Perusviikko eli ns. keskiraskas harjoitusviikko on paketissa. Menossa on vielä PK-kausi, joten tehoja ei paljoa tullut. Lihaskuntoa pyrin tekemään aina vähintään 2x/vko. Nyt sattui molemmat olemaan punttitreenjä, yleensä toinen on lajivoimaa (esim. hiihtäen). Polven rasitusvamma on pistänyt treenejä vähän uuteen uskoon eli niitä on
sovellettu tilanteen mukaan. Polvessa on ylikuormittumisesta johtuva patellajänteen rasitusvamma. Treenit on tehty polven ehdoilla joten juoksu on jäänyt nyt ohjelmasta pois kokonaan,
sillä polvi täytyy saada ensiksi täysin kuntoon. Lumille pääsin Sankivaaran ensilumen ladulle sunnuntaina – olihan se
huikee fiilis! Polvi ei tästä ärtynyt, joten nämä hiihtokelit tulivat kyllä
hurjan hyvään aikaan J
Porukkaa ladulla oli paljon (n. 1km. lenkillä), mutta hyvin sopi sekaan. Latu
oli mainiossa kunnossa, kiitos Oulun Kaupungille ja muille ladun tekijöille
sekä ylläpitäjille. Aivan mahtavaa, että latu on kaikkien käytössä ja vieläpä
ilmaiseksi J
Viikon treenit:
Ma:(aamupäivä): Pyöräily (rullalla) PK 60min.
(iltapäivä): Uinti 1750m. PK 45min. (1500m. vapaata ja 250m.
rintaa)
Ti: (aamupäivä): Huoltava kävelylenkki 30min
+toiminnallinen
liikkuvuusharjoitus 15min.
(iltapäivä): Lihaskunto 60min. (kotona)
Ke: PK-pitkä, 15min. kävely (Jonnen kuskaus
mummulle)
+Rullahiihto 1h.45min.
To: Lihaskunto 67min. (salilla)
Pe: Huoltava kävelylenkki 30min.+ hyvä venyttely.
La: Kävely 15min. (vaunujen kanssa)+Sauvakävely+sauvarinne
53min.
+ Kävely 15min (vaunujen kanssa)
Su: Hiihto (V) 1h33min. PK, suksiin totuttelua J
Kokonaismäärä: 10h. 10min.
Viikko tuntui todella helpolta. Lihaskunnoista
hieman paikat kipeytyivät, koska lisäilin hieman painoja sekä muutin liikkeitä
aikaisempaan verrattuna.
Ensi viikko harjoitellaan vielä PK-painotteisesti
määrää, harjoitustunteja n. 14-16h. Suksille sujautetaan mahdollisimman useasti. Tämän määräviikon (44) jälkeen on vuorossa palauttava viikko (45), jonka jälkeen toivon mukaan päästään kaivelemaan VK-tasoja ja jälleen juoksemaankin! Juoksu on tarkoitus pitää ohjelmassa vähintään 1x/vko. koko talven ajan, pääsääntöisesti palauttavana PK-harjoituksena.
Lumista talvea odotellen fiilistelen näitä vanhoja kuvia...
Levillä huhtikuussa 2011 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti