Rennosti "rullaten" vaiko hapoilla!?
Kempeleen Maratonklubi järjesti jokavuotisen
maastojuoksutapahtuman MourunkiRun:n Kempeleen Köykkyrin ja Mourunkijärven
maastossa. Sama taho järjestää jo
perinteeksi muodostuneen KempeleZMaratonin aina elokuussa ja Pertin Hiihdon
maaliskuussa. Järjestelyt siis pelaavat tällä taholla, kun rasvattu. Joten
eihän näitä oman pitäjän skapoja voi jättää välistä vaikka kuinka olisi
palautuminen vielä kesken. Niinpä päätin olla mukana viivalla :) Ja vieläpä naisten kilpasarjassa, vaikka tarkoituksena oli saada siis vain hyvä
rento mutta kova harjoitusjuoksu.
Porukkaa alkoi virrata Köykkyrin hiihtomajana toimivalle
kisapaikalle, kun saavuin paikanpäälle klo. 11.00. Ilma oli mainio +6. ja
puolipilvinen. Tsekkasin reittikartan ja
reitti oli tuttu, hiihtoladun pohjaa Metsärinteelle ja sieltä edelleen kohti
Mourunkijärveä, jossa pieni lenkki ja samaa reittiä takaisin. Asfalttia olisi
tiedossa vain n.500m. Hyvä niin, sillä asfaltilla juoksu pidemmän päälle
ei ole meikäläisen mielipuuhia. Lisäksi akillesjänteet ja etusääret tutuivat
aika kireiltä sekä hieman kipeiltäkin, viimeviikonlopun seikkailun jäljiltä. Päivän kisakengiksi valitsin maastojuoksukengät, sillä suurin osa matkata mentäisiin siis hiihtoladun pohjaa ja metsäautotietä,
tiedossa olisi myös hyvin hiekkaisia osuuksia.
Ennen starttia
Startissa
Oli porukkaa ja tiivis tunnelma. Asetuin suosiolla
toiseen lähtöriviin. 30 sekuntia – 10sekunttia ja PAM! Porukka ampaisi matkaan
hurjaa kyytiä. Lähdin taas vähän liian kovaa, muiden vetäessä. On se kumma,
että sitä ei vieläkään vuosien kokemuksen omaavana ymmärrä siinä
alkukilometreillä ottaa täysin omaa vauhtia.
Matkan varrella
Jossain vaiheessa vilkaisin kelloa
ja se näytti kilometrivauhdin keskiarvoksi 4.44. HUI, nyt täytyy himmata tai
muuten tulee seinä vastaan viimeistään kympin kohdalla! Ihme ja kumma oli se,
että tämä alkuvauhti ei kuitenkaan tuntunut kropassa ja jaloissa mitenkään
hurjalta. Kisailijoiden nauha alkoi venyä ja jokainen löysin
pikkuhiljaa oman juoksupaikan. Osa juoksi polun mukaisesti kaikki mutkat
kiertäen. Oli kyllä muitakin jotka minun tapaan pyrkivät vetämään
mahdollisimman suoraa linjaa ja ennakoimaan kaikista kovimmat juoksualustat,
jotta turhaan ei voimia kuluisi pehmeässä/hiekassa tarpoessa. Hieman ennen
Mourunkijärveä vastaan tuli miesten kärki, aika hurjaa kyytiä pinkoivat! Juoksu
tuntui itselläkin vielä tässä vaiheessa melko vaivattomalta. Mourunkijärvellä
reitin puolessa välissä 7km. kohdalla oli järjestäjien juottopiste, itse
jatkoin suoraan tämän ohi sillä olin ottanut matkaan pari pientä juomapulloa
juoksuvyöhön. Energiageelin imaisin
tässä vaiheessa, siitä saikin mukavasti potkua. Matka jatkui kohti Köykkyriä
samaa reittiä kun tullessa. Kunnon maastojuoksu kisaanhan kuuluu vissiin KAATUA vähintään kerta? Vedin kunnolla turvalleen 10km. kohdalla! Olin juuri
juoksemassa kisan hiekkaisinta pätkää ja aikomuksena hypätä hiekalta väylän
sivussa kulkevalle polulle. Askel ei ollutkaan enää niin lennokas mitä se ehkä
vielä korvien välissä oli ja niinpä tossu tökkäsi penkkaan ja pöksistä siellä
sitä sitten rymyttiin! Nopeasti ylös ja takaisin upottavalle hiekalle. Jalat
tekivät totaalisen ”tenän”, rytmiä sai hakea seuraavat 2km. joten
kilometrivauhti laski ja pari kisaajaa kirmasi hyvällä rytmillä ohi. Seinä tuli
siis vastaan kaatumisen muodossa ja nämä seuraavat kilometrit olivat kaikkea muuta kuin "vaivattomia". En muista milloin viimeksi olen rynännyt
”sileän juoksussa”? Suunnistuksessa noita kaatumisia tulee vähän useammin,
siellä kuitenkin juoksurytmi on muutenkin sen verta vaihtelevaa, että
kaatuminen ei ole hermostolle niin kamala sokki mitä tämmöisessä tasaisen
rytmin juoksussa. Jatkoin sen mitä kroppa antoi periksi, väkisten vääntämättä. Sykkeistä ei ole tarkempaa tietoa,
mittari päätti olla ilmoittamatta sykkeitä jo ennen puolta väliä. Reilusti
anaerobisen kynnyksen yläpuolella kuitenkin mentiin, tuntemuksen mukaan syke oli siellä
n. 180lyöntiä/min. eli n. 90 % maksimisykkeestä.
Kynnyksistä...
Aerobisen kynnyksen yläpuolella liikuttaessa hengitys – ja verenkiertoelimistö
ei kykene vastaamaan lihasten happitarpeeseen vaan lihakset alkavat
työskennellä ns. anaerobisesti. Energian tuotto tapahtuu sokereista ja lihaksen
varastosokerista (glykogeenista). Anaerobisessa aineenvaihdunnassa sokeri pilkkoutuu
ja muuttuu edelleen laktaatiksi eli maitohapoksi. Lihasten happamuus kasvaakin
laktaatin lisääntyessä ja tämä tietenkin heikentää lihasten kykyä supistua,
näin lihasten työteho heikkenee eli vauhti hiljenee väistämättä. Anaerobinen
kynnys taasen tarkoittaa korkeinta sykettä/työtehoa, jolla maitohapon muodostus
ja poisto pysyvät vielä tasapainossa. Hyvin harjoitelleella
kestävyysurheilijalla saattaa kynnys olla jopa 90 % maksimisykkeestä. Jos
tehoja nostetaan ja liikutaan anaerobisen kynnyksen yläpuolella, ollaan
maksimikestävyyden alueella.
Maali häämöttää
Koneeni
on aina ollut samantyylinen mitä hiihtäjä maailmanmestari Matti Heikkisellä eli kovia tehoja/sykkeitä
(maksimikestävyys alueella) kestää hyvinkin pitkässä kisassa. Nyt en kuitenkaan
lopussa rutistanut aivan kaikkea, kun olin ennakkoon niin itselleni luvannut :) Eli
laktaattitasot eivät päässeet nousemaan hallitsemattomaksi, eivätkä jalat täten
menneet aivan ”pökkelöiksi” lopussakaan ja jalat kantoivat vielä naista maalilinjan
jälkeenkin!
Maalisuoralla...
Saavuin maaliin 14km. taipaleelta ajalla 1:06:56 eli
kilometrivauhti painui lopulta 4min58sek. keskiarvoon. Hyvä treenijuoksu!
Yllättävästi jaksoi vaikka palautuminen on vielä kesken ja ns. herkkyys kadoksissa. Tasaista "junnaamista" jaksaa vaikka kuinka, mutta jos pitäsi mennä lyhyesti kovaa ei lihassolut tajua sellaista tämmöisellä harjoitustaustalla tähän vuodenaikaan. Tuskin koskaan, sillä geenit ei ainakaan sinne nopeuspuolelle ole. Onneksi harjoittelulla voi tuota puolta paikata, lahjojen puuttuessa.
Maalissa hymyilyttää kaatumisesta huolimatta ja omat jalat kantaa eli laktaatit pysyi kurissa!
Kisan jälkeen...
Sen verta oli kuitenkin ”takki” tyhjä, että pötköttelin kisan päälle päikkärit
Jonnen seurana ja illalla kevyt venyttely. Sunnuntai menikin sitten huoltavan
1h 50min. maantiepyöräilyn parissa. Jalat kiittivät ja fillari rullasi kivasti.
Istuinluut eivät kiittäneet, nimittäin uudesta satulasta - joka menee heti
vaihtoon eli väärän mallinen meikäläisen lantion luiselle rakenteelle.
Vauhdikasta viikkoa kaikille!
T. Anu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti