20:20 (30km/h. keskinopeudella). Juoksussa yritin juosta rennon kovaa, pitäen sykkeen alle 170. Kävelypätkät tekivät jaloille kyllä hyvää, varsinkin ensimmäisen 2km. juoksun jälkeen jalkoja hieman kangisti ja palauttelun aikana ne vertyivät hyvin. Juoksussa kilometrivauhdit liikkuivat 4:50-5:17 välillä eli ihan hana pohjassa ei siis menty vaan haettiin tuntumaa todelliseen kisavauhtiin Joroisilla.
Uusi sykemittari Polar V800 toimi loistavasti, mahtavaa kun ei tarvi käteen laittaa mitään ylimääräisiä härpäkkeitä vaan gps on mittariin sisälle rakennettu ja saahan tuosta paljon enemmän irti mitä aikaisemmin käytössä olleesta RCX5-mittarista vaikka ei sekään todellakaan mikään huono ollut!

Tässäpä tämä uusi märkkis, ei jää ainakaan puvusta uinti kiinni...

Joroisilla olisikin tavoitteena saada teknisesti hyvä uinti, maltilla matkaan ja pyörällä ei saa runtata jalkoja finaaliin jotta juoksusta ei katoa rentous. Valmistavan treenin jälkeen se 6h. tavoitteena ei tunnu enää niin pahalta J Maaliin ”kunnialla” on kuitenkin tärkein tavoite!

Huomenna levätään ja sunnuntaina pitkä 3h. pyörätreeni ja päälle juoksuverra, ensi viikko otetaankin sitten palautellen ja virettä yllä pitäen J

Täytyy myöntää, että vähän jo jännittää!

 

Aurinkoisia kesäpäivä toivottaa, Anu

 

Venlojen viesti 2014

Kuopiossa kajahti, tarkemmin Vehmarsalmella. Monen vuoden tauon jälkeen pääsin vihdoin mukaan tähän alkukesän suurimpaan ja hienoimpaan urheilu juhlaan! Juhlaan tosiaan, sillä tapahtuma on tunnelmaltaan, hengeltään ja sisällöltään, jotain aivan käsittämättömän hienoa. Täytyy sanoa, että kyllä tuo on semmoinen häppeninki, että se on pakko kokea aina uudelleen ja uudelleen, kerrassaan koukuttavaa. Jukola 2014

Olinkin ihan liekeissä, saadessani kutsun Koskelankylän Riennon Venla joukkueeseen! Edellisestä Venla viestistä olikin aikaa jo hurjat 6v. Tampereella vuonna 2008, ankkuroin Saarijärven Pullistuksen joukkuetta. Välissä on ollut vuosia, että lähteminen tuohon skapaan on jäänyt milloin huonojen kulkuyhteyksien, milloin puuttuvan joukkueen (tykkään juosta joukkueessa jossa tunnen edes jonku) ja elämäntilanteen vuoksi (raskaus-vauva aika jne.) mutta nyt käytin tilaisuuden hyväkseni J

Oulurasteilla ennätin ennen viestiä käymään vain pari kertaa, joten mitään hurjaa rastinottoharjoitus taustaa ei tälle keväälle ollut. Toki homma on vuosien saatossa sen verran tutuksi tullut, että en hätääntynyt vähäisestä suunnistusharjoittelusta, sillä tiesin että tossulla tempaisen sen kiinni mitä teknisesti häviän. Päivittelin vielä viime hetkellä kompassiakin ja ostin torstaina uuden, joka ei sitten ihan miellyttänytkään (ohut neula, joka vispaa ees-taas) ja kisapaikalla uudelleen Keltamäen kojulle hakemaan toinen uusi kompassi (paksu neulanen).

Kisapaikalle saavuttiin kimppakyydillä ja olin päiväretkellä eli illaksi kotiin! Missattiin naisten startin lähtö, sillä viimeiset kilometrit parkkipaikalle olivat tuskaisen hitaita ruuhkassa seisomista. Harmitti hieman, mutta kaikkea ei voi saada… Kisapaikalla oli tunnelma taivaissa, edes hieman kolea sää ei verottanut ilmapiiriä. Seikkailimme hieman kisa-alueella ja tuttuja tuntui tulevan vastaan edestä-sivulta-takaa… Kaikkien kanssa ei ennättänyt jutella, sillä alkoi olla jo kiire vaatteiden vaihtoon ja valmistautumiseen kohti lähtöpuomia.

Lähtöportilla, luettiin kisanumero, emit -leimasin ja nollattiin emit ja sitten lämmittelemään! Otin hyviä lämpöjä alle sillä tiesin ensimmäisen viitoituksen ns. K-pisteelle olevan pitkä. Siinä olisi mahdollista vetää heti ”hana auki” monesta joukkueesta ohi. Lähtöpuomin kohdalla ei tarvinnutkaan kauan patsastella, kun näin 2-osuuden viestin viejämme saapuvan karttatelineelle. Karin antoi kartan ja huikkasi perään ”liukasta”. Painelin matkaan – urku auki ja ohitinkin ensimmäisen kilometrin aikana arvioilta ainakin 20joukkuetta.

Maasto näytti heti puolensa, matka oli todellakin rymyämistä. Mäkeä ylös-alas, neliveto päälle ylämäessä eli välillä ihan kontaten, alamäkeen pyllyllään, juurakkoa, kivikkoa, sakeaa metsää, uria ristiin rastiin ja poikittain. Pää olisi pidettävä kylmänä, oma suunnistus. Niinpä niin! Helpommin sanottu, kuin tehty. Koukkua tulee, rastit löytyvät parin pienen pummin jälkeen. Askel painaa aina mäkien jälkeen, hapottaa! Missaan toisen juottoaseman oikaisemalla hieman linjasta, jano – mutta takaisin en käänny, en todellakaan. Sitten ISO pummi, porukkaa menossa samalle rastille, huikkaan suunnan menevän liikaa oikealle, ovatko muut samaa mieltä? Eivät! Epäilyttää, huikkaan uudelleen, että menee liikaa oikealle! Katsokaa vaan tuossa vasemmalla ihan vieressä on jyrkänne, käännyn sinne ja pari naista seuraa. Osa epäilee kun näytän kartasta missä ollaan, jatkan eteenpäin. Muut seuraa epäilyistään huolimatta. Olen 100% varma missä olen, ärsyttää kun oma pää petti aikaisemmin, onneksi rasti löytyy heti ja olen kartalla! Luottamus saa kolauksen ja siitä maksetaan sitten seuraavilla rastiväleillä, kun otan vähän ”rauhallisemmin”. Tossu nousisi ja liikkuisi paikoin paljon kovempaa, porukkaa edessä jonoksi asti ja mistään ei pääse ohi, on niin kapeaa uraa ja tiheikköä.

 

Viimeiset rastit löytyy vähä koukkua tulee, viitoitus alkaa ja urku auki vaihtoon. Kartta Saralle ja hän lähtee ankkuroimaan joukkuettamme. Olipa rymy reissu, hauskaa ja haastavaa – todellakin!

Jälkeenpäin katson sykemittarilta vetäneeni uudet maksimisykkeet ihan lopussa vaihtosuoralla. Kaikki siis revittiin mitä irti oli otettavissa ja mikä parasta, polvi kesti hyvin (ei yhtään kipua)! 
Yhteenveto suorituksesta sykemittarilta (lopussa maaliin tulon jälkeen kävelyä seuran teltalle). 
 -163 sijoitusta nostoa joukkueellemme omalla osuudellani, joten ihan ok. suoritus vaikka pummit veivät monta sijoitusta. Mutta sehän on tämän lajin "suola" ;)

 Joukkueemme tulokset

Ensi vuonna Paimiossa jatketaan! Tänään jo Oulurasteilla J

Liikunnallista Juhannusta!

Kärkkäinen Challenge 2014

Karhunkierroksen pettymys oli pois mielestä, kun uusi kisa alkoi lähestyä! Kyseessä oli seutukunnallamme ensimmäistä kertaa järjestettävä Kärkkäinen Challenge seikkailu. Olin päässyt huiskeeseen Passion Adventure  (PA2) -tiimiin mukaan ja meno olisi sen mukaista ;) Vajaa viikko ennen kisaa pidimme palaveria ja sovittiin käytännön asioista kisan osalta, varusteet, kuka vastaa mistäkin, kuka suunnistaa, kenelle on mikäkin osuus helppo –kenelle vaikea.

Pakkaaminen itse kisaan meni viime tinkaan ja keskiviikkona oli vielä epäselvää millä pyörällä ajan!? Omasta meni kampi ja en ennättänyt sitä saamaan huollosta, mutta onneksi neuvokas tiimikaveri hoiti homman ja sain hänen kaverinsa 29-tuumaisen jäykkäperäisen lainaan. Sitä sitten vielä iltakasilta keskiviikkona viriteltiin ja säädettiin mittoihini sopivaksi. Huh! Viimein olivat kaikki tavarat kasassa ja valmiina autossa aikaiseen aamuherätykseen.

Helatorstaina kello soi aikaisin, olo tuntui kuitenkin hyvin levänneeltä. Mutustin ison aamiaisen eli kaurapuuroa, mehukeittoa, marjoja, raejuustoa, luonnon jogurttia sopivasti sekoitettuna ja vielä kahvit sekä sämpylä reiluilla täytteillä. Olo olikin aika täysi ja rupesihan se leukoja repimään ajaessa kohti Ii:tä. Menomatkalta soittelin vielä tiimikavereille ja varmisteltiin, että pumpuissa mitkä ovat mukana on sama venttiili mitä kaikkien pyörissä? Ihan 100-varmoja ei oltu, päätti Kirsi napata vielä varalta toisen pumpun mukaan.

Kisapaikalle saavuttaessa alkoi kisakamppeiden järjestely, pyörän viritys ja viime hetken jännitys. Tytti ja Kirsi hurauttivat paikalle pari minuuttia minun jälkeen ja päätettiin täyttää meidän uinti – ja uimapatjailu osuudelle varaamat ns. varavuoteet heti valmiiksi. Tytillä oli tähän pelit ja vehkeet kohdallaan, nimittäin automaattinen ”pöhötin”  tms. mikä lie, joka tuotti ilmaa auton tupakansytyttimeen kytkettynä –kätevää! Ei mennyt kuin muutama sekunti, kun meidän menopelit vesille oli valmiina. Muut tarvikkeet viriteltiin valmiiksi vaihtoalueelle, joka oli hienosti järjestetty kaikille aika tiiviille alueelle huoltorakennuksen läheisyyteen.

Täytettiin vastuuvapaus lappu, jolla vapautettiin kisajärjestäjä vastuusta jos tunaroimme tai matkalla sattuu jotain ja sitä vastaan saimme kartat sekä reittikirjan. Ensimmäinen huomiomme oli, vähän rasteja! Kartta vaikutti vähän jopa ”epätarkalta” mittakaava oli hurjan suuri ja todellakaan kaikkia mitä olisimme haluneet kartasta ennakkoon nähdä ei siinä näkynyt, näinpä jätimme reittisuunnitelmaan vähän säätämisen varaa. Olimme palaverissa jo sopineet, että suunnistusvastuu on Tytillä ja minä helppaan tarvittaessa. Karttoja pyörittäessä ja kontaktimuovilla päällystäessä mutustimme vielä välipalaa vaikka ei ainakaan itsellä nälkä ollut mutta edessä olisi näillä näkymin n. 12h. kisa eli nyt oli vielä aikaa vetää tankit täyteen J

Olimme hyvissä ajoin valmiina ennen starttia, joka tapahtui yhteislähtönä klo. 9:00. Suunnistus prologilla juosten Illinsaaren maastoissa. Suunnitelmamme mukaan menisimme alun maltilla, ei juosta jalkoja alta. Itse en ollut päässyt melkein kahteen viikkoon juoksemaan polviongelman vuoksi, joten tossut kuopi lähtöpaikalla melko innokkaasti. Startin tapahduttua tempaistiin matkaan ja näkyi sitä juoksuintoa olevan Tytillä ja Kirsilläkin, sovitusta rauhallisesta alusta ei juuri ollut tietoa. Jossain vaiheessa vilkaisin sykemittaria ja näytti 180, askel oli kuitenkin keveä ja kroppa täynnä energiaa, ihan päinvastainen fiilis mitä Karhunkierroksen ultralla! Porukkamme pysyi hyvin kasassa ja Tytti suunnisti varmoin ottein, ilman pummeja. Saavuimme prologista hyvillä sijoilla vaikka tässä vaiheessa jo myönnetään, että meidän tiimillä ei juuri mitään tulos tavoitteita ollut koko kisaan. Keväällä tästä kisasta sopiessamme puhuimme ”hyvällä fiiliksellä seikkailusta ilman tulos tavoitteita”. Niinpä, kyllähän sen tietää, kun laput isketään rintaan ja kello käy…

 

Prologista nopea vaihto rullaluisteluosuudelle, joka tulisi olemaan PITKÄ! Taktiikkamme oli selvä, me Kirsin kanssa vedetään ja Tytti peesailee. Ensimmäinen rasti olisi Kärkkäisen pihassa ja suunnistimme sinne muiden joukkueiden vanavedessä.  Tiesin jo ennakkoon, että tämä rullaluisteluosuus tulee olemaan minulle varmasti koko kisan osuuksista helpoin (jotain hyötyä tuosta hiihtotaustasta), sillä luistelussa sai käyttää sauvoja. Kärkkäisen pihassa oli kisan ensimmäinen quest (=tehtävärasti). Parkkiruutujen laskeminen, jaoimme nopeasti laskettavat alueet ja sitten ynnättiin yhteen. Lukema ilmoitettiin järjestäjille ja mönkään meni, siitä aikasakkoa 15min! Huh heijaa, siinä paineli monet naisjoukkueet ohi… Sakko oli ajallisesti tosi paljon näin kisan alussa. Vähän siinä harmiteltiin, että turhaa meni aikaa laskemiseen. Olisi pitänyt heti arvata jotain, jotta sakkokello olisi alkanut raksuttaa heti. Oltiin melkein viimeisiä naisjoukkueita jotka sakkopaikalta lähti, kirittävää siis oli ja paljon. Maltilla matkaan, rullat rullasi reippaasti ja malttia vaadittiin, jotta peesi hyöty ei valuisi hukkaan. Tytillä oli haastetta matkassa, sillä sauvojen käsilenkit olivat luiskahtaneet ylisuuriksi ja täten sauvojen pitäminen käsissä oli haastavaa saatikka rennon työnnön aikaansaaminen. Vauhdista yritimme niitä säätää, mutta olisi tarvinnut jotain terävää, jolla pidike olisi aukaistu ja vauhdista toisen sauvan piikin käyttö. Tähän olisi tehnyt aikamoisia vaaratilanteita, sillä luistelimme tällöin vanhaa 8-tietä autojen seassa välillä Ii-Haukipudas, suuntana Virpiniemen hyppyritorni. Mukavasti naisjoukkueita tuntui kuitenkin tulevan selkä edellä vastaan ja Haukiputaan keskustassa Tytin hyvän paikallistuntemuksen mukaan säästettiin taas pieni koukku matkassa. Juuri ennen Virpiniemeä saavutettiin vielä yksi naisjoukkue ja matkavauhdilla ohi J

Virpiniemessä on quest ja jonoa suorituspisteelle kiitettävän paljon, asetuimme heti jonon jatkoksi ja Tytti lähti säätämään sauvoja, saikin siihen apuja kivasti miehiltä (kiitokset Team 1Life). Jonottaminen tuntui kestävän ja kestävän, näissä kisoissa ei saa aikahyvitystä jonottamisesta ja on tuurissaan minkä verran joutuu jonottamaan (kärkipää yleensä tietysti vähemmän aikaa). Jonottaessa söimme ja yritimme pitää itsemme lämpimänä sekä mietimme quest:n suorittamista. Alhaalla valjaat päälle, ylös torniin, köyteen kiinni siinä mäkihyppylavan lähtöpaikalla ja tämän jälkeen kipuaminen hyppytornin reunan yli. Tehtävänä kiertää torni, ulkopuolella olevan palkin varassa. Palkki oli n. 10-15cm. leveä ja edessä meni köysi josta ei saanut pitää kiinni. Tornin tukipalkkeja joista voisi käsillä ottaa tukea oli harvassa ja olikin aikamoista tasapainoilua, jotta pysyisi siellä n. 30m. korkeudessa palkin päällä. Onneksi kiipeily ja korkeat paikat eivät minua henk.koht. pelota, mutta kyllä siinä aina syke nousee. Köysilaskeutuminen on ”iisiä” tähän verrattuna. Vaikeinta oli 90 asteen kulmat ja reunan yli meno sekä takaisin kapuaminen tornin ulkopuolelta torniin.

Saimme kaikki suoritettua tehtävän ilman ongelmia ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Ii.tä rullaluistellen. Olimme jonottaessa quest:llä miettineet hieman suunnitelmaa. Minä vetäisin paluumatkalla mahdollisimman paljon ja Kirsi tarvittaessa säästäen voimia tuleville osuuksille, Tytti peesailee taas parhaan kykynsä mukaan. Paluumatkalla olikin aikamoinen vastatuuli, vauhti tuntui hidastuvan pakostakin. Yritin vetää rennosti, Kirsi otti välillä vetovastuuta, jotta pääsin ottamaan energiageelin tms. Muutamia joukkueita saavutettiin, mutta ohikin meni miehiä ja sekajoukkueita. Joukkueen heikko hetki sattui rullailun loppuvaiheelle.  Tiputimme vauhtia lopussa, jotta peesihyöty ei valuisi hukkaan. Viimeinen rasti Illinsaaressa löytyi toiselta puusillalta mistä sitä osasimme etsiä ja sitten vaihtoon kisakeskukseen. Leimaus ja rullat pois, jalkapohjat kiittivät, sillä aikamoista tärinää oli takana n. 55km.

Ennen uimapatjailu – ja uintiosuutta oli suoritettavana jälleen quest.
Yhden joukkueenjäsenen tehtävänä heittää frisbee tarkkuusheittona renkaan läpi. Heittäjäksemme valikoitui Tytti ja me Kirsin kanssa haimme yhteistuumin hettovälineen takaisin, sillä uutta heittoa ei saanut aloittaa ennen heittovälineen palautumista takaisin. Siinä samalla yritin taas syödä, karjalanpiirakkaa ja cokista. Hyvältä maistui ja kylmä cokis virkisti, tuon cokiksen olen oppinut triathlonkisoista. Ironman kisoissa tuntuu olevan monen makuun, joten ekaa kertaa oli itsellä pitkässä seikkailussa kokeilla ja toimii -kofeiinia ja sokereita (piristävää ja nopeaa energiaa). Itse tehtävä osoittautui haastavaksi, onneksi PA1 oli juuri saapumassa uimapatjailusta ja huikkasivat meille mikä heittovälineistä olisi mahdollisesti paras! Niinpä saimmekin melko pian tehtävän suoritettua ja patjat kainaloon, juoksulla rantaa pitkin rastille 1. ja sieltä patjan päälle jatkaen rastilta toiselle välillä rantoja juosten ja välillä patjan päällä pötköttäen käsillä kauhomalla. Menoa helpotti kovasti ns. vesijuoksuhanskat minulla ja Kirsillä, Tytillä oli perinteiset ”kovat” uintilättärit. Hanskat olivat siinä mielessä helpot, että joustavana materiaalina niitä ei tarvinnut riisua pois patjan kanto-osuuksilla. Kirsi oli selvästi harjoitellut tätä patjalle menoa ja reipasta lähtöä, kun hyppäsi tyylillä suoraan mahalleen patjan päälle ja otti heti kunnon alkuvauhdit rannasta! Vähän jouduttiin himmaan menoa välillä, sillä kylmä vesi teki tehtävänsä, tiimissä koettiin ensimmäiset lihaskrampit ja meikällä polvi alkoi ”muistutella”. Juoksu alkoi sattua hieman, mutta reipas kävely ei. Leimasimme rastit tarkan varmasti ja sitten vaihtoon. Päätimme tuhlata nyt pari minuuttia vaihdossa lisää, vaihtamalla märät housut pois, tilalle pyöräilyhousut ja pikainen wc-käynti. Sekä tietysti nopea tankkaus ja juomapussien täyttö reppuun, sillä edessä olisi useita tunteja kestävä MTB-osuus.

Starttasimme MTB taipaleelle reippaina vaikka jokaisella oli "jotain", joka ehkä aavistuksen askarrutti. Itselläni tämä oli polven tuntemukset, Karhunkierroksella äitynyt vaiva muistutteli enemmän ja enemmän pistävänä kipuna. Varsinkin jos watit pyöräilyssä nousi. Kerroin tiimikavereille reilusti ja maltoin jättää enemmän vetovastuuta muille. Harmitti, että särkylääkkeet jäivät Illinsaaren vaihtopisteeseen. Matka ensimmäiselle rastille oli pitkä, Tytti teki suunnistamisen kanssa tarkkaa työtä. Pystyin itse keskittymään rentoon pyöritykseen, näin polven kipu ei älähtänyt enempää. Muita joukkueita ei näkynyt vaan taivalsimme ylhäisessä yksinäisyydessä.

Ensimmäisellä rastilla olikin heti quest. Olin reittikirjan haltiana pelännyt tätä, sillä reittikirjassa luki juoksu 1h. Auts! Saavuimme rastille ja tehtävänannossa ei ollut yllättävää, että tehtävä olisi suunnistus sillä olimmehan keskellä ”ei mitään” ;) Lisäksi kuulimme, että naisten reittiä on pidennetty alkuperäisestä 5km. matkasta 8km. matkaan! Sillä meidän PA1-tiimi oli tullut rastille niin aikaisin, että oli kilpailunjärjestäjät tehneet päätöksen pidennyksestä, jotta naisten kärki joukkueilla saadaan menemään kisassa riittävän pitkä aika. Kyllä me siinä vähän hyvässä hengessä tuumattiin, että ”kiitti tytöt” ;) No, saatiin samalla kuulla, että olimme kisassa neljäntenä naisjoukkueena ja kolmantena oleva ei ollut kaukana edessämme (alle 10min). Niinpä lähdettiin reippaana painelemaan ensimmäistä suopätkää jota riitti ja riitti… Siinä hetken taivallettuamme ja peesattuamme alun pari sataa metriä Team 1Life sekajoukkuetta aloimme jo miettiä kääntymistä takaisin, todellinen heikko hetki. Sitten Tytti sanoi päättäväisenä, että ”mennään nyt vaan” ja mehän mentiin… Hitaasti tarpoen, nilkkoja ja välillä melkein polvia myöten mudassa möngertäen. Selvää oli se, että nyt ei pummata ja mahdollisimman suorat selkeät reitit eli turhat metrit pois. Rastit löytyivätkin kivuttomasti, kiitos taas suunnistusvastaavamme varman työskentelyn. Muutamia muitakin joukkueita metsässä nähtiin, lähinnä seka – ja miesjoukkueita. Viimeinen pätkä takaisin pyörille oli taas suota silmin kantamattomiin. Kompassilla suunta ja sinne vaan viileeseen velliin…

Pyörille saavuttuamme kuulimme olevamme n. 8min. kolmostilaa perässä. Sitten se iski – KILPAILUVIETTI! Taisin ensimmäisenä sanoa, "eiköhän oteta kiinni" ja eipä tarvinnut Tyttiä ja Kirsiä houkutella hommaan ;) Hyökättiin pyörille niin, että leimaus meinasi unohtua. Onneksi emitin haltiana, huomasin huikata mennessä ”tarviiko leimata”. Sitten sitä mentiin, vuorovedolla Tytin kanssa ja Kirsi meidän ”maailman sitkein nainen” kannoilla. Ihan oikeasti, Kirsi on kyllä sisukas ei hevillä luovuta, vaikka krampit tekivät matkasta tiukkaa. Melko pian saavuimme ns. kylmälle rastille, leimaus ja eteenpäin. Pieni pätkä ihka oikeaa mtb-osuutta, joka toki osoittautui haastavaksi kovilla rengaspaineilla pyörä pomppi aika tavalla. Pyöräosuudella oli paljon tietä, joten siksi olimme lähteneet kovilla rengaspaineilla matkaan.

Matka taittui ja tainnutimme kroppaa suolatableteilla ja magnesiumilla, tarpeeseen ja kramppeja ennaltaehkäisevästi. Koko ajan mielessä kävi se hetki, että näkisimme edessämme kolmantena taivaltavan joukkueen. Sitä hetkeä ei tullut ja pummasimme pahasti toiseksi viimeistä rastia. Lopulta löysimme rastin ja varmasti kaikkien ajatuksissa pyöri, että saumaa kolmanteen sijaan ei enää ole. Mutta kuinkas kävikään, viimeisen rastin leimattuamme ja juostessa takaisin pyörille, jotka olivat pienen matkan päässä vastaan tuli naisjoukkue. Huikkasin heti ”siinä ne meni!” Tytti kysyi ”Ihan oikeesti?” sanoin olevani varma ja kun saavuttiin pyörille tunnistin joukkueen pyörät, nyt olin varma ja siitäkö me lähdettiin niin ei ollut enää epävarmaa mikä oli suunta ja tavoite! Maaliin kolmantena vaikka kaikki irti jos tarve vaatii. Vuorovedolla paineltiin aika haipakkaa kohti Illinsaarta ja matkalta viimeinen leimaus. Maali näkyi ja perässä ei ketään!

Huikeata, me tehtiin se! PA2 ”team rampa” eli jokaisella vähän jotain miinusta omassa menossa, mutta kokonaisuus toimi. Ekaa kertaa tällä tiimillä ja toimi kaikella tapaa. Maalissa meitä odottivat lämpimät onnittelut PA1- tiimiltä. He olivat selvinneet hienosti toiselle tilalle tiukan voittokamppailun jälkeen! Ihan huikeat suoritukset molemmilta tiimeiltä :) Kisassa oli mukana todella kovia naisjoukkueita, joten saavutukset olivat kaikin puolin hyviä. Parin minuutin voitto meidän eduksemme pronssista oli enemmän kuin osasimme arvata kisaan lähtiessämme. Meidänhän piti vaan lähteä hyvällä fiiliksellä nauttimaan ei ”kisaamaan”.

Omat fiilikset kisasta olivat loistavat! Ensimmäistä kertaa PA:n tiimissä en ollut ”jojon jatkeena” ja maalissa tuntui, että voimia olisi vielä ollut ihan kivasti. Kaikki meni siis nappiin, polven oikuttelusta huolimatta.
KIITOKSET TIIMIKAVEREILLE JA KOKO PASSION ADVENTURE NAISPORUKALLE, KISAJÄRJESTÄJILLE JA KANSSAKILPAILIJOILLE!

Viikonloppu jatkuikin aktiivisena, sillä perjantain ja lauantain levon jälkeen ja polven kivun lakattua jo pe. illalla päätin valmentajani kanssa, että lähden sunnuntaina (1.6)  Oulujokiajoon polkemaan maantiekisan 50km. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, polvessa ei kipua ja vaikka peesivapaana kilpailuna jouduin jokseenkin paljon vetohommiin varsinkin alkumatkasta riitti energiat hyvin ja vaikka jaloista terävin tempo puuttuikin matka meni hyvällä keskinopeudella. Tuloksena naisten sarjan sija. 2. Tulokset

Tässä koko viikon treenimäärät:

Tunnit: 17h 14min.

Viikoittainen tehoalueiden yhteenveto

5

9%

4

25%

3

32%

2

16%

1

17%

01:29:45

04:03:00

05:17:47

02:38:42

02:50:16

 

Liikunnassa kulutetut kalorit: 10761 kcal

Joten seuraava viikko alkoikin kevyesti ja hierontapöydällä lihaksia huoltaen. Ja yölläkin sai syödä (banaania ja vettä), nälkä oli koko ajan n. 3vrk. kisan jälkeen.

Matka jatkuu kohti Kuopio Jukolaa ja triathlon kisoja!

T. Anu

 

NUTS Karhunkierros Ultra 17.5.204 (DNF)

Lähtökohdat kauden ensimmäiseen starttiin olivat kaikkea muutakin hyvät, sillä torstaina kropan totaalisesti tyhjentänyt vatsatauti vei verot kropasta ja tietysti mielikin oli sitä myöten hieman matalalla. Matkustimme Rukalle mieheni kanssa perjantaina alkuillasta. Tämä kevään yhteinen ISO kisareissu oli typistynyt jo aika tyngäksi tuon taudin vuoksi ja mieheni siirtyi 53km. ultralta suoraan Fun Run – sarjaan. Itse urhoollisesti päätin lähteä ainakin kokeilemaan 53km. selätystä.

Hotellilla, joka toimi myös kisakeskuksena näimme paljon tuttuja. Olimme ostaneet jo pari uutta juomareppua tätä reissua varten (isompien seikkailureppujen tilalle), mutta matkaan tarttui vielä myyntipisteeltä se pitkään himoittu reppu!

Hotellihuoneessa pakkasin ja laittelin seuraavan päivän varusteita valmiiksi ennen siirtymistä katsomaan todellisten ultraajien 160km. lähtöä. Porukkaa oli paikalla mukavasti, musiikki soi ja tunnelma oli korkealla. Reilu kymmenen reipasta miestä kirmaisi matkaan muiden kannustaessa, edessään hieman tuntematonkin koitos – kova ja pitkä matka. Kukaan ei varmasti tässä vaiheessa arvannut missä kunnossa maasto todellisuudessa on. Lunta oli paljon enemmän kuin kukaan starttaaja varmasti osasi odottaa, se teki matkasta haastavan ja hitaan.

Meille muille tilanne maastossa alkoi aueta vasta seuraavana päivänä ennen lähtöä. Saimme tietoon, että nämä 160km. sarjalaiset olivat osa jo keskeyttäneet ja muilla oli mennyt alkumatkassa paljon paljon kauemmin aikaa mitä olivat suunnitelmissa laskeneet.

Itselleni suurinta harmia aamulla aiheutti uudelleen sekaisin mennyt vatsa, kunnon tyhjennyksellä käytiin monta kertaa ja mikään ei tuntunut taaskaan pysyvän sisällä. Kisajännitystä, kai vähän sitäkin mutta ei minulla viime vuosina juuri ole vatsa tällätavalla reagoinnut! Aamupalalla sain hädin tuskin yhden leivän alas joka ei varmasti montaa minuuttia sisällä pysynyt. Niinpä starttasin vähän pelonsekaisin tuntein kohti Oulangan Luontotaloa. Menimme sinne omalla autolla. Lähtöpaikalla liiankin hyvissä ajoin n.45min. ennen starttia, yritin hieman juoda Gainomax:a, huonolla menestyksellä. Vertailimme vastustuksia, kuka on lähtennyt milläkin kengälllä ja vaatetuksella sekä juttelimme taktiinkoista. Mieheni kävi katsomassa alkumatkaa ja kertoi sen olevan osaksi jäällä; ”-ota rauhassa ja varovasti!”. Tuntee minut ;) Aina alussa tahtoo lähteä liiankin railakkaasti.

Alkuinfossa kerrottiin aikarajan siirtymisestä 10h. aikarajaa oli vedetty Rukalta kohti Oulankaa. 10h. aikana tulisi selviytyä ns. Konttaisen tienylityspaikkaan, jotta saisi luvan jatkaa maaliin. Lisäksi varoiteltiin lumitilanteesta J

Lähdössä yleensä on tunkua eturiviin, nyt tuntui että aika harva sinne hakeutui ja moni mateli eteenpäin, kiirettä pitämättä. Ryhmä asettui kuitenkin mukavasti lähtöviivan lähettyville ja toivotimme Oulun naiset (Mari, Marjo, Sanna ja Tytti) toisillemme onnea matkaan!

 

 

Alun lähdin maltilla, kuten ”oli” kehotettu J

Ja siinäkin mielessä, että ei ollut mitään takeita miten elimistö alkaisi toimia. Pysyvätkö nesteet sisällä ja riittääkö sen myötä energia. Hölkkäilin kevyesti ja mäet reippaasti kävellen, syke oli tälläkin menolla normia koreammalla n. 10-15lyöntiä. Reitti oli haastava, kuten kuvasta näkyy. Heti alkumatkasta sain juoksukaverin eräästä naisesta, meillä meni vauhti ja jutut mukavasti yksiin. Edes nimiä ei tässä vaiheessa ennätetty kysyä, juttu luisti ja matka meni mukavasti vaikka lumiset pätkät olikin suuri puheenaihe. Niitä alkoi tulla enemmän jonkin matkaa ennen Jussin kämppää. Nesteet ja energiat pysyivät sisällä –hyvä niin! Vaikka aika hintsusti niitä uskalsin vetää ja se kyllä vähän söi vauhtia. Vauhti olisi ollut varmasti normitilanteessa toinen ja ehkä olisin uskaltanut lähteä Tytin ja Sannan peesiinkin (juosten, jos olisi pyöräkisa en olisi edes harkinnut). Nyt päätin mennä omaa vauhtia! Jussin kämpällä nopeasti pulloon vettä järvestä ja maistuipa hyvältä – jääkylmä vesi! Otimme pika pikaa kuvat ja matka jatkui.

 

 

 Jokin matkaa taivallettua alkoi oikean polven ulkosivulle tulla pistävää kipua, varsinkin rinteitä laskeutuessa. Juoksu vielä onnistu tässä vaiheessa kohtalaisesti. Kipu lisääntyi kilometrien mukaan ja Kitkajoen rantaan päästyämme juoksu alkoi olla melko mahdotonta. Kävimme pikaisesti matkan varrella olleessa ulkohuussissa ja vedin polveen kinesio teipit, sen toivossa että helpottaisi kipua. Jo kilometrin jälkeen totesin juoksukaverille, että ei auttanut. Sanoin, että hänen on nyt parempi jatkaa yksin ja jään itse Juumaan. Nyt täytyi ajatella järkevästi, ihan turha pistää polvea ”rikki”. Soitin miehelle ja hän lupasi hakee RAADON Juumasta. Jatkoin matkaa kävellen ja muistin heti sitten meidät ohittaneen kolmikon, missä yhdellä naisista oli myös polvikipua. Pian edessä alkoikin vilkkua tuttu kolmikko ja päätin ”kiriä” kipeällä kintulla heitä kiinni. Pian saavutinkin, sillä reittiä etsiessä olivat harhautuneet hieman ja minä perässä samaan (tietysti). Tämä kolmikko teki pian ratkaisun, kaksi heistä jatkaa tavoitteena Ruka ja me kaksi polvivaivaista jatkamme kinkkaamista tavoitteena Juuman ”raatoauto”. Matka kävellen meni jutustellen ja maisemia sekä tokkuraisia sammakoita ihmetellen, vaikka kilometrit tuntuivat pitkiltä kivun kanssa kamppaillessa. Takaa kirmasi ohi muutamia 83km. sarjaslaisia ja toivotimme heille onnea taipaleelle. Mielessä pyöri jatkuvasti polven tilanne, miten tästä selviää sillä seuraava iso kisa olisi tiedossa jo helatorstaina!

 Järjestäjien mahtava video Karhunkierroksen ultrajuoksusta!

Vihdoin pääsimme autolle ja AHH sitä tunnetta, kun sai istahtaa autoon. Kisakeskuksessa luovutimme GPS-laitteet ja tutut kyselivät keskeyttämisen syytä, vaikka taisi se näkyä kilometrien päähän ;) Sen verran jalkapuoli sitä oli!

Suihkun kautta syömään, ruoka ei tuntunut vieläkään uppoavan. Muuten olo oli hyvä, harmittihan se keskeyttäminen. Edellisen kerran muistan keskeyttäneeni melkein 10v. sitten ampumahiihdon SM-normaalimatkalla Kontiolahdella, kun tempasin heti ekalta makuupaikalta 5sakkoa eli 5min. lisäaikaa, eipä siinä ollut paljon mieltä jatkaa… Takaisin tähän juoksuun, olihan se reilu 31km. toisaalta hyvä suoritus ”tyhjällä” kropalla.

Syömisen lomassa seurasimme GPS-seurantaa ja kannustimme tuttuja maaliin, vaikka pari ennättikin vilahtaa liian ”nopeasti” ohi. Onneksi maaliin oli lyhyt matka mennä onnittelemaan. Tutut Passion Adventuren naiset olivat odotetusti kovia! Olin niin iloinen heidän onnistuneista suorituksista – onnittelut vielä heille! Moni muukin tuttu selvisi hienosti maaliin J Vaikka ”raato” autollekin tuttuja päätyi, matka oli raaka ja rankka varmasti kaikille.

Jalan hoito-operaatio alkoi ja tietysti heti kisan jälkeen. Vedin imukupilla reiden ulkosyrjän kalvoja auki. Kylmää kipukohtaan ja seuraavana päivänä koutisin, mieheni ja siskoni kanssa toimintasuunnitelma. Heti maanantaina siskolle hierontaa ja sen jälkeen polvelle ultraa entisessä opinahjossani OAKK:n Hierojaklinikalla. Tiistaina uusinta ultra ja entinen opettajani Tirkkosen Kari laittoi polveen Kinsesio teippauksen, tässä vaiheessa polvessa ei ollut enää kipua edes tärähdyksessä (pari juoksuaskelta). Keskiviikko oli ultrasta välipäivä ja illalla kahvakuulatreenissä polvi kesti hienosti, jopa kevyttä hölkkää. Torstaina aamun uintitreenin jälkeen jälleen ultraa ja uudet teipit. Tekisi todella mieli juosta, mutta EN JUOKSE–en ennen ensi viikon keskiviikkoa tai vasta jopa kisassa torstaina.

Helatorstain kisa tulee olemaan pitkä, ihanneaika voittajilla n. 12h. Joten mitään ei nyt riskeerata. Toki treenaan, mutta sovelletusti. Uusi maantie kiituri on korkattu tänään perjantain aamulenkillä ja tästä sekä Iin Karkkainen Challenge kisasta jatketaan juttua reilun viikon kuluttua!

 

Lämpimiä treenejä toivottelee, Anu